Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin Sanomat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin Sanomat. Näytä kaikki tekstit

5.10.2007

Helsingin Sanomat ja maahanmuuttajagallup

HS / Minttu Mikkonen / HS-GALLUP: "Enemmistö kansasta on edelleen sitä mieltä, että Suomeen pitäisi ottaa lisää maahanmuuttajia. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaaman tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kannattaa ja 39 prosenttia vastustaa maahanmuuton lisäämistä." Varsinainen artikkeli täällä, täsmennyksiä täällä.

Täsmennysosiossa luetellaan kysymykset. Tartun niistä ensimmäiseen, joka kuului seuraavasti: "Suomessa on ulkomaalaista noin kaksi prosenttia koko väestöstä. Mitä mieltä olette, pitäisikö Suomen ottaa lisää maahanmuuttajia?"

Onko alustus totta? Katsotaanpa. Tilastokeskuksen väestörakennetilasto kertoo, että Suomen virallinen väkiluku on 5276955. Suomessa asui vuoden 2006 lopulla vakinaisesti 121739 ulkomaiden kansalaista. Tämä tekee 2,3 % väestöstä, melkolailla tarkasti HS:n gallupkyselyssä ilmoitettu luku. Ei valittamista tähän mennessä.

Pienimuotoinen epätarkkuus syntyy kuitenkin siitä, että Suomen kansalaisuuden saaneita ei (tietenkään) enää lasketa ulkomaalaisiksi. Kuinka paljon heitä sitten on? Otetaan avuksi tilastokeskuksen PX-Web. Muutamalla klikkauksella saamme vuosien 1990-2006 aikana Suomen kansalaisuuden saaneiden määräksi 46604.

Mitä väliä tällä saadulla luvulla oikein on?

No sillä on se väli, että HS:n gallupin ykköskysymksessä tiedustellaan mielipidettä maahanmuuttajista, mutta annetaan ennakkotietona prosenttilukuja jostain muusta kuin varsinaisesti kysyttävästä asiasta. Ulkomaalaisten määrä Suomessa kun ei ole sama asia kuin maahanmuuttajien määrä Suomessa. Lienee kiistatonta, että Suomeen muuttanutta, Suomen kansalaisuuden saanutta henkilöä kutsutaan maahanmuuttajaksi. Jos oltaisiin haluttu antaa Suomessa asuvien maahanmuuttajien lukumäärä, olisi lukuun pitänyt lisätä tuo yllämainittu luku 46604.

Kovin suurta prosentuaalista muutosta tämä ei aiheuta, yllämainittu 2,3 prosenttia muuttuisi ((121739 + 46604)/5276955) * 100 = 3,19 prosentiksi. Mutta kun kyseessä on kuitenkin virallinen, jokaiseen torppaan ja talouteen uutisoitava asia, toivoisin TNS Gallupilta, HS:ltä sekä Minttu Mikkoselta hieman tarkkuutta julkaistaviin lukuihin. Kysymyksenasettelussa on virhe. Se on pieni virhe mutta se on virhe silti.

On oletettavissa, että nyt uutisoitu gallup ei tule jäämään viimeiseksi lajissaan. Näin siksi, koska tammikuussa julkaistiin vastaava gallup. En malta olla tekemättä seuraavaa huomiota: jos a) TNS Gallup, HS ja Minttu Mikkonen eivät korjaa ylläesitettyä epätarkkuutta ja b) samaan aikaan Suomen valtio jatkaa nousevatrendistä kansalaisuuksien myöntämispolitiikkaansa, saattaa kaikkien suureksi harmiksi käydäkin niin, että ulkomaalaisten määrä ei tulekaan Suomessa kasvakaan vaan pysyy samana surkeanpienenä kaksiprosenttisena. Näin käy siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä mukaa, kun maahan tulee uusia ulkomaalaisia, aiemmin tänne tulleille annetaan kansalaisuus. Mitä enemmän kansalaisuuden saaneita suomalaisia, sen suurempi on suomalaisten määrä. Ja vastaavasti sitä pienempi ulkomaalaisten määrä.

-- lot

9.9.2007

Kaisaniemen kaatopaikka


Yksi kappale pääkirjoituksia. Yksi kappale värillisiä etusivun juttuja. 18 kappaletta henkilökuvia sekä -haastetteluja, toimittajana Katriina Pajari. Kaksi kappaletta sisäsivun juttuja, kirjoittajinaan Merituuli Ahola sekä Riikka Haikarainen. Haastattelu kaupunginjohtaja Jussi Pajuselta. Kaikki tämä yhden ainoan 9.9.2007 ilmestyneen sunnuntaihesarin tarjoamana. Jonkinlainen Kaisaniemen Puisto Special, I presume.

Mikä mättää?

No se, että Kaisaniemen puisto koetaan kelpo kaupunkilaisten korvien välissä vähän vähemmän viihtyisäksi paikaksi.

No mikäs siitä nyt sitten niin epäviihtyisän tekee?

Hesari siis meni ja henkilöhaastatteli kahdeksaatoista ihmistä. Kysyi heiltä: "Mitä sinä toivoisit Kaisaniemen puistolta?". Yhden heistä; Marja Piironen-Honkasen mielestä puistossa ei ollut tarpeeksi kukkia. Tero Turusen mielestä puistossa ei ollut riittävästi taideteoksia. Arja Vesalan mielestä taas katuvaloja oli liian vähän. Riitta Korkeasalon mielestä roskia oli liikaa. Tomi Latva-Kiskola kaipaa opasteita. Ilari Halosen mielestä puistossa pitäisi olla toinen suihkulähde, Carolina Buchert taasen kaipaa kahviloita. Pekka T. Heikuran mielestä kaikki asiat olivat hyvin.

Pienenpieni soraääni kuuluu Liisa Hietaselta. Hän ei niinkään toivo enempää soraa, vaan jostain syystä hän kaipaisi lisää vartijoita sekä valoa.

Hesarin haastateltujen joukossa hän on yksin.

Mutta.

