22.3.2007
21.3.2007
Rasismin vastainen päivä
Hyvää rasismin vastaista päivää. Kansainvälistä rasismin vastaista päivää.
Rasismin vastaisena päivänä on mahdollisuus osallistua roskiskampanjaan.
Toisin kuin oheisesta kuvasta voisi päätellä, tarkoituksena ei ole heittää omaa jälkikasvuaan roskikseen. Ei, ei - älä tee niin. Kampanjassa kirjoitetaan omat vähemmistöjä koskevat ennakkoluulot lapulle, rypistetään lappu ja heitetään se sitten Punaisen ristin punaiseen roskapönttöön.
Kivaa.
Suvaitsevaista.
Kyllä Suomessa osataan.
Koska rasismin päivä on kansainvälinen päivä, kurkistetaan samalla pariin muuhunkin maahan. Katsotaan, miten niiden vähemmistöillä sujuu. Osaamme sitten suuremmalla riemumielellä luopua omista ennakkoluuloistamme kun näemme, miten hienosti muiden maiden kansat omia vähemmistöjään kohtelevat.
Aloitetaan Nepalista. Siellä 80,6 % hinduenemmistö toivottaa 13 % Dalits-vähemmistölleen kukkeaa rasismin vastaista päivää. Valtaväestö pitää kastijärjestelmän alimmalla portaalla kököttäviä dalits:eja likaisina ja osoittaa heille mielellään työpaikkoja kaatopaikoilta tai bordelleista. Dalitsien sortaminen on helppoa, sillä he poikkeavat ulkonäöltään muista. "Never trust a cat-eyed person", kuuluu lupsakka, dalitseihin viittaava nepalilainen sanonta.
Sitten Sri Lankaan. Paikkaan, jossa tsunami vei mennessään 40000 ihmistä. Paikkaan, jossa yhteinen suru on tehnyt ihmisistä toisilleen solidaarisia ja laupeita. Ainakin kaikista muista paitsi 18 % vähemmistöä edustavista tamileista. He ovat solidaarisia lähinnä toisilleen - jopa siinä määrin, että yrittävät perustaa ihan oman tamilivaltion. Singaleesit eivät tamilitiikereitä tai liberaatiotiikereitä tai mitään muitakaan tiikereitä kovin hyvällä katso, siksipä he kriketinpeluun ohella sotivat näitä vastaan. Molemmat osapuolet luonnollisesti syyttävöt toisiaan rasismista sekä suunitelmallisista ja suunittelemattomista murhatöistä. Toivottavasti SPR:n punainen roskispönttö-kampanja yltää Sri Lankan kaupunkeihin ja kauppaloihin. Olisi kivaa, että hyvää tarkoitavat suomalaiset aktivistit pörräisivät Moratuwassa, Gallessa, Puttalamissa ja Polonharuwassa.
Pakistanista löydämme kimpun vähemmistöjä. Joko kieli- tai uskontovähemmistöjä. Sellaisia ovat sindhit, sirakit, pashtut, urdit ja shiiat. Uskontovähemmistöihin kuuluvien elämä ei aina ole kovin auvoisaa, koska Pakistanissa vääriin jumaliin uskomisista saattaa saada kuolemantuomion. Veljelliseksi kiusanteoksi voimme katsoa sellaiset pikkujutut, kuin että tietyt väestöryhmät eivät lakiperustein voi laittaa lapsiaan kouluun, tai että etnisen erottelun vuoksi osa ihmisistä tekee käytännössä orjatyötä. Tästä ei tule kuitenkaan välittää. Täytä rohkeasti Punaisen ristin ennakkoluulotarra ja hymise sitten rasismista koulusi käytävillä rytmikkäästi: "se on pelkkää kuvite-el-maa, ei yhtään enemp-ä-ä-ää".
Mitä vielä. Rasismin vastainen päivä on yhtälailla voimassa Venäjällä. Jätä kuitenkin huomiotta avoin rasismi, caucasofobia, antisemitismi, vihamielisyys kiinalaisia, afrikkalaisia ja keskiaasialaisia kohtaan.
Jätä myös huomiotta Angolan sisäryhmien - bakongojen, cabindansien ja ovimbundujen - keskinäiset kahnaukset.
Samoin Nigerian ibojen, ijawinien, ogoneiden, yorubien, hausa-muslimien ja kristittyjen väliset rasistiset kiistat.
Unohda Kongon hemojen, lendujen, hundien, hutujen, lubien, lundien, tutsien ja twa:ien keskinäiset arvostukset, heimosodat, lahtaamiset ja lahtaamisten kostamiset ja lahtaamisten kostamisten kostamiset. Nyt on rasismin vastainen päivä.
Älä välitä, että Afganistanin rajojen sisällä on riitaisia etnisiä ryhmiä.
Äläkä siitä, että samoin on Irakissa.
Ja Sudanissa.
Burmassa.
