19.2.2007

Pekka Niemi: Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia

Seuraavassa Pekka Niemi -nimisen kirjoittajan maahanmuuttopoliittisia aatoksia. Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstan sivulla c6 päivämäärällä 18.2.2007. Jätän tekstin tällä kertaa enemmittä kommenteitta. Kukin vetäköön omat johtopäätöksensä. Pekka ainakin on vetänyt omansa.

Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia

Eduskuntavaalien lähestyessä toivoisin rohkeaa keskustelua siitä, miten Suomen ikääntyvä väestö tulevaisuudessa hoidetaan. Yksinkertaisin tapa olisi aktiivinen maahanmuuttopolitiikka.

Suomessa on Euroopan maista vähiten maahanmuuttajia, mikä on seurausta vuosikymmeniä kestäneestä tiukasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiukka linja tuntuu olevan sitkeässä. Surullinen esimerkki on sisäministeriön ja työministeriön kädenvääntö muutamasta pakolaisesta.

Kielteiset asenteet maahanmuuttoa kohtaa perustuvat valheelliseen myyttiin sinisilmäisestä ja vaaleatukkaisesta Suomen kansasta, joka sitkeydellään pärjää globaalissa maailmassa.

Esimerkkejä toimivasta maahanmuuttopolitiikasta löytyy Ruotsista tai Kanadasta ja Yhdysvalloista. Pohjois-Amerikan yhteiskunnat imevät nuorta työvoimaa kaikkialta maailmasta samalla kun Euroopan unioni tekee parhaansa muuttaakseen Euroopan vanhainkodiksi ja ulkoilmamuseoksi tiukalla politiikallaan.

Maahanmuuttajat tuovat yhteiskuntaan dynamiikkaa, sopivasti ahneutta ja kulttuurillista monimuotoisuutta. Hyvin usein maahanmuuttajat luovat työtä.

Kun Suomeen 1990-luvun alussa tuli muutama tuhat somalia, Suomi oli lamassa, mikä tuki rasistien ja muiden sellaisten mielipideilmastoa. Nyt Suomella menee hyvin. Nyt on aika pitää huolta siitä, että hyvinvointia riittää myös tulevaisuudessa.

Suomi voisi helposti ottaa vastaan 500 000 siirtolaista. Järkevä maahanmuuttopolitiikka panostaisi kielenopetukseen ja tekisi siirtymisen työmarkkinoille vaivattomaksi.

Tietenkin suurten siirtolaismäärien vastaanottaminen tuo mukanaan sopeutumisongelmia: polttopulloja kebabravintoloihin ja rasismia työmarkkinoilla. Tämä on kuitenkin siirtymävaiheen, yhden tai kahden sukupolven, kestävä ylimenovaihe.

Monikulttuurinen Suomi voisi olla myös hieman hauskempi paikka elää.

Pekka Niemi
Helsinki

Helsingin Sanomat / Mielipide 18.2.2007

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Tietenkin suurten siirtolaismäärien vastaanottaminen tuo mukanaan sopeutumisongelmia: polttopulloja kebabravintoloihin ja rasismia työmarkkinoilla. Tämä on kuitenkin siirtymävaiheen, yhden tai kahden sukupolven, kestävä ylimenovaihe."



Missähän rinnakkaistodellisuudessa Pekka Niemi elää kun tuo sopeutumisongelmien lista jäi hieman vaillinaiseksi....

Anonyymi kirjoitti...

Kielteiset asenteet maahanmuuttoa kohtaa perustuvat valheelliseen myyttiin sinisilmäisestä ja vaaleatukkaisesta Suomen kansasta...
On mielenkiintoista miten ns. tiedostavat ja suvaitsevaiset ihmiset ovat aina ensimmäisinä tekemässä joka asiasta rotukysymystä. Olen henkilökohtaisesti todennut tämän kerta toisensa jälkeen väitellessäni suvaitsevaisten kanssa. Huvittavaa tässä on tietenkin se, että suvaitsevaiset ovat myös aina ensimmäisinä syyttämässä muita rasismista, jopa silloinkin kun suvaitsevaiset ovat itse tuoneet rodun keskusteluun.