Helsingin Kaupungin Hallintokeskuksen teettämän turvallisuuskartoituksen mukaan: "Kampin ja Kluuvin alueilla tehty turvallisuuskartoitus kertoo, että Helsingin keskustan pelottavimpina paikkoina pidetään Rautatieasemaa ja Kaisaniemen puistoa. Pahimmaksi turvallisuusongelmaksi keskustassa koetaan häiriköinti." Edelleen sanottiin: "Yli puolet vastanneista haluaa poliisin läsnäolon lisäämistä ydinkeskustassa, kolmannes toivoo lisää vartijoita ja kuudesosa kaipaa lisää valaistusta."

On hivenen omituista, että yksikään hesarin toimittajista ei vaivautunut siteeraamaan kohtalaisen tuoretta turvallisuusselvitystä. Eihän siinä kysytty kuin vaivaiselta 6584 ihmiseltä mielipidettä. Hesari kartoitti 300 mielipidettä ja valitsi niistä sitten 18 etusivuaan koristamaan. Yksikään hesarin siteeraamista ihmisistä ei halua puistoon lisää poliiseja. Yksi tosin halusi vartijoita. Kolme halusi lisää valoa. Melkoinen ero Hallintokeskuksen tutkimuksen lukuihin.

Toisaalta, eipä Helsingin Kaupunkikaan uskalla päästä työntekijöitään puistoon ilman erillistä turvakoulutusta. Niinikään poliisi on erikseen kehottanut ihmisiä välttämään yöhämärässä liikkumista yksin keskustan epäilyttävissä paikoissa. Ja sellainenhan Kaisaniemen puisto on.

Asuin jokin aika sitten melko lähellä kyseistä puistoa. Sillä oli kaksi leimallista piirrettä. Yksi: puiston muoto on kanjonimainen. Kun sinne kerran uskaltautuu, on joko mentävä kokonaan sen läpi tai palattava takaisin. Sivuilta ei ole ulospääsyä. Kaksi: puisto on maahanmuuttajajengien kyllästämä.

En ole aivan varma siitä, miten Helsingin Sanomien on mahdollista julkaista Kaisanimen Puisto Specialiaan mainitsematta kertaakaan taikasanaa "maahanmuuttaja". Ehkä näin kävi siksi, koska yksikään haastatelluistakaan ei sitä taikasanaa sanonut.

Ei kukaan maninnut mitään silmittömistä väkivallantöistä. Ei alaikäisten raiskauksista. Ei puukotuksista, ei mistään.

He puhuivat vain kukista, kahviloista, taideteoksista, suihkulähteistä, roskien poistamisesta.

Ehkä jonkun heistä olisi pitänyt uskaltaa avata suunsa ja sanoa: niin kauan kuin täällä puistossa on laumoittain noita kännisiä Allahin ja Assan lapsia, ei tällä voi normaali ihminen rauhassa olla.

Mutta yksikään heistä ei saanut suutaan auki. Ja kun näin oli, ei hesarilla ollut ketään, jota siteerata.

Ehkä he kaikki odottivat, että joku muu sanoo sen, minkä olisi itse halunnut sanoa. Ja niin he jatkoivat höpinäänsä kukista, kahviloista, taideteoksista, suihkulähteistä, roskien poistamisesta.

-- lot

15.4.2007

Bazaramba François, porvoolainen

"Hän oli herrasmies, hieno ihminen."

".. auttoi sodan aikana monia pakolaisia".


"Hänet vietiin kiirastorstaina, samalla tavalla kuin Jeesus".


".. syytön mies".

Päivän HS tutuiksi tulleissa puuhissaan eli mustan selittämisessä valkoiseksi. Kyse on Bazaramba François:sta, ruandalaisesta baptistipapista. Eli "porvoolaisesta". Hänen nimensä löytyy kansanmurhasta epäiltyjen listalta numerolla yhdeksän. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch:n (HRW) julkaisema raportti on julkinen, se löytyy nimellä Leave none to tell the story. Raportin "porvoolaista" koskevat osat tässä ja tässä.

HS kysyy hätääntyneen toimittajansa Tommi Niemisen suulla: "Mitä me tiedämme "porvoolaisen" syyllisyydestä. Tässä vaiheessa varmasti emme mitään".

Näinköhän?

Ruandalainen New Times -lehti toteaa: "Last month, we hosted senior Finnish police officers and we took them to the crime scene and because the evidence was overwhelming, they decided to arrest him when they got back". Sanakirjani mukaan "evidence" tarkoittaa todistetta, "overwhelming" tarkoittaa alleen hukuttavaa.

"Porvoolaista" puolustavat lähinnä hänen kansanmurhan aikainen esimiehensä, maanpaossa elävä Eleazar Ziherambere sekä tekstin alussa mainitun jeesus-vietiin-kiirastorstaina-vertauksen esittänyt Holger Nysted. Sekä jostain itselleni tuntemattomaksi jääneestä syystä HS.

Edelleenkään en ymmärrä sanavalintaa "porvoolainen". Mikä on sen merkitys? Bazaramba tuskin on syntyjään porvoolainen. Onko tarkoituksena solidarisoida häntä antamalla ymmärtää, että hän on yksi meistä? Vai onko kyseessä jonkinlainen kyyninen vitsi?

Olen aina tähän asti kuvitellut, että paikkakuntalaisuuden ilmaisulla (esim helsinkiläinen, porilainen, porvoolainen) kerrotaan ihmisestä kolme asiaa: sekä paikkakunta, jossa kyseinen ihminen tällä hetkellä asuu sekä siitä, minkälaisessa vaikutuspiirissä tämä ihminen on elinvuotensa viettänyt. Ja jälkimmäisen kohdan perusteella vielä ekstrapoloiden: jonkinlainen hienovarainen vihjaus tai ennuste siitä, minkälaisia asioita ihmiseltä voidaan odottaa.

Mutta ei. "Porvoolainen"-sanan ennustusvoima on tänään yhtä kehno kuin voittomahdollisuus hedelmäpeleissä. Eli olematon. "Porvoolainen" voi yhtä hyvin tarkoittaa kansallisrunoilijaamme Runebergiä, taidemaalari Edelfeltiä kuin joviaalia herrasmieskansanmurhaaja Bazaramba François:ia.

Lue seuraava HS:n artikkelista löytyvä mielikuvakiepsautus oikein ajatuksella: "Porvoolainen oli siis itse tutsien järjestämän kansanmurhan pakolainen. Ei olisi ihme, jos hänelle olisi jäänyt jotain hampaankoloon."

