He kutsuvat sitä evoluutioksi

Isyyden iloja: heräät kello kymmeneltä illalla, nukuttuasi kaksi tuntia. Täysin virkeänä. Kyse ei ollut siitä tavanomaisimmasta heräämissyystä eli pojan "maito loppu"-parkumisesta vaan jostain muusta. Ei vain nukuta. Tämä on itselleni omituista, sillä minulla on yleensä erinomaiset unenlahjat. Ehkä jokin on muuttumassa. Taas.

Fyysinen kuntoni sen kun paranee, vaikken harrasta urheilua. Tein silti 76 punnarrusta. Kymmenen enemmän kuin viime kerralla puoli vuotta sitten. Isähormooneja?

Mutta tuo on vielä pientä. Isyys tarkoittaa muuttumista. Kaikki asiat muuttuvat, yksi kerrallaan. Siitä seuraavassa.

Kun poika oli vielä vuosi sitten äitinsä mahan sisällä, minuun iski melkoinen lukemis- ja kirjoittamisvimma. Vimma kohdistui evoluution ymmärtämiseen sekä jonkinlaisen maailmanselityksen muodostamiseen. On päivänselvää, että tietoisuus pian syntyvästä lapsesta oli ainakin osaltaan synnyttämässä tätä vimmaa.

Kun olin itse lapsi, ei näistä asioista paljoa puhuttu. Ala-asteen ensimmäisen luokan opettajani Rouva Järvinen kokosi meidät lapset piiriin, kaikkien eteen sytytettiin kynttilä. Seurasi jouluinen, hyvin tunnelmallinen tarina parin vuosituhannen takaa. Tämä maailmanselitys riitti lapselle. Selitys ei enää riitä aikuiselle.

Valmista selitystä minulla ei vielä tänä päivänäkään ole, mutta muutama selityksen osatekijä kylläkin. En enää niinkään pohdi perinteistä suurta kysymystä elämän tarkoituksesta, koska tämä kysymys on osoittautunut turhaksi. Mielenkiintoni kohdistui enemmänkin siihen, mitä me olemme, mitkä voimat meitä liikuttavat ja ennekaikkea minne me olemme menossa. Eri uskontokuntien jumaluuksiin perustuvat maailmanmallit ovat sikäli hyviä, että ne tarjoavat täydellisen paketin. Vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin elämän alkamisesta, elämisestä, kuolemasta sekä kuoleman jälkitilasta. Kukin uskonto omalla tavallaan.

En ala kiistellä kenenkään kanssa uskonasioista, koska nämä asiat ovat juuri sitä, mitä niiden nimi sanoo - uskon asioita. Esitän kuitenkin oman pohdiskeluni mukaisen uskontoselityksen hieman jäljempänä. Sitä ennen kuitenkin muutama sana evoluutiosta.

Noin vuosi sitten sain käsiini Oxfordin yliopistossa opettavan professori Richard Dawkins:n kirjoittaman Selfish Gene -kirjan. En yleensä käytä ylisanoja, mutta tämän kirjan kohdalla niin teen. Sillä lukukokemus oli kirjaimellisesti järkyttävä. Elämänkatsomuksellisia käsityksiä järkyttävä.

Dawkins on vuonna 1941 syntynyt biologi ja evoluutioteoreetikko, brittien ykkösälykkö, jonka suuri oivallus oli kyseenalaistaa ihmisen rooli luonnonvalinnassa. Johannes Kepler raivostutti 1600-luvun aikalaisensa väittämällä, ettei aurinko kierrä maata. Dawkins raivostutti oman aikamme Oikean tiedon haltijat väittämällä seuraavaa:

"Was there to be any end to the gradual improvement in the techniques and artifices used by the replicators to ensure their own continuation in the world? There would be plenty of time for their improvement. What weird engines of self-preservation would the millennia bring forth? Four thousand million years on, what was to be the fate of the ancient replicators? They did not die out, for they are the past masters of the survival arts. But do not look for them floating loose in the sea; they gave up that cavalier freedom long ago. Now they swarm in huge colonies, safe inside gigantic lumbering robots, sealed off from the outside world, communicating with it by tortuous indirect routes, manipulating it by remote control. They are in you and me; they created us, body and mind;and their preservation is the ultimate rational for our existence. They have come a long way, those replicators. Now they go by the name of genes,and we are their survival machines." [ Lähde ]

Lyhyesti: geenit elävät vuosituhansia tai -miljoonia. Geeneillä on ollut valtavasti aikaa varmistaa oma säilyvyytensä sekä kehittää toimivia kopioitumis- eli replikoitumistapoja. Geenit ovat hiljalleen kehittyneet eloonjäämisen mestareiksi. Ne ovat rakentaneet ympärilleen jättiläismäisiä koneistoja, joiden sisällä ne ovat turvassa. Me olemme noita koneistoja. Omien geeniemme eloonjäämiskoneistoja. Geenien elossapitäminen halki ajan on ultimaattinen syy täällä oloomme. Muita syitä ei ole.