Sekä vihoviimeisenä hännänhuippuna *) - omia etnisiä vähemmistöjään surkeimmin koko maailmassa kohtelevassa valtiossa - Somaliassa.
Somalit eittämättä tietävät rasismista kaiken. Heidän avuliaalla johdatuksellaan me suomalaiset voimme eittämättä päästä eroon hirmuisesta rasismista. Sillä kuka osaisi parhaiten rasismin kauhuja välttää jollei juuri rasismin asiantuntija? Eikö vastaavasti narkkarikin osaa parhaiten kertoa huumausaineiden kauhuista?
Muut ovat jo osansa tehneet. Tee sinäkin oma osasi. Tee se tänään. Kirjoita ennakkoluulosi paperille, etsi käsiisi punainen pönttö, heitä lappusi sinne. Tee se siitä huolimatta, vaikka se vähän naiivilta tuntuisi. Minäkin aion heittää tämän tekstini samaan sammioon.
Etsi sitten itsellesi Ystävä Etninen. Hymyile, iske silmää. Liitä valkoinen käsi mustaan. Sulje silmät, tirauta kyynel onnen.
On rasismin vastainen päivä.
-- lot
(*) Miksi valitsin juuri nämä maat? No siksi, koska ne kaikki löytyivät State of the World’s Minorities 2007 -julkaisusta. Kyseiset maat olivat vähemmistöjään pahiten sortavien maiden listan top kymppi. Onnea heille.
Kirjoittanut
lot
klo
11:39
21
kommenttia
Luokat: rasismi, suvaitsevaisuus, syrjintä
20.3.2007
Zetorin miehet
Perussuomalaisten vaalivalvojaiset Zetorissa 18.3.2007. Voitonjuhlat. Eivät tällä kertaa Ilkka Sysimetsän alias Frederikin tai Jussi Halla-ahon, Teemu Lahtisen juhlat vaan kenenkäs muun kuin maestro Timo Soinin. Frederik keräsi toiskertalaisena 1207 ääntä, Jussi ensikertalaisena 2209 ääntä, Teemu 710 ääntä, konkari Soini huimat 19690 ääntä.
Onnittelut läpipäässeelle, mielenrauhaa ja sitkeyttä rannallejääneille. Yhteiskuntien rattaat pyörivät hitaasti. 



Kirjoittanut
lot
klo
00:21
4
kommenttia
Luokat: eduskuntavaalit
18.3.2007
Zetor kutsuu
Piinaavat tunnit edessä. Ennakkoäänestystulokset julkistetaan muutaman tunnin päästä. Ei tässä auta muu kuin lähteä Zetoriin vaalivalvojaisiin. Meni sitten syteen tai saveen.
Kirjoittanut
lot
klo
15:51
8
kommenttia
Luokat: eduskuntavaalit
16.3.2007
Lisää blogeja II
Huolestunut: "Avuliaisuus on hyve, mutta sokea avuliaisuus autettavan purressa auttavaa kättä koituu kuolemaksi."
Ajan kysymys kirjoittaa islamista ja monikulttuurista.
Tämä linkitys minun olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten - Sampsa Rydmanin Egosentrifugi.
Nationalistiksi tunnustautuvan Velhametsä:n blogin päivitystahti huimaa päätä ja ahdistaa aivoa.
Ja vielä: Darwin-seura. Kts etenkin kirjoituksia-osio.
Kirjoittanut
lot
klo
09:49
15
kommenttia
Luokat: blogi
14.3.2007
Kuvia kaupungilta
Seuraavassa sekalainen kasa tänään otettuja valokuvia. Zoomin eteen osuivat Halosen Tarja puolisoineen, Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves puolisoineen, Zahra Abdullah, Ben se-jonka-nimeä-ei-kukaan-osaa-kirjoittaa Zyzkowjotain, Sari Sarkomaa sekä Tapio Laakso. Ei hullumpi läjä "arkkivihollisia" :)
Myös Jaakko Vasankari tuli vastaan - hänen oli valokuvaan pääsyn sijasta tyytyminen Jussin Kuuma Peruna -esitteeseen. Antoi omansa vaihtossa.
[EDIT] Täsmennetään vielä: en suinkaan antipatisoi kaikkia kuvissa esiintyviä julkinaamoja. Ben on ihan ok, Sarkomaata en tunne riittävän hyvin sanoakseni hänestä oikein mitään. Zahrasta, Laaksosta ja Halosesta minulla onkin sitten enemmän sanottavaa. 




Kirjoittanut
lot
klo
18:58
15
kommenttia
Luokat: eduskuntavaalit
12.3.2007
Tiedonantaja: äärioikeisto soluttautuu PS:iin
Tiedonantaja perjantaina 9.3.2007: Perussuomalaisista tuli äärioikeiston portti politiikkaan.