Mikä on näiden kahden virkkeen tarkoitus? Kertoa, että jos on itse joutunut lähtemään pakoon kansanmurhan tieltä, niin on ok kansanmurhata? Jos ajatus on tämä, niin puhuuko tämä erityisesti sen puolesta, että Suomen kannattaisi ottaa vastaan kansanmurhien tieltä pakenevia?

Ennen luin Hesaria sen vuoksi, että voisin ymmärtää maailmaa paremmin. Nykyään käy yhä useammin päinvastoin. Sanoja, joiden tarkoitus pitäisi olla asioiden selventäminen, käytetäänkin asioiden peittelemiseen.

Miksi?

Haluaako HS välttää mustamaalausta? Välttää piestyn pieksemistä lisää? Ehkä. Mutta kyllä lehti voisi hieman ajatella lukijoitaankin. Jos se ei tuomitse selkein sanoin edes kaikkein törkeimpiä rikollisia ja vaadi näille asianmukaista oikeuskäsittelyä, niin miten lukijat voivat olla varmoja siitä, että lehti välittäisi kirjoittaa mistään muustakaan asiasta tolkullisesti?

Lääketieteessä on olemassa käsite nimeltä herkistyminen. Ihmiset herkistyvät allergeeneille - allergiaa aiheuttaville aineille. Itselläni ei ole diagnoisoituja allergioita. Yksi diagnosoimaton kuitenkin löytyy. Se on Hesariherkistymä. Olen tullut niin kyyniseksi kyseisen pumaskan uutisoinnille, että saan mentaalisia näppylöitä siihen koskemisesta. Oikeasti. Toki tiedän myös oikein hyvin, että moni muu pystyy aivan hyvin viettämään aikaansa saman allergeenin parissa. Ehkä heidän sietokykynsä on parempi kuin minun. Tai sitten he ovat vähemmän sensitiivisiä tuolle 365 päivää vuodessa siitepölyttävälle maanvaivalle.

Vanha viisaus kertoo, että allergiaan tepsii vain yksi keino: aiheuttajan välttäminen. Ehkä minunkin kannattaisi tehdä niin. Mutta kun ei pysty. HS näet allergisoi kahdella tavalla: suoralla ja epäsuoralla. Suora vaikutus tulikin jo kuvattua. Epäsuora vaikuttaa muiden ihmisten kautta. Kun miljoonan päiväpainoksen pölymöjäys takoo ihmisten tajuntaan samaa liturgiaa: "pastori on herrasmies".. "pastori saa jäädä".. "pastori on herrasmies" .. "pastori saa jäädä", niin eikös ala kastraattikuoro pian toistamaan samaa hymniä perässä. Niin valitsee sekalaisen seurakunnan lammaslauma itselleen arvoisensa johtajan. Ja hyväksyy maamme uudeksi jäseneksi "porvoolaisen".

Ei hyvältä näytä.

-- lot

Lähde: Helsingin Sanomat 15.4.2007, sivu D1, toimittajana Tommi Nieminen.

19.2.2007

Pekka Niemi: Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia

Seuraavassa Pekka Niemi -nimisen kirjoittajan maahanmuuttopoliittisia aatoksia. Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstan sivulla c6 päivämäärällä 18.2.2007. Jätän tekstin tällä kertaa enemmittä kommenteitta. Kukin vetäköön omat johtopäätöksensä. Pekka ainakin on vetänyt omansa.

Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia

Eduskuntavaalien lähestyessä toivoisin rohkeaa keskustelua siitä, miten Suomen ikääntyvä väestö tulevaisuudessa hoidetaan. Yksinkertaisin tapa olisi aktiivinen maahanmuuttopolitiikka.

Suomessa on Euroopan maista vähiten maahanmuuttajia, mikä on seurausta vuosikymmeniä kestäneestä tiukasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiukka linja tuntuu olevan sitkeässä. Surullinen esimerkki on sisäministeriön ja työministeriön kädenvääntö muutamasta pakolaisesta.

Kielteiset asenteet maahanmuuttoa kohtaa perustuvat valheelliseen myyttiin sinisilmäisestä ja vaaleatukkaisesta Suomen kansasta, joka sitkeydellään pärjää globaalissa maailmassa.

Esimerkkejä toimivasta maahanmuuttopolitiikasta löytyy Ruotsista tai Kanadasta ja Yhdysvalloista. Pohjois-Amerikan yhteiskunnat imevät nuorta työvoimaa kaikkialta maailmasta samalla kun Euroopan unioni tekee parhaansa muuttaakseen Euroopan vanhainkodiksi ja ulkoilmamuseoksi tiukalla politiikallaan.

Maahanmuuttajat tuovat yhteiskuntaan dynamiikkaa, sopivasti ahneutta ja kulttuurillista monimuotoisuutta. Hyvin usein maahanmuuttajat luovat työtä.

Kun Suomeen 1990-luvun alussa tuli muutama tuhat somalia, Suomi oli lamassa, mikä tuki rasistien ja muiden sellaisten mielipideilmastoa. Nyt Suomella menee hyvin. Nyt on aika pitää huolta siitä, että hyvinvointia riittää myös tulevaisuudessa.

Suomi voisi helposti ottaa vastaan 500 000 siirtolaista. Järkevä maahanmuuttopolitiikka panostaisi kielenopetukseen ja tekisi siirtymisen työmarkkinoille vaivattomaksi.

Tietenkin suurten siirtolaismäärien vastaanottaminen tuo mukanaan sopeutumisongelmia: polttopulloja kebabravintoloihin ja rasismia työmarkkinoilla. Tämä on kuitenkin siirtymävaiheen, yhden tai kahden sukupolven, kestävä ylimenovaihe.

Monikulttuurinen Suomi voisi olla myös hieman hauskempi paikka elää.

Pekka Niemi
Helsinki

Helsingin Sanomat / Mielipide 18.2.2007

19.12.2006

Sanomien lämmin syli

Ikäviä juttuja aivan joulun alla. Niinkuin useimmat jo tietävät, oululainen nainen kolkattiin ja joukkoraiskattiin ulkkareiden toimesta. Hesarikin on kirjoittanut aiheesta laajalti, luonnollisesti tuomiten tapahtuneen mutta samalla korostaen, että asiasta ei saa vetää vääriä johtopäätöksiä.

