6.11.2006

Multikulttuuriparadokseja, osa III

Tunnen sisäsyntyistä haluttomuutta "rotu"-sanan käyttöön. Tuon näennäisen viattoman sanan päälle on sälytetty niin raskas negatiivinen painolasti, että järkevien ihmisten tulisi ymmärtää pysyä siitä kaukana. Vähän samaan tapaan lapsia aikoinaan peloteltiin Grimmin saduilla. Tottelemattomuus - lasten kuolemansynti numero yksi - johti piltit hirvittäviin verenhuuruisiin tapahtumaketjuihin.

Moraalikasvatettuna kelpo kansalaisena en tohdi rotu-sanaa käteeni ravisteltavaksi ottaa, mutta pienen huomion siitä uskaltaudun kuitenkin tekemään. Huomio liittyy Euroopan unionin neuvoston direktiiviin 2000/43/EY. Direktiivin lakiteksti vatkaa monikulttuurivanukasta seuraavasti:

Kohta 6: Euroopan unioni ei hyväksy teorioita, jotka pyrkivät osoittamaan, että on olemassa toisistaan erillisiä ihmisrotuja.

Kohta 13: Koko yhteisössä olisi kiellettävä tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluva kaikenlainen rotuun [..] perustuva välitön tai välillinen syrjintä.

Paradoksimme muodostuu näistä kahdesta keskenään ristiriitaisesta kohdasta. Tässä tulee:

Jos rotuja ei ole, miten voidaan kieltää rotuihin perustuva syrjintä?

Aivan oikein, ei mitenkään. Jos jotain ei ole olemassa, niin sitä sitten sitä jotain ei vain ole olemassa. Jos näin on, niin ei olemattomuuden päälle voida luoda mitään muutakaan. Piste. Jollet usko minua, niin yritä kirjoittaa novelli jostain sellaisesta jota ei voida havaita, jolla ei ole mitään ominaisuuksia, olemusta tai muotoa ja joka ei tee mitään. Tulee lyhyt novelli.

Lainaan tuttumiestä, joka kommentoi osuvasti:

"Koska rotuja ei ole, ei kukaan voi tunnistaa toisenrotuista ihmistä. Niinpä rasiteiksi syytettyjen ihmisten väkivalta on satunnaista väkivaltaa, joka ei kohdistu uhrien rotuun."

Jos taas jotain on olemassa, silloin tämän jonkin päälle voidaan pinota muita asioita. Tai luoda asialle aatteellisia merkityksiä. Tai poliittisia. Tai lainsäädännöllisiä. Juuri näin on käynyt rotu-sanan kohdalla. Kahden konsonantin ja kahden vokaalin viaton yhteenliittymä on lastattu niin täyteen merkityksiä, että eivät kirjaimet tahdo yhdessäpysyä. Ja päälle kiedottu EU:n, EUMC:n, nykyisten ja entisten presidenttien, hallituksen, hallitus- sekä oppositiopuolueiden, Ay-liikkeen, median sekä kaikkien muiden kynnellekykenevien "VAARA - PYSY ETÄÄLLÄ"-varoitusnauhaa. Pelottelun parhaat pisteet vetää vanha kunnon vähisvaltuutettu Mikko Puumalainen, jonka mukaan rasismi voi johtaa "imperialistisiin maailmanhallitsemispyrkimyksiin sekä maailmansotiin".

Muistakaa siis, lapsoset ketterät kotihaasta. Älkää menkö metsään, älkää koskaan, älkää milloinkaan. Metsässä vaanii noita hirmuinen, pelottava pientensyöjä. Siskon syö, velipojan pilkkoo, kalutut luut nurkkaan heittää.

Myös rasismista erossa pysykää, roduista, riidoista hirmuisista. Älkää nähkö, älkää kuulko, pois mielestä sysätkää.

-- lot

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uusi tupakanvieroituslääke (Champix)on vapautettu myyntiin euroopassa keskitetyllä myyntiluvalla tässä kuussa.

Lääkitys vaikuttaa keskushermostoon. Tutkimustietoa on todella vähän kuten valmisteyhteenvedosta voi nähdä.

"Kliiniset kokemukset CHAMPIXin käytöstä mustaihoisilla potilailla ovat toistaiseksi vähäisiä
kliinisen tehon selvittämiseksi."

Kummasti se ihon väri vaikuttaa keskushermostossa....

Euroopan johtavat lääkeasiantuntijat ovat kuin tyhmiä Turkulaisia....

Kiva blogi
Dr. Doctor

lot kirjoitti...

Ei kai se ihon väri vaan se rotu. Ilmeisesti Pfizerin doktoorit eivät ole Grimmillä peloteltuja, kun kehtaavat luokitella testejään iän, rodun, sukupuolen ja tupakoimattomuuden mukaan..

Anonyymi kirjoitti...

Valmiste yhteenveto käyttää nimenomaan sanaa "musta"

Ilmeisesti "rotu" on tosiaan pannassa. Mutta koska fakta on että mustat ja valkoiset hyötyvät (ja saavat sivuvaikutuksia eri lääkkeistä) on asia edelleen mainittava.

Jos rotuja ei enää ole niin nousevatko käsitteen musta, keltainen ja valkoinen uudelleen käyttöön. Japanilaisethan tiedostavat tämän asian hyvin, Japanissa lääke ei saa myyntilupaa ennenkuin lääkkeen tehosta ja turvallisuudesta on näyttöä nimenomaan Japanilaisilla.

Sama
Dr. Doctor

Jukka Aakula kirjoitti...

USA:ssahan hyväksyttiin sydänlääke joka on tarkoitettu vain mustille. Eihän siinä mitään pahaa - osoittaa että rotu on tärkeä käsite.