Arto Tuomisen kirjoittamassa artikkelissa mainitaan nimeltä useita perussuomalaisia. Heidät seuraavassa, kera raskaiden syntiensä.
Timo Soini (äiti Teresan ihaileminen),
Jussi Niinistö (Pohjan Poikien muistopatsaan paljastukseen osallistuminen),
Jukka I Mattila (neljän eestiläisen kunniamerkin haltijana toimiminen),
Heikki Tala (heimotyön perinteiden vaalinta),
Teemu Lahtinen (vartiointi, maanpuolustustyö ja vihakiihotus johon kukaan ei ole erityisesti puuttunut),
Pekka Sinisalo (todennäköinen menestyminen, vapaaehtoinen maanpuolustustyö) sekä
Jussi Halla-aho (todennäköinen menestyminen, asioihin uskominen, mittavan akateemisen tukijoukon taakseenkerääminen).
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
20:54
2
kommenttia
Luokat: media
3.3.2007
He kutsuvat sitä monikulttuuriksi
Oulu.
Taas Oulu.
Taas yksi sen lajin tapahtuma, joka saa näkemään todella synkkiä punaisen sävyjä.
Seitsemäntoistavuotias tyttö. Neljä miestä. Ulkomaan ihmeitä, kuinkas muuten. Elukat.
Paikallinen rikoskomisario Matti Pohjosenperä sanoo: "en yhdistäisi näitä raiskaustapauksia vielä". Lyhyen matematiikan päätelmä: jos kyseessä ovat eri jannut, Oululla on käsissään kymmenkunta joukkoraiskaajaa. Kymmenkunta. Joko suorittajia tai avunantajia, yhtä syyllisiä silti. Kaikki vapaalla jalalla, kaikki anonyymeja. Mieti. Mieti todella.
Voi olla, että suvaitsevaisuus tarkoittaa muiden kunnioittamista ja arvostamista. Mutta miten voi kunnioittaa jotain sellaista, jolla ei ole kunniaa ole? Miten voi arvostaa sellaista, jolla ei ole mitään arvoa? Miksi pitäisi edes puhua suvaitsevaisuudesta, kun sietäminenkin on jo liikaa vaadittu?
Alkaa minullekin pikku hiljaa selvitä, miksi tietyt maat tuntuvat olevan jatkuvasti sodassa. Niiden kansalaiset ovat niin läpeensä ärsyttävä tapauksia, etteivät naapurit millään malta olla tarttumatta astaloon.
Tai rynnäkkötykkiin.
En viitsi hyväksikäyttää tämänkertaisen uhrin kärsimyksiä oman viestini perillemenoon tämän enempää. Seuraava tulee kyllä aikanaan.
Ja sitä seuraava.
Sitä seuraava myös.
Ja arvaa mitä? Sarja ei tule koskaan päättymään. Suomi on nyt vihdoin aidosti monikulttuurinen. Ja jos et vielä sattunut tietämään, monikulttuurinen tarkoittaa sitä, että on monta kulttuuria. Sillä tavalla tosi kivaa, että siinä missä ennen oli yksi tapa toimia, on nyt monta. Homman tekee vähemmän kivaksi se, että sinä et tule olemaan se, joka toimintatavan valitsee.
Vai kuvittelitko sinä joskus jotain muuta?
[EDIT] Teen pienen lisäyksen. Kokoomuksen mediatiimi on näet ollut hieman huolimaton. Puolueen "Vastuullinen markkinatalous ja sen vaikutukset Suomen tulevaisuuteen"-raportin kansilehden Miguel Maahanmuuttaja on piirretty vähän väärään kohtaan. Oulussahan kaverin pitäisi oleilla. Lisäksi Migueleita on tosielämässä yhden sijasta neljä. Otsalta valuvat hikikarpalot menivät kyllä ihan oikein. Ohessa korjattu versio.
Ironista kyllä, alkuperäisessä kuvassa Suomi suorastaan singahtaa tyhjäksi asukeistaan. Liekö harjoitettu markkinatalous niin vastuullista, että kaikkien on pakko paeta muille maille vierahille. Onneksi Miguel jää kavereidensa kanssa, ettei maa vallan tyhjene.
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
21:05
15
kommenttia
Luokat: maahanmuutto, monikulttuuri, rikollisuus
27.2.2007
McKinsey:n raportista
Konsulttiyritys McKinsey on vastikään julkaissut raportin nimeltä Suomen talous - Saavutukset, haasteet ja prioriteetit 2007.
Raportti on kansantaloustiedettä syvemmin tuntemattomallekin helppoa luettavaa. Sivulla 27 pohditaan sitä, onko järkevämpää pyrkiä nostamaan työllisyysastetta vaiko vaihtoehtoisesti lisätä maahanmuuttoa:
"Voidaanko maahanmuutolla korvata työllisyysasteen nostaminen?