Mielenkiintoinen pieni yksityiskohta asiaan liittyen: Näppäräsorminen netinkäyttäjä oli linkittänyt Jussin vieraskirjaan kuvaparin, jossa vertailtiin Hesarin nettiuutista. On tietenkin luonnollista, että uutisiin tehdään pieniä korjauksia kaiken aikaa, mutta tällä kertaa muutos oli aika erikoinen. Vertaa oheisessa kuvassa näkyvän uutisparin kakkoskappaleita toisiinsa.

En hämmästele sitä, että Hesari ei tykkää "neekeri"-sanasta. Hämmästelen sitä, että miten on mahdollista muuttaa lennossa haastateltavan rikoskomissaario Matti Luolavirran antamaa suoraa sitaattia. Suora sitaatti kun on määritelmällisesti jotain, joka tulee suoraan lähteestä.

En tiedä, mikä on sellainen väärä johtopäätös, johon ei saisi päätyä, mutta ainakin Hesarin toimituskunta ponnistelee kovasti auttaakseen ihmisiä oikean johtopäätöksen tekemisessä.

Minun oma henkilökohtainen ongelmani on se, etten oikeastaan edes tiedä, mikä tämän oikean johtopäätöksen oikein pitäisi olla. Ehkä tämä on tarkoituskin.

Voin tietysti olla väärässä, mutta alan yhä enenevissä määrin ajatella että: pelkkä neutraali tapahtumien uutisointi ei jatkuvasti kiristyvässä kilpailutilanteessa mediayrityksille enää riitä. Maksavan yleisön houkuttelemiseksi ja ns "koukuttamiseksi" on välttämättä kehitettävä sellaisia viestinnällisiä toimintatapoja, jotka hienovaraisesti ohjaavat lukijat/kuulijat/katsojat takaisin mediayrityksen ylläpitämien viestintävälineiden lämpimään syliin. Syliin pääsystä pitää toki pieni hinta maksaa.

Kuluttajalle voi olla herttaisen yhdentekevää, ostaako hän euron hintaisen iltapäivälehden vai ei. Mediayritykselle tämä valinta ei ole yhdentekevä. Valinta määrittelee kyseisen yrityksen elämän säilyvyyden ja tulevaisuuden.

Yritys "haluaa" pysyä hengissä. Sen on välttämättä tehtävä näin. Ja jos mahdollista, laajennuttava. Tässä mielessä yritykset muistuttavat elollisia organismeja. Yrityksiä, niinkuin uskontojakin, on mukavaa ajatella evolutiivisina olioina. Ainakin siinä mielessä mukavaa, että mikäli tuntee jonkin toimivan tahon toimintaa määrittävät taustaoletukset, osaa myös ennustaa samaisen tahon toimintaa.

Toki taustaoletusten on oltava oikeita. Lainatakseni kansantaloustieteilijä Yrjö Vartiaa:

"Vain hyvin oudoissa tilanteissa vääristä oletuksista voi seurata oikeita johtopäätöksiä"

(lainausta ei ole peukaloitu blogillituksellisen linjan mukaiseksi)

Miten tätä voidaan soveltaa?

Vaikkapa seuraavasti: minä oletan, että liikeyritysten - jollaisia Alma Media Oyj, SanomaWSOY Oyj, STT, Kustannus Oy Aamulehti, Sanoma osakeyhtiö, Yhtyneet Kuvalehdet Oy jne ovat - keskeinen, kaikki muut tavoitteet ylittävä päätavoite on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Päätavoite ei ole "luotettava tiedonvälitys", "yhteiskuntavastuu" tai "moraalikasvatus". Päätavoite on rahan ansainta. Kaikki muut tavoitteet ovat tälle tavoitteelle alisteisia. Kaikki. Täysin riippumatta siitä, mitä liikeyritys itse ilmoittaa keskeiseksi tavoitteikseen.

Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Helsingin Sanomien talousjohto eräänä päivänä tajuaa, että uutisten sijaan olisi tuottavampaa jaella ihmisille pornoa, Helsingin sanomista tehdään pornolehti.

Älä naura. Iltapäivälehden kulkevat pienin askelin tähän suuntaan. Enkä ihmettele lainkaan. Ihmiset työntävät edelleen auliisti rahojaan sille, joka vaikuttaa tietävän asiat ihmistä itseään paremmin. Ja mikä olisikaan arvokkaampaa kuin tieto seksistä - asiasta, jonka ympärillä tämä maailma näyttää pyörivän.

"Kaikentietäjän" rooli on mediayritykselle tärkeä. Tämän roolin ilmentymiä ovat muuten Kirstin ja Torstin palsta. Hehän tietävät kaikesta kaiken. Moisten oraakkelien edessä kelpaakin madella: "kiitos Kirsti ihanasta palstastasi, muuta ei enää viitti lukeakaan" - ylikomisario hyvinkäältä.

Oletuksella on muitakin seurauksia. Kuten se, että uutisten tulisi informatiivisuuden lisäksi/sijasta olla houkuttelevia. Erinomainen uutinen olisi sellainen, joka avautuisi pala kerrassaan, vähitellen. Uuden käänteen selvittämiseksi olisi aina ostettava uusi numero. Tai palattava ruudun ääreen.

Elokuvamaailma määrittelee termin "Cliffhanger", tarkoittaen wikitermein: "..yhtäkkistä lopetusta, jossa keskushahmot jäävät epätoivoiseen tai epävarmaan tilanteeseen, esimerkiksi roikkumaan kallionkielekkeeltä."

Mikä on uutisten kallionkielleke?

Onko se ristiriitainen viesti siitä, että puistoissa voi joutua raiskatuksi, mutta on rasistista epäillä ulkomaalaista potentiaaliseksi raiskaajaksi? Kaksikomponenttinen pelko - Skylla ja Kharybdis. Monen ihmisen pahimmat pelot ovat raiskaus ja sota. Raiskauksen uhriksi voi joutua kuka tahansa, rasismi on kytketty suoralla kausaliteetilla sotaan. Meidän osamme on tasapainoilla hirviöiden välissä, ohuen langan varassa.