Älä jatka eteenpäin, ennenkuin ymmärrät ylläolevan.

..

Kun luin tuon tekstin, tuntui siltä kuin joku olisi potkaissut mahaan. Tai aivoon. Pari miljoonaa aksonia ja dendriittiä alkoi vinkua: mitä jos tuo on totta? Näinkö tämä maailma on järjestynyt? Mitä tuo tarkoittaa? Mihin meidän pitäisi enää uskoa?

Jos Dawkins:n väite on totta, niin silloin meidät on geneettisesti kovakoodattu a) pysymään elossa, b) tuottamaan jälkeläisiä, c) pitämään jälkeläisemme elossa ainakin siihen asti, kunnes d) jälkeläisemme tuottavat lisää jälkeläisiä. Ja niin edelleen. Ja koko ajan kehittymään. Toimimaan evoluution koekappaleina, Charles Darwin:in linjaamalla tavalla.

Tässä järkeilyssä ei ole vikaa. Asia on täsmälleen noin. Ilman jälkeläisiä ei olisi geenijatkumoa, ei geenimutaatioita, ei evoluutiota. Jotta me voimme olla olemassa, on pakko tehdä jälkeläisiä. Ja pitää heidät hengissä. Samoin jonkun on pitänyt tehdä meidät. Linjan on oltava katkeamaton. Geneettinen altruismi saa meidät tarvittaessa uhraamaan henkemme jälkeläistemme puolesta. Tämä ei ole itsemme kannalta järkevää. Geeniemme kannalta se on erittäin järkevää.

Koska tämä on blogi/nettipäiväkirja/ajatussammio eikä tieteellinen areena, jätän enemmät todistukset käsittelemättä. Niitä on paljon. Ja jos voin jollekin asialle antaa hyvän suosituksen, niin annettakoon tässä nyt sellainen: Lue Dawkins:ia. Revi maailmasi rakennuspalikat auki, ymmärrä se suuri turhuus ja loska, jonka parissa ihmiset aikansa viettävät. Kehity. Tajua.

Dawkins tunnetaan myös Meemi-termin isänä ("meme"). Meemi on konkreettisen geenin abstrakti, mentaali vastine. Jos geenit liittyvät biologiseen evoluutioon, meemit liittyvät kulttuurievoluutioon. Meemin synonyymi voisi olla vaikkapa "toimintatapa". Meemit leviävät kantajissaan - eli meissä. Ne leviävät hyvin nopeasti. Samoin on kehittymisen laita. Geenien mutatoituminen vie paljon aikaa. Meemin mutatoituminen voi olla salamannopeaa. Usein niiden elossapysymisen kustannuksella. Nopeasti levinnyt meemi kuolee usein nopeasti siksi, koska kilpailevat meemit korvaavat sen.

Takaisin uskontoihin. Ja siihen, miten ne liittyvät evoluutioon? Geemeihin? Meemeihin?

Sain käsittämättömän inspiraatiotuokion tämän vuoden helmikuussa, kaksi viikkoa ennen pojan syntymää. Kirjoitin silloin pitkän, runomittaisen, vaikeatajuisen (vaiko mahdotontajuisen?) tekstin siitä, miksi Allah ja kaltaisensa vaikuttavat maapallon yhteiskuntiin. Tekstin pääviesti on tämä:

Uskonnot ovat evolutiivisia itsenäisiä olentoja.

Lyhyesti: uskonnot ovat meemejä. Tai pikemminkin ne ovat monta meemiä yhdessä - tällaista konstruktiota kutsutaan meemipleksiksi (johdettu sanasta meemikompleksi).

Uskonnot ovat myös osa ihmisten evoluutiota. Ne ovat kehittyneet ihmisten rinnalla, heidän sisällään, mielissään. Molempia hyödyttävässä symbioosissa. Ilman uskontoja ihmiset eivät olisi sitä, mitä he niiden kanssa ovat. Ja tässä ihmisellä tarkoitetaan sekä yksilöitä että yhteisöjä. Tähdennän, että molempien hyötyminen riippuu tietenkin siitä, mitä opinkappaleita evolvoituva uskonto pitää sisällään. Joidenkin uskontojen dogmat - siis meemit ovat kantajilleen haitallisia. Kaikki meemit eivät toimi kaikissa tilanteissa. Tai kaikkina aikoina. Tai muita, kilpailevia uskontomeemejä vastaan. Täsmälleen samoin on geenien välittämän informaation laita. Vanhan Darwinin "survival of the fittest" ei tarkoita vahvimman eloonjäämistä. Se tarkoittaa elinympäristöönsä sopivimman eloonjäämistä. Ja siitähän tässä kaikessa on kyse.

..

Kello on kaksi yöllä. Edelleenkään ei väsytä.

-- lot