Työperäinen maahanmuutto on positiivinen ilmiö ja tietyillä toimialoilla tärkeää työvoimapulan kattamiseksi, mutta sillä ei yksinään pystytä ratkaisemaan Suomen kansantalouden haasteita. Saman talouskasvun aikaansaaminen maahanmuutolla vaatii huomattavasti suurempia toimia kuin työllisyysasteen nostaminen. Jos työllisyysaste pysyy nykyisellä tasollaan, työikäisiä maahanmuuttajia tarvittaisiin vuoteen 2020 mennessä noin 750 000, jotta päästäisiin samaan asukaskohtaiseen BKT-kasvuun kuin nostamalla työllisyysaste 75 prosenttiin. Maahanmuuttajilla ei kyäskään ole julkisia menoja alentavaa vaikutusta, vaan työtä tekemättömien suomalaisten hyvinvoinnin kustannukset säilyisivät ennallaan.
Maahanmuutolla pystytään vastaamaan yksittäisten toimialojen työvoiman tarpeeseen silloin, kun kotimaisilta työmarkkinoilta ei löydy oikeanlaista osaamista. Ei kuitenkaan riitä, että ulkomaalaiset voivat työskennellä Suomessa, vaan tarvitaan myös aktiivisia toimia oikeanlaisten osaajien löytämiseksi ja houkuttelemiseksi Suomeen. Monet maat kilpailevat samoista osaajista ja tarjoavat usein paremmat puitteeet ulkomaalaisille kuin Suomi. Verotus, ilmasto ja kieli ja yleinen suhtautuminen ulkomaalaisiin ovat rajoitteita, jotka vähentävät Suomen houkuttelevuutta muihin maihin nähden. Lyhyellä aikavälillä päättäjät voivat vaikuttaa näistä ainoastaan verotukseen. "
Kirjoittanut
lot
klo
20:19
5
kommenttia
Luokat: maahanmuutto, työllisyys, työvoimapula
26.2.2007
21.2.2007
Päivän Metro-lehti
Aina silloin tällöin - aivan liian harvoin tosin - tulee sellainen mukava, lämmin, rauhallinen fiilis. Tänään sellaisia tuli kaksi. Ensimmäinen silloin, kun pääsi hirmullisesta paukkupakkasesta kodin lokoisaan lämpöön. Toinen silloin, kun Helsingin Metro-lehden sivulta 9 löytyi yhtälailla koleaa ja lämmintä tavaraa.
Koleaa sikäli, että mainitulla sivulla yhdeksän oli taas edustava kokoelma hulluuden manifestaatioita. Lähinnä islamilaisen pölhöpäisyyden aiheuttamaa sellaista. Uhkailuja, pommeja, murhattuja naisministereitä turuilla maailman.
Lämmintä sikäli, että sivun alalaidasta löytyi Jussin mainos.
Vaikka siellä suuressa maailmassa kaikenlaista tapahtuukin, on meissä suomalaisissa nähtävästi vielä niin paljon järkeä päässä, että osaamme sanoa "ei kiitos" sellaiselle, jota ei järjen häivä vielä tavoittanut ole.
-- lot
ps: Kiitokset mediaobservaattori Pikkupojalle linkkivinkistä.
Kirjoittanut
lot
klo
20:46
2
kommenttia
Luokat: eduskuntavaalit, islam, media
19.2.2007
BBC: Rinnakkaiselo vai konflikti?
HS uutisoi 19.2.2006 BBC:n materiaalin pohjalta seuraavasti:
Lontoo. Länsimaiden ja islamilaisen maailman välisten jännitteiden ajatellaan johtuvan enemmänkin politiikasta kuin kulttuurieroista. Tämä käy ilmi kyselystä, jota varten haastateltiin yli 28 000 ihmistä 27 maassa.
Vajaa kolmannes vastaajista pitää länsimaiden ja islamilaisen maailman välisiä konflikteja väistämättöminä. Enemmistö eli 56 prosenttia kuitenkin uskoo yhteisymmärryksen mahdollisuuteen.
Noin puolet vastaajista on sitä mieltä, että jännitteet johtuvat eturistiriidoista. Vain 29 prosenttia arvelee uskonnon tai kulttuurierojen olevan konfliktien syynä. Suurin osa vastaajista uskoo, että konfliktin takana ovat suvaitsemattomat vähemmistöt.
Tutkimuksen teettäneen BBC:n raportti aiheesta tässä.
World Public Opinion:sta löytyy hyödyllinen kooste kyselyn tuloksista.
Suomi ei kuulunut osallistuneiden maiden joukkoon. Tarkastellaan kuitenkin esimerkin vuoksi Saksaa ja katsotaan, mitä sikäläiset ihmiset kysymyksiin vastasivat (tulokset eivät tietenkään ole suoraan rinnastettavissa Suomeen).
Seuraavassa kysymykset ja vastaukset vapaasti suomennettuina.
Kysymys M4: Oletteko sitä mieltä, että muslimien ja länsimaalaisten välinen väkivaltainen konflikti on väistämätön vai onko rauhanomainen rinnakkaiselo mahdollista?