Cliffhangerimme nerous on siinä, että ohut lankamme ei johda mihinkään. Median valotuikku näyttää vain pari seuraavaa askelta. Kukaan ei kerro, minne lanka johtaa. Sanotaan vain, että lankaa pitää seurata.

Lopullinen totuus ei koskaan selviä. Riippumatta siitä, kuinka monta uutista lukisi, lopullinen totuus ei koskaan paljasta itseään. Elämän mittainen salaisuus. Ei sinun elämäsi, vaan mediayrityksen elämän.

Näin.

Täsmennettäköön, että kaikki, mitä yllä on kirjoitettu, on kirjoitettu ainoastaan yhdessä tarkoituksessa - ymmärtämispyrkimyksessä. Minä yritän ymmärtää maailmaa. Ja tässä esitetty on yksi oletus mediamaailman tilasta. Oletus ei ole välttämättä oikea. Oletuksen taustalla olevat alioletukset a) mediayritykset toimivat liikeyritysten tavoin ja b) liikeyrityksen tehtävä on ansaita rahaa ovat kuitenkin kiistämättömiä.

Jotta maailmaa voisi muuttaa, sitä pitää ensin ymmärtää. Muuta tapaa ei ole. Sillä jos muuttaa jotain, minkä toimintaa ei ymmärrä, ei tule myöskään ymmärtämään niitä tuloksia, joita muutoksella saavutettiin.

-- lot

[EDIT ma 12:30 - pieniä muutoksia]

7.12.2006

Jaakko Aspara ja nationalismista luopuminen

Itsenäisyyspäivä takana. Seuraavan päivän Helsingin Sanomien pääkirjoitus tykittää Jaakko Asparan suulla: "Suomalaisten oltava etujoukoissa nationalismista luovuttaessa". Pääkirjoitusten tapaan Asparan teksti on pitkä ja polveileva, toki asiallinen. Ajatusrakenne on seuraava:

Globalisaatio etenee vauhdilla. Mutta. Globalisaation pullasta ei voi noukkia pelkkiä rusinoita. Hyvien puolien lisäksi suomalaisten tulisi kantaa vastuunsa muun maailman ongelmista. Jos näin ei tehdä, syyllistytään "pikkusieluisuuteen".

Samaan aikaan suomalaisuuden käsite on hämärtymässä. Koska näin on, ajatus Suomen menestymisestä on "monikäsitteisyydessään täysin järjetön"

Aspara ennustaa nationalismin loppua Euroopassa. Tulevaisuudessa tärkeämmäksi nousee muodostuvat "ihmiskunnan hyvinvointi maista ja kansallisuuksista riippumatta"

Jep jep.

Aspara lienee Robert Putnamin henkisiä opetuslapsia, koska hän mukailee tämän teemaa: "Meidän pitäisi rakentaa sanalle 'Me' uusi merkitys." Mutta kaikille sallittakoon ripaus idealismia. Ei kukaan ole koskaan tyytyväinen vallitsevaan todellisuuteen. Idealisti kaikkein vähiten.

Jaakko Asparan ajatusrakennelmassa on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen ongelma on se, että maailmassa on huomattava määrä ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua kuulua samaan ryhmään kaikkien muiden kanssa. Syyt ovat usein uskonnollisia. Muitakin syitä voi olla. Vaikkapa taloudellisia tai kulttuurisidonnaisia. Kukin yksilö määrittää oman sisä- ja ulkoryhmänsä omalla tavallaan.

Seuraa kysymys: jos sinä haluat omaan ryhmääsi jonkun sellaisen, joka ei ryhmääsi kuulumisesta välitä, miten käy? Jos yrität uhkailulla pakottaa tämän vastahankaisen ihmisen ryhmääsi, lopputulos ei ole hyvä. Jos turvaudut lahjontaan, lopputulos on vielä huonompi. Katteettomista lupauksistakaan ei taida olla apua.

Ja edelleen, myös tulijoiden joukossa - olivat nämä vapaaehtoisia tai vastahankaisia - on idealisteja. Juuri sellaisia, jotka eivät ole tyytyväisiä vallitsevaan todellisuuteen. Onko meillä oikeus kieltää heitä visioimasta ja toimeenpanemasta haavemaailmaansa?

Toinen Aspara-ajattelun ongelma on se, että hänen toivemaailmassaan suomalaisuus ei pidä sisällään yhtenäistä ajatusmaailmaa. Samaan aikaan hän kuitenkin kokoaa rivejä ylevän tavoitteen - kaikista välittämisen - taakse.

Seuraa toinen kysymys: jos suomalaisilla ei ole yhteistä arvopohjaa, yhteisiä tavoitteita ja yhteistä käsitystä hyvästä, miten ihmeessä suomalaiset saadaan enää kamppailemaan hyvän asian puolesta? Tai ylipäätään minkään asian puolesta?

Jos suomalaisuus ja nationalismi tarkoittaa ihmisjoukkoa, joka turvaa samoihin arvoihin, ei tämä ole mielestäni kovin huono asia. Ei, vaikka sopassa olisikin pieni ripaus pikkusieluisuutta. Suurisieluisuus olisi tietenkin hieno asia, mutta ihan oikeasti, kuka tuntee ainuttakaan suurisieluista ihmistä?

Maailma ei ole täydellinen, kaukana siitä. Mutta jälleen kerran on nostettava esiin olennainen kysymys: kuinka paljon maailmaa parannetaan sillä, että tuodaan maailman taudinkuva Suomeen? Syövällekin annetaan sädehoitoa. Syöpää ei voi laimentaa tartuttamalla sitä mahdollisimman moneen sijaiskärsijään. Tai ehkä voikin, mutta sitten potilaita on pian yhden sijasta useita.

Tässä eräs syöpäsolukandidaatti. HS 7.12.2006: Suomi on myöntänyt viisumin kambodžalaiselle entiselle poliisipäällikölle Heng Peolle, joka on kotimaassaan tuomittu murhasta. Suomen Kambodžan-lähettilään Lauri Korpinen: "viisumi myönnettiin, sillä Peon ihmisoikeudet saattaisivat olla uhattuina, mikäli hän joutuisi palaamaan kotimaahansa suorittamaan vankilatuomiotaan." Peo on tuomittu Kambodžassa 18 vuodeksi vankilaan vuonna 2003 tehdyn tuomarin murhan suunnittelusta. Peo on oman ilmoituksensa mukaan luonnollisesti syytön omaan tilaansa. Kukapa ei olisi?