... joka sitkeydellään pärjää globaalissa maailmassa.
Millä sitten? Ovatko somalit vastuussa Suomen menestyksestä? Osallistuivatko he kenties talvisotaan tai jälleenrakennukseen? Entä muualla, vaikkapa Japanissa, kuka siellä on vastuussa menestyksestä? Maahanmuuttajat vai?

Euroopan unioni tekee parhaansa muuttaakseen Euroopan vanhainkodiksi ja ulkoilmamuseoksi tiukalla politiikallaan.
Tässä lienee olettamuksena se että väestö ikääntyy ja syntyvyys laskee ilman maahanmuuttoa. Miksi näin ei ole käynyt aikaisemmin? Miksi näin ei ole käymässä kehitysmaissa joista vieläpä lähtee siirtolaisia pois?

Maahanmuuttajat tuovat yhteiskuntaan dynamiikkaa, sopivasti ahneutta ja kulttuurillista monimuotoisuutta.
Mitä helvetin dynamiikkaa, ja miksi kulttuurillinen monimuotoisuus on ehdottomasti hyvä asia? Ai niin, minähän ihan unohdin: kaikki kulttuurit ovat tasa-vertaisia (paitsi suomalainen kulttuuri, se on paskaa).

Tietenkin suurten siirtolaismäärien vastaanottaminen tuo mukanaan sopeutumisongelmia: polttopulloja kebabravintoloihin ja rasismia työmarkkinoilla.
Aivan niin. Siirtolaisten aiheuttama väkivalta ja levottomuus ei ole missään nimessä ongelma, sillä se on vain sitä kulttuurillista monimuotoisuutta ja dynamiikkaa. Kunniamurhat, joukkoraiskaukset, tuhopoltot, salamurhat, kuolemanuhkaukset ja terrorismi vain lisäävät väriä (esimerkiksi punaista) katukuvaan.

Tämä on kuitenkin siirtymävaiheen, yhden tai kahden sukupolven, kestävä ylimenovaihe.
Kirjoittaja on täysin oikeassa, mutta ei ehkä sillä tavalla kuin hän ajattelee.

Anonyymi kirjoitti...

"Esimerkkejä toimivasta maahanmuuttopolitiikasta löytyy Ruotsista tai Kanadasta ja Yhdysvalloista. Pohjois-Amerikan yhteiskunnat imevät nuorta työvoimaa kaikkialta maailmasta samalla kun Euroopan unioni tekee parhaansa muuttaakseen Euroopan vanhainkodiksi ja ulkoilmamuseoksi tiukalla politiikallaan."

Tuossa olisi Kanadan siirtolaispolitiikkaa arvostelevia verkkosivuja. Tuskin saatte tämän Helsigin Sanomiin kirjoittaneen henkilön tyyppiset lukemaan niitä. Voihan yrittää. Lykkyä tykö!

From the Toronto Star: Debunking the Labour Shortage Myth: Overall, the Reverse is True, by Mark Swartz

http://www.careeractivist.com/my-articles/labour-shortage-myth.htm

Immigration Watch Canada:
http://www.immigrationwatchcanada.org/

Weblog:
http://hogtownfront.blogspot.com/

Vastuuton siirtolaispolitiikka vahingoittaa myös siirtolaisia:
http://www.notcanada.com/

Anonyymi kirjoitti...

"Suomi voisi helposti ottaa vastaan 500 000 siirtolaista"

Tämä visionääri on ehdottoman oikeassa: Suomi voisi todellakin ottaa helposti vastaan 500 000 siirtolaista. Mutta miksi tyytyä siihen? Jos Suomi voi helposti vastaanottaa puoli miljoonaa, samaan hengenvetoon Suomi voisi varmaan ottaa vastaan myös miljoona siirtolaista. Tai kaksi. Mitä korkeampaa lukua osaat vaatia, sitä parempi olet ihmisenä.

Tämä massamuutto tietysti aiheuttaisi rajattoman määrä ongelmia ja tuhoaisi kaiken kauniin mitä tunnemme, mutta - totta tosiaan, kuten kirjoittajakin hoksasi - se kävisi äärettömän helposti. Tuhoaminen on aina helppoa ja saavutukset ikuisia. Rakentamiseen puolestaan tarvitsee vaivaa ja aikaa, mikä tekee siitä niin tylsää.

Igor Sika