- Rauhallinen yhteiselo mahdollista: 49 %
- Väkivaltainen konflikti on väistämätön: 39 %
- (muut vaihtoehdot): 11 %
Kysymys M5: Mistä Islamin la lännen jännitteet johtuvat?
- Eroista uskonnossa ja kulttuurissa: 34 %
- Poliittisista kiistoista sekä eturistiriidoista: 55 %
- Molemmista yllämainituista: 9 %
- (muut vaihtoehdot): 2 %
Kysymys M6: Suurin yksittäinen globaalien jännitteiden aiheuttaja islamin ja lännen välillä on:
- Perustavaa laatua olevat kulttuurieroavaisuudet: 25 %
- Suvaitsemattomat muslimivähemmistöjen edustajat: 20 %
- Suvaitsemattomat länsimaalaisten vähemmistöjen edustajat: 4 %
- Molemmat vähemmistöjen edustajat yhdessä: 44 %
- (muut vaihtoehdot): 9 %
Olivatpas sakemaanisia mietteitä. Seuraavassa omiani.
Kysymyksenasettelusta saamme poimittua yhden "näin-maailma-makaa"-faktan. Se on tämä: läntisen ja islamilaisen maailman välillä on jännitteitä. On mielenkiintoista, että tätä ei enää edes kyseenalaisteta. Kysymysmerkin takaa en etsittävä vastausta siihen, kuka jännitteitä aiheuttaa sekä mitä vaikutuksia jännitteillä on.
Kysymyksestä M6 löydämme jännitteiden aiheuttajia. Saksalaisten (20+4+44=) 68 % enemmistö on sitä mieltä, että vähemmistöt ovat suurimpia syyllisiä jännitteiden olemassaoloon. Tässä ei ole mitään kovinkaan yllättävää - olisihan kummallista, jos enemmistö syyttäisi itse itseään. Näin ei tietääkseni ole tunnetun maailmanhistorian aikana vielä kertaakaan tapahtunut. Loput osoittavat joko syyttävällä sormella kulttuurieroja (25 %), syyllistävät kaikkia tai eivät ketään.
M5 on mielenkiintoinen. 55 % on sitä mieltä, että jännitteitä aiheuttavat enemmänkin politiikka sekä eturistiriidat kuin kulttuuri- tai uskonnolliset erot (34 %). Lisäksi 9 % oli sitä mieltä, että molemmissa seikoissa on yhtä lailla syytä. Jos nämä tulokset yhdistetään M6:een, huomataan pieni kummallisuus: ongelmien suurimmat aiheuttajat ovat yhtä aikaa a) vähemmistöt että b) poliittiset kiistat. Jotta tämä voisi pitää paikkansa, olisi oltava niin, että suvaitsemattomat vähemmistöt kykenisivät jollain tavalla määrittelemään vallitsevan politiikan.
Toinen selitys on se, että ihmiset - edelleenkin - näkevät ikävien asioiden aiheuttajina mielummin jonkun muun kuin itsensä.
Jännitteiden vaikutukset tulivatkin jo esille siinä ensimmäisessä kysymyksessä, eli M4:ssa. Neljä kymmenestä ennustaa väkivaltaista konfliktia. Viisi kymmenestä ei. Toivottavasti nuo viisi kymmenestä keksivät jonkin keinon, jolla välttää heidän itsensä määrittelemästä politiikasta johtuvat ristiriitatilanteet sekä niiden inhottavien suvaitsemattomien vähemmistöjen aiheuttamat ongelmat.
Vaikka kuinka omia ajatuksiani taivuttaisin, en noihin ongelmiin ratkaisuja keksi. Ehkä siksi tämän blogin nimi on se mikä se on.
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
23:25
0
kommenttia
Luokat: gallup, islam, politiikka
Pekka Niemi: Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia
Seuraavassa Pekka Niemi -nimisen kirjoittajan maahanmuuttopoliittisia aatoksia. Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstan sivulla c6 päivämäärällä 18.2.2007. Jätän tekstin tällä kertaa enemmittä kommenteitta. Kukin vetäköön omat johtopäätöksensä. Pekka ainakin on vetänyt omansa.
Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia
Eduskuntavaalien lähestyessä toivoisin rohkeaa keskustelua siitä, miten Suomen ikääntyvä väestö tulevaisuudessa hoidetaan. Yksinkertaisin tapa olisi aktiivinen maahanmuuttopolitiikka.
Suomessa on Euroopan maista vähiten maahanmuuttajia, mikä on seurausta vuosikymmeniä kestäneestä tiukasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiukka linja tuntuu olevan sitkeässä. Surullinen esimerkki on sisäministeriön ja työministeriön kädenvääntö muutamasta pakolaisesta.