Kambodzhan ulkoministeri Hor Namhong piti lehdistötilaisuuden, jossa hän sanoi maansa seuranneen asiaa "syvästi tyrmistyneenä". "Tämä on toinen kerta, kun maanne on tarjonnut suojaa kambodzhalaiselle rikolliselle", ulkoministeri sanoi.

Sädehoidon suomalainen versio taitaa tosiaan olla sijaisinfektointi. Ei varsinaisesti paranna tautia, mutta ainakaan kenelläkään toisella ei ole hauskampaa kuin toisilla.

--lot

19.10.2006

Reinoblogin pakinat

Reinoblogin lempeää vittuilua tiedätte-kyllä-mistä:

Positiiviset erityistoimenpiteet sekä Sensori HS:n toimistossa.

Myös varhaisemmasta Suomi julistaa Iso-Britannialle maasodan -pakinasta irtoaa huumoria hullua.

-- lot

29.9.2006

Tuhon tie, osa II

Palaan vielä sananvapaus- aiheeseen. Helsingin Sanomat uutisoi Julkisen sanan neuvoston (=JSN) linjauksista. Alueviesti oli julkaissut 20. huhtikuuta 2006 uutisen otsikolla "Romaniseurue pahoinpiteli ja ryösti miehen" ja 10. kesäkuuta 2006 toisen uutisen otsikolla "Romaniseurue ryösti R-kioskin Huittisissa". Poliisi oli molemmissa tapauksissa pyytänyt yleisöltä vihjettä. Joku tuntemattomaksi jäänyt suuruus oli tästä suivaantunut ja tehnyt asiasta kantelun.

JSN kuitenkin antoi vapauttavan päätöksen seuraavin perustein:

".. rikokseen syylliseksi epäillyn henkilön etnisen alkuperän kertominen edellyttää harkintaa ja sitä, että tieto on uutisen olennaisen sisällön kannalta tarpeellinen. Sellaista tietoa voidaan tarvita esimerkiksi silloin, kun rikoksesta kaivataan silminnäkijähavaintoja".

Uutisointi meni tällä kertaa nuottien mukaan. Entä aiemmin? JSN:n sivuilta löytyy kasapäin päätöksiä. Neuvosto on ottanut kantaa ainakin seuraavien etnisyyteen liittyvien uutisten hyväntavanmukaisuuteen:

"Kuopion yliopistossa opiskeleva venäläinen insinööri on tehnyt heikon sähkövirran avulla terveysmittauksia muun muassa viidelle kehitysvammaiselle aikuiselle" ..

"..humalaisia miehiä kohteekseen valinnut kolmehenkinen pohjoisafrikkalaisten miesten ryhmä on jäänyt kiinni ja nyt myös vangittu" ..

Myös näissä neuvosto on katsonut, ettei hyvää tapaa olla rikottu.

Kaikki hyvin ja maassa sensuurivapaa lehdistö.

Vai onko?

Ikävä sivumaku jäi suuhun. Ei päätöksistä, vaan ratkaisulauselmissa käytetyistä journalistisesta ohjeesta:

"Etnisen alkuperän mainitseminen rikosuutisissa ja muissa kielteisissä yhteyksissä voi vahvistaa ennakkoluuloja ja luoda vähemmistöistä stereotyyppisiä kielteisiä mielikuvia. Siksi rikokseen syylliseksi epäillyn henkilön etnisen alkuperän kertominen edellyttää harkintaa ja sitä, että tieto on uutisen olennaisen sisällön kannalta tarpeellinen."

Joku asia on pielessä. Pelisäännöissä on virhe.

Näytämme elävän maailmassa, jossa on neljänlaisia etnisiä vähemmistöjä koskevia uutisia:

1. Vähemmistöjä positiivisessa valossa käsittelevät uutiset.
2. Vähemmistöjä neutraalissa valossa käsittelevät uutiset.
3. Vähemmistöjä kielteisessä asiayhteydessä käsittelevät rikosuutiset, joissa etninen tausta mainitaan.
4. Vähemmistöjä kielteisessä asiayhteydessä käsittelevät rikosuutiset, joissa etnistä taustaa ei mainita.

Ykkösryhmän uutisia löytyy hesarista käytännössä joka päivä. Henkilökohtaisesta perspektiivistäni katsottuna näyttäisi myös siltä, että alunperin kakkosryhmään kuuluvat neutraalit jutut kirjoitetaan säännönmukaisesti siten, että ne vaikuttavat ykkösryhmän jutuilta. Esimerkki: Etnisen ryhmä S:n edustaja kirjoittaa ylioppilaaksi. Uutisten jokavuotista peruskauraa, mutta kun kyseessä on tyhmäksi ja saamattomaksi oletettu etninen vähemmistö, tavanomainen toiminta muuttuu erityisen ansiokkaaksi.

Kolmosryhmä on nelosryhmään verrattuna varsin harvinainen tapaus. Kolmosryhmä menee JSN:n pelisääntöjen mukaan silloin läpi, kun esim. "rikoksesta kaivataan silminnäkijähavaintoja". Tässä ei ole suurta ongelmaa.

Neloskohdassa taas on.

Jos tarkastellaan neloskohdan ongelmaa lehtitalojen talousnäkökulmasta, tilanne näyttää oudolta. Lööpit janoavat draamaa, ja draamaa syntyy aina suurista ristiriitaisuuksista. Jos lakeja säätävä kansanedustaja rikkoo lakia, juttu päätyy lööppiin varmasti. Jos rovasti pettää vaimoaan prostituoidun kanssa ja jää kiinni, sama juttu. Ristiriita sanojen ja tekojen välillä myy. Ihmiset janoavat lukea sellaisista ihmisistä, jotka ovat moraaliltaan heitäkin alhaisempia.

Entäpä rikoksia tekevä turvapaikanhakija sitten? Väkivallan uhkaa pakeneva, joka vahingoittaakin auttajaansa? Itse näkisin tämän räikeän ristiriitaisuuden niin makoisana lööppimateriaalina, ettei juuri paremmasta väliä. Ainakin astetta antoisampaa luettavaa kuin muu keltamusta päivittäisroska. Talouden lainalaisuuksien perusteella tuontyyppinen uutinen pitäisi julkaista. Niitä ei kuitenkaan näe. Toimituksellisen linjan vaatimukset ylittävät liiketaloudelliset vaatimukset.