Kielteiset asenteet maahanmuuttoa kohtaa perustuvat valheelliseen myyttiin sinisilmäisestä ja vaaleatukkaisesta Suomen kansasta, joka sitkeydellään pärjää globaalissa maailmassa.
Esimerkkejä toimivasta maahanmuuttopolitiikasta löytyy Ruotsista tai Kanadasta ja Yhdysvalloista. Pohjois-Amerikan yhteiskunnat imevät nuorta työvoimaa kaikkialta maailmasta samalla kun Euroopan unioni tekee parhaansa muuttaakseen Euroopan vanhainkodiksi ja ulkoilmamuseoksi tiukalla politiikallaan.
Maahanmuuttajat tuovat yhteiskuntaan dynamiikkaa, sopivasti ahneutta ja kulttuurillista monimuotoisuutta. Hyvin usein maahanmuuttajat luovat työtä.
Kun Suomeen 1990-luvun alussa tuli muutama tuhat somalia, Suomi oli lamassa, mikä tuki rasistien ja muiden sellaisten mielipideilmastoa. Nyt Suomella menee hyvin. Nyt on aika pitää huolta siitä, että hyvinvointia riittää myös tulevaisuudessa.
Suomi voisi helposti ottaa vastaan 500 000 siirtolaista. Järkevä maahanmuuttopolitiikka panostaisi kielenopetukseen ja tekisi siirtymisen työmarkkinoille vaivattomaksi.
Tietenkin suurten siirtolaismäärien vastaanottaminen tuo mukanaan sopeutumisongelmia: polttopulloja kebabravintoloihin ja rasismia työmarkkinoilla. Tämä on kuitenkin siirtymävaiheen, yhden tai kahden sukupolven, kestävä ylimenovaihe.
Monikulttuurinen Suomi voisi olla myös hieman hauskempi paikka elää.
Pekka Niemi
Helsinki
Helsingin Sanomat / Mielipide 18.2.2007
Kirjoittanut
lot
klo
00:17
4
kommenttia
Luokat: Helsingin Sanomat, maahanmuutto
15.2.2007
Päivän toinen sana: Alibi-Ali
"Alibi-Ali" (substantiivi)
1. Puolueen vaalilistalleen ottama etnistä vähemmistöä edustava ehdokas, jonka ainoana tarkoituksena on antaa monikulttuurimyönteinen kuva puolueesta.
Käyttöesimerkki: "Emme ota listoillemme Alibi-Aleja", toteaa Filip Dewinter, eräs belgialaisen Vlaams Belang -puolueen johtohahmoista.
Kirjoittanut
lot
klo
21:12
0
kommenttia
Päivän sana: Etnospämmi
"Etnospämmi" (substantiivi)
1. Monikulttuuristamispyrkimyksissä käytettävä, ei-toivottu viestintämuoto. Yhdyssana sanoista etno ja spämmi.
"Etno": kansaa, heimoa tai rotua koskeva määre. "Späm" puolestaan viittaa ilman suostumusta lähetettyyn kaupalliseen viestintään.
Käyttöesimerkki: "Lääkärikoulutukseen lisätään etnospämmiä." (by: Funktionalisti)
Kirjoittanut
lot
klo
12:21
2
kommenttia
14.2.2007
Tietoisuudesta
Päivän villein ajatus tulee M.D., PH.D. Vilayanur Ramachandranin kirjoittamasta artikkelista. Aiheena on ihmisen tietoisuus itsestä, sekä perusteltu arvaus siitä, miten tämä kyky on muodostunut.
Tietoisuus on periaatteessa helppo asia kunkin ymmärtää, koska se on joka hetki läsnä. Tiedän, että minä olen minä. Mitä sitä kummempia analysoimaan, vai? Mutta kun itsen ja sen minän syntymekaniikkaa ja toimintatapoja alkaa pohtia, on hyvin nopeasti vaikeuksissa. Ehkä on lohduttavaa, että Roger Penrosen sekä nyt jo edesmenneen Richard Feynmanin kaltaiset supermielet ovat kvanttimalleistaan huolimatta olleet yhtä lailla aiheesta ulalla.
Mitä Ramachandran sitten tästä aiheesta meille haluaa sanoa?
Hänen teoriansa tietoisuuden synnystä on yksinkertainen. Hän esittää, että varhaisille ihmisille kehittyi ensimmäiseksi "other awareness" - eli kyky asettua muiden asemaan ja arvata, mitä nämä kulloinkin ajattelivat. Empatiakyky siis. Tämä auttoi silloisissa sosiaalisissa tilanteissa.
Here's the catch: Itsetietoisuus kehittyi vasta tämän jälkeen, ikäänkuin lisäbonuksena. Kun ihmisille oli ensin kehittynyt kyky päätellä, mitä muut ajattelivat, oli sitten myös mahdollista kääntää tämä sama kyky itseensä.
Itsetietoisuus olisikin jonkinlaista rekursiivista itse-empatiaa. Kuten alussa kirjoitettu, idea on aika villi.
[kuva: gosai.com]
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
21:06
9
kommenttia
Luokat: evoluutio
13.2.2007
Kansan Uutiset 13.2.2007
Kansan Uutiset käy rajusti Suomen Sisun, Teemu Lahtisen, Olli Sademiehen ja Jussi Halla-ahon sekä edellisten kautta myös Perussuomalaisten ja Timo Soinin kimppuun: 
Uutinen julkaistu Kansan Uutisten sivulla 3. Toimittajana Antero Eerola.
[EDIT]: matalaresoluutioversio täällä
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
17:13
9
kommenttia
Luokat: eduskuntavaalit, Jussi Halla-aho, media, politiikka
12.2.2007
Gallup: Mitä monikulttuurisuus on?
Tämän blogin lukijoilla on ollut mahdollisuus antaa mielipiteensä kysymykseen "mitä monikulttuurisuus on". Kyselyyn on voinut osallistua 17.11.06 - 12.2.2007 välisenä aikana. Vastaajia oli kyseisellä aikavälillä tasan tuhat.
Kyselyä on vandalisoitu yhden kerran - joku tuntematon suuruus antoi 2.1.2007 muutaman tunnin aikana noin 448 "ihan ok juttu"-vastausta. Tarkoituksena kuitenkin oli, että kukin vastaa kyselyyn vain kerran, joten 447 kyseistä vastausta on poistettu lopullisten tulosten joukosta.
Lopulliset tulokset oheisessa graafissa. Tässä vielä annettujen äänimäärien prosentuaaliset osuudet:
Monikulttuurisuus on..
.. historiallinen mahdollisuus: 23 ääntä, 2,3 %
.. välttämättömyys: 36 ääntä, 3,6 %
.. ihan ok juttu: 9 ääntä, 0,9 %
.. minulle yhdentekevää: 9 ääntä, 0,9 %
.. paljon melua tyhjästä: 29 ääntä, 2,9 %
.. turvallisuusriski: 278 ääntä, 27,8 %
.. mielipuolten toimintaa: 598 ääntä, 59,8 %
.. jotain muuta: 18 ääntä, 1,8 %
Yhteensä: 1000 ääntä, 100,0 %
Viimeiseen "..jotain muuta"-vaihtoehtoon on vastattu seuraavasti:
- Marxilaisuuden toinen aalto
- Euroopan Brutaali Loppuminen
- turvallisuusriski ja taloudellinen rasite
- käytännöllinen mahdottomuus. Integraatio edellyttää samanlaista kulttuuria, tämä.. (loppu leikkautunut pois)
- "rotujen" (ihmislajin diversiteetin) häviämistä
- vaarallinen uskomus jostain tavoiteltavasta
- peruuttamaton tragedia
Kiitokset kaikille osallistuneille sekä kyselyohjelmiston tarjonneelle Polldaddy:lle. Uusia kyselyitä tulee jatkossa varmasti lisää.
-- lot
[EDIT] prosentuaaliset osuudet tarkennettu yksidesimaalisiksi aiheellisen lukijakommentin jälkeen. Taulukkoon en kuitenkaan koske.
Kirjoittanut
lot
klo
21:32
6
kommenttia
Luokat: gallup, monikulttuuri
11.2.2007
10.2.2007
Jussi Halla-aho ja Zahra Abdulla
Eduskuntavaalit herättävät monenlaisia tuntemuksia. Ymmärrettävistä syistä seuraan ehdokas Halla-ahon kampanjaa suurella mielenkiinnolla. Netti pursuaa kommentteja, niin puolesta kuin vastaankin. Ymmärrän hyvin, miksi monet ryhmittyvät hänen taakseen. Ymmärrän kyllä myös niitä, joille hänen ehdokkuutensa on myrkkyä.
Niille, joiden suuhun karvas maku pyrkii, kannattaisi pohtia erästä asiaa: jos riittävä määrä äänestäjiä ryhmittyy ehdokkaan taakse, ehdokas tulee eduskuntaan valituksi. Tämä pätee niin Halla-ahoon kuin hänen inverssiinsä Zahra Abdulla:an - riittävä määrä ääniä, ja ehdokkaasta tulee kansanedustaja. Pääsy käyttämään sitä valtaa, jonka edustuksellisen demokratian periaatteiden mukaisesti valitulle kuuluu. Säätämään lakeja. Päättämään siitä, missä raameissa me jatkossa elämme. Päättämään siitä, mitä me saamme tehdä ja mitä emme.
Kukin intressipiiri pyrkii aina edistämään omaa etuaan. Kukin on järkevää äänestää sellaista ehdokasta, joka ajaa hänelle itselleen tärkeitä asioita. Niin homma toimii. On aina toiminut.
Homma lakkaa toimimasta, kun ihmiset alkavat äänestää sellaisia ehdokkaita, jotka jonkun muun intressipiirin asioita kuin heidän omiaan.