Tämä on kuitenkin vain pieni ongelma. Pahempaa seuraa.

Jos annetaan ymmärtää, että tietty etninen ryhmä tekee vain positiivisia ykkös- tai kakkostekoja eikä lainkaan negatiivisia nelostekoja, on tällä ainakin jonkinlaista vaikutusta ihmisten mielipiteiden muodostumiseen. Syntyy vääristymä - positiivinen bias. Etnisen ryhmän edustajat näyttävät käyvän koulussa, menestyvän, hakevan innokkaasti töitä, toimivan uutterina yrittäjinä, he tuovat uusia ideoita työpaikoille, siivittävät Suomen talouden menestykseen jne. Kuin propagandaa Saudien tai Thaimaan kuningasperheestä. Ei mitään negatiivista. Eikä juuri mitään neutraalia. Pelkää positiivista naminamia. Bjurström-journalismia.

Todellisuus on jotain aivan toista. Suuri määrä neutraaleja tapahtumia. Sekä väistämättä sopeutumattomuudesta johtuvia negatiivisia asioita. Nelosryhmää. Rasistisia asenteita ja tekoja, epäonnistunutta integroitumista, ryhmän sisäistä sekä valtaväestöön kohdistuvaa väkivaltaa, marginaalinen työmarkkina-asema, ennakkoluuloja, kielteisiä asenteita, suoraa vihamielisyyttä (tässä yhteydessä ei liene tarpeen mainita, minkä etnisen ryhmän toimista esimerkit on ammennettu).

Mitä väliä tällä sitten on? Miksi etnisyyteen liittyvän tiedon piilottaminen on ongelma?

Sillä on se väli, että Suomessa ajetaan hyvin voimakkaasti maahanmuuton voimakasta kasvattamista, yllämainittuihin positiivisen biaksen perusteluihin tukeutuen. Peittäen samalla negatiiviset näkökohdat. Kaikki valtapuolueet ovat ottaneet linjakseen monikulttuurisuuden edistämisen sekä työperäisen maahanmuuton edistämisen. Työvoimapula uhkaa! Maahanmuuttajat hätiin! Kuka pesee iäkkäät, vanhainkodissa riutuvat perseemme! Suomesta loppuu talouden dynamiikka, ellemme tee mitään! Help!

Kansalaisjärjestöt - punavihersellaiset etunenässä - ovat tässä asiassa hyvin aktiivisia. On vähintäänkin erikoista, että ne, joiden pitäisi etunenässä olla vastustamassa ahneiden työnantajien pyrkimyksiä, käyttävät EVA:lta lainattua retoriikkaa.

Aikaisempi kirjoitus siteerasi erästä vihreätä, aritmeettisiin perusoperaatioihin ilmeisen kykenemätöntä maailmanparantajaa Tapio Laaksoa: "Siirtolaiset hakevat Euroopasta parempaa elämää, ja heillä on siihen täysi oikeus".

Laakso ei erottele tulijoita sen mukaan, mikä on heidän motivaationsa tai kyvykkyytensä työntekoon ja yhteisen yhteiskunnan rakentamiseen. Laakso kuuluu monine aateveljineen ja -sisarineen siihen laajaan joukkoon, joiden mielestä meillä on niin paljon omaisuutta, ettei sitä ole tuhlaamalla mahdollista loppuun kuluttaa. Lisäksi suomalaisilla on hirvittävän huonoa karmaa. Hyvän karman saavuttamiseksi meidän pitäisi tasata loppumatonta omaisuuttamme maailman surkeiden kanssa. Tällaisia mielipiteitä lausutaan yleensä sellaisten ihmisten suulla, jotka eivät itse ole päivääkään tehneet tuottavaa työtä, palkanneet työntekijöitä tai yrittäneet vetää yritystä yrittäjävihamielisessä Suomessa.

Yhteiskunnan varallisuus ja toimintakyky on hyvin tiukassa sidoksessa yksityisyritysten toimintaedellytyksiin. Jos yritykset voivat hyvin, yhteiskunnan talous voi hyvin. Tällöin myös heikommin pärjäävät voivat hyvin. Kun on ylijäämää, on mistä jakaa. Ja kääntäen.

Hyvää karmaa hinkuvat, epärealistisiin maailmanparannushankkeisiin itsensä sitouttaneet punaviherfilosofit eivät näytä tajuavan sitä yksinkertaista tosiasiaa, että mikään talous ei kestä määräänsä enempää yhteisiin talkoisiin osallistumattomia "paremman elämän tavoittelijoita". Ei vain yksinkertaisesti kestä. Keskiajalla oli tyypillistä, että kun kuninkaan verorasitus ylitti 50 %, alkoi kapina. Tänä päivänä tuollainen veroprosentti ei saa aikaan sotaa, mutta rajansa se on veromarginaalillakin. Kun ruuvia kiristetään liiaksi, yhä enenevä määrä ihmisiä heittää hanskat naulaan. Tai siirtää yhtiönsä kotipaikan kevyemmän verotuksen piiriin. "Miksi minä maksaisin muiden loikoilusta?", kysyy moni. Sitä kysyn minäkin.

Vaikka osalla tulijoista olisi aidosti hyvää tahtoa työntekoon, ollaan hieman erilaisten ongelmien äärellä. Valitettava tosiasia näyttää olevan, että ainakaan ensimmäisen polven tulijat eivät useinkaan kykene työpanoksellaan tuottamaan sellaista lisäarvoa, joka oikeuttaisi niin suuren palkkasumman, jolla tässä maassa itsenäisesti pärjäisi. Suomi on kehittynyt, monimutkainen yhteiskunta. Jotta täällä kykenisi toimimaan, on yksilöidenkin oltava vastaavasti kehittyneitä. Intuitioni empirian ohella kertoo, että tietyt etniset ryhmät eivät kehittyneisyyden vaatimusta täytä.

Valitettavasti empiria ei ole tekijä kaikkien ajatusmaailmassa. Faktajohtajan sijaan meillä on arvojohtaja. Faktapuolueiden sijaan arvopuolueita. Liikaa punatukkaisia arvomessiaita, jotka priorisoivat muiden ongelmat omiemme edelle. Vain muutama sopiviin yhteiskunnallisiin solmukohtiin sijoitettu maailmanparantaja lisää, niin aivan mitä tahansa voi tapahtua. Peruuttamattomia yhteiskunnallisia muutoksia. Juuri sellaisia, joihin uusista asioista innostuvat suomalaiset ovat ennenkin sankoin joukoin innolla sännänneet, ja joiden takia vuosikymmen myöhemmin katkerasti typeryyttään kironneet.

-- lot, 2006

24.9.2006

Janne Virkkunen ja tuhon tie

Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja kirjoittaa lehden 24.9.06 julkaistussa pääkirjoituksessa seuraavasti:

"Olemmeko tulleet tilanteeseen, jossa länsimaissa ei todellakaan voi kohdella islamilaista maailmaa samalla tavoin kuin kohdellaan muita järjestelmiä - satiirin ja ironian keinoin? Islamilainen maailma koettelee parhaillaan länsimaisen sananvapauden rajoja, eikä länsimaisella medialla puolestaan ole varaa antaa tässä taistelussa periksi. Itsesensuuri johtaa uskottavuuden menettämiseen yleisön silmissä ja on itse valittu tuhon tie."

Näin.

Kyse on Paavi Benedictus XVI:n viikko sitten pitämästä puheesta, joka on - yllätys, yllätys - jälleen kerran pakottanut veljemme raivopäät tarttumaan miekan kahvaan.

Muslimien reaktio ei liene kenellekään yllätys.

Paavin puheen kantaaottavia kohtia voidaan pitää pienoisena yllätyksenä.

Mutta suurin yllätys tulee Helsingin Sanomien Virkkuselta, yllämainitun sitaatin vuoksi. Vaikka Virkkunen käyttää esimerkkinä sariiria ja ironiaa, kyse lienee jostain muusta. Näistä kepeistä tyylilajeista pidättäytyminen ei vielä ole itsesensuuria. Mitä se sitten on?

Pauli Aalto-Setälän, Iltalehden ex-päätoimittajan mukaan itsesensuuri on "sitä, että jättää jonkin asian julkaisematta, vaikka se olisi sen arvoinen". Aalto-Setälä jatkaa: "Tietysti teemme paljon arvovalintoja, kun eteen tulee jotain uutta. Objektiivista mediaahan ei ole olemassa, siinä on aina arvot takana."

Itsesensuuri näyttäisi olevan jotain sellaista, mistä pitäisi kirjoittaa, mutta josta ei kuitenkaan kirjoiteta. Itsesensuroiva media voi tuottaa ainoastaan valikoitua, puutteellista totuutta.

Asiaan sisältyy pieni periaatteellinen ongelma: Puutteellinen totuus ei ole totuus lainkaan. Virkkunen on aivan oikeassa lausuessaan itsesensuurin johtavan tuhon tielle. Ei yhteiskunnan tuhon tielle, vaan itsesensuuria harjoittavan mediayrityksen tuhon tielle.

On mielenkiintoista nähdä, minkä valinnan HS lopulta päätyy tekemään - pitäytyykö se pönäkkänä, itsesensuroivana kaikentietäjänä vai voittaako journalististen arvojen mukainen politiikka lopulta. Puhtaana liikeyrityksenä HS:n tulisi edetä johdonmukaisesti tiellä, joka palvelee voitontuottamistavoitetta. Näin toimittaessa ollaan kuitenkin ristiriitaisella polulla lehden ääneenlausumattomien "arvojen" kanssa. Sillä Ideaalimaailman maalaamisessa lehden toimituksella ja muilla taustahahmoilla ei ole juuri muuta keinoa kuin valikoiva uutisointi sekä itsesensuuri.

Ei hyvältä näytä.

Virkkusen pääkirjoituksen sanomaa oltaisiin voitu helposti tukea julkaisemalla samassa 24.9 lehdessä edes yksi islamkriittinen kirjoitus.

Lienee turha edes sanoa, löytyikö sellaista.

Samat naamat, samat sitaatit. Professori Jaakko Hämeen-Anttilan kootut sloganit:

"Maltillisen islamin kannalta väkivalta on kuitenkin puolustautumista hyökkääjää vastaan."

"Muslimien hallitsema valtakunta on levinnyt sotaisestikin, mutta islamia ei uskontona ole levitetty väkivaltaisesti"

Ja mikä parasta, Hämeen-Anttilan varmasti todeksi muuttuvien toiveiden mukaan: "väkivaltaa korostavat lausunnot voivat H-A:n mukaan jäädä islamissa taustalle muutamassa vuosikymmenessä".

Tapio Laakso, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja säestää: "Kontrollin lisäämisen sijasta laillista maahanmuuttoa on helpotettava. [..] Siirtolaiset hakevat Euroopasta parempaa elämää, ja heillä on siihen täysi oikeus."

Hmm.

Mitähän tästä nyt pitäisi olla mieltä?

Ainakin sen verran, että yhden Hesarin sunnuntailäystäkkeen riveiltä ja rivien välistä oli mahdollista luoda maailmankuvaa seuraavasti:

1) Media ei kerro totuutta.
2) Media ei ole kuitenkaan huolissaan totuusvajeesta vaan siitä, että valheellisesti uutisoivan mediayrityksen liiketoiminta saattaa kärsiä.
3) Muslimit antavat väkivaltaisia lausumia..
4 .. joita meille itsesensuurin vuoksi ei uutisoida.
5) Mutta jos oikein kovasti toivomme, väkivalta voi joskus poistua..
6) .. tai sitten ei. Mutta joka tapauksessa muslimeilla on oikeus tehdä sitä, mitä he nyt sitten ovatkaan tekemässä.

Meidän osamme on ymmärtää.

Ja maksaa muiden oikeuksien toteutus.

Janne Virkkusen osa on päättää, mitä hän haluaa meille tulevaisuudessa totuutena syöttää.

Sinun osasi on miettiä itseksesi, kuinka paksua potaskaa jaksat nyt ja tulevaisuudessa niellä.

-- lot, 2006