Vaikka Halla-aho vs Abdulla -asetelma on mieltä kutkuttava, on se myös vaarallinen. Politiikassa tai yhteiskunnallisissa valinnoissa ei ole undo-näppäintä. Ne polut, joille kerran astutaan, tullaan kulkemaan loppuun saakka. Jos joukko suomalaisia on tänä päivänä sitä mieltä, että on järkevää ulkoistaa heitä itseään koskevien lakien säätäminen yhdelle muslimille, pitäkööt mielessään, että heidän tänä päivänä tehty valintansa voi johtaa tilanteeseen, jossa eduskunnan määräenemmistö koostuu samojen harhakuvitelmien mukaan hortoilevista huurupäistä. On selvää, minkälaista valtaa tuo enemmistö tulee käyttämään. Ja millaiset lait se säätää.
On naiivia ajatella, ettei näin voisi käydä. Ruotsin demografia on muuttunut hyvin nopeasti. Maahanmuuton salliva tai siihen voimakkaasti kannustava lainsäädäntö on saanut aikaan muutoksia, joita ei voida enää perua. Jos Suomessa tehdään vastaavia poliittisia valintoja, olemme pian samassa tilanteessa. Nimeltä mainitsemattomien kulttuuripiirien huikeat syntyvyysluvut kantaväestöön verrattuna varmistavat sen, etteivät edes aikalaiset itse ehdi haudan rauhaan, piiloon aikaansaannoksiltaan. Tulee siinä melkoinen hinta pirteälle lisävärille ja vähemmistöjen valtaistamiselle.
Jos me typeryyksissämme äänestämme valtaan ihmisiä, joiden toimet tulevat tuomaan tänne lisää kaltaisiaan, syy tulee olemaan yksin meidän. Kun heitä on riittävästi, meidän äänestämisillämme ei ole enää väliä.
Enemmistö päättää.
Niin tämä homma toimii.
On aina toiminut.
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
22:11
2
kommenttia
Luokat: eduskuntavaalit, islam, Jussi Halla-aho, maahanmuutto, vaalit, yhteiskunta
1.2.2007
Ensimmäinen vuosi takana
Nyt on sitten bloggattu yksi vuosi. Ja muutama viikko päälle, ensimmäinen postaus tupsahti ei eetteriin vaan ethernetiin 11.1.2006. Ensimmäiset raapustukset eivät kai oikein jaksaneet ketään kiinnostaa, koskapa statistiikkalaskuri näytti pitkään sitkeätä nollaa. Toukokuun puolella alkoi lot-blogin sydänkäyrä osoittaa elonmerkkejä. 
Sittemmin hittejä on tullut enemmänkin. Huomattava määrä liikenteestä tulee joko Scriptan, Reinoblogin, Teemu Lahtisen tai Suomi24:n kautta. Tai vaihtoehtoisesti jollain hulvattomalla google-haulla, vaikkapa tällaisilla: "imma chargin mah lazer", "suomi vuonna 2033", "laiva afrikkaan", "hattivatit", "muumit rasismi", "muumilaakson sota" (???), "somalishokki", "suomen fatwa komitea", "7 päivää matti nykänen", "rasismi +uusia ideoita" ja "rasismi on hieno asia".
Joo.
Todettakoon nyt jälleen kerran, että tätä blogia ei ole tehty sen vuoksi, että rasismi olisi hieno asia. Tai siksi, että joku saisi uusia ideoita rasismilleen. Ehkä mielummin juuri siitä päinvastaisesta syystä. Ja vaikka tänne paljon rasismista kirjoitankin, näkisin mielummin maailman sitä ilman. Ehkä ratkaisuehdotukseni Suomen rasismista aiheutuviin ongelmiin vain poikkeavat yleisemmin ehdotettuista siedätyshoitomalleista jonniin verran.
Jatkakaamme.
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
00:08
4
kommenttia
29.1.2007
Vaalimainontaa
FYI: Jussilta ja Teemulta tullut ulos Kuuma Peruna -vaalimainos.
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
19:20
1 kommenttia
Luokat: islam, Jussi Halla-aho, media, vaalit
28.1.2007
Laastarin käyttöpakko
Mtv3 kertoo meille tiukkaa asiaa EU:n puheenjohtajamaan edesottamuksista. Synkkää menneisyyttään häpeävä Saksa haluaa ulottaa kieltää natsisymbolit ja kansankiihotuksen "saksalaisella mallilla" koko unionin alueella. Kiellettyjä olisivat kirjainyhdistelmät, logot, liput ja laulut.
Maan oikeusministeri Birgitte Zypries aprikoi: "Meitä huolestuttaa äärioikeistolaisten lisääntynyt aktiivisuus ja mellakointi kaikkialla Euroopassa".
Juutalaisvainon kiistäjiä ja uusnatseja halutaan jäljittää "maasta toiseen".
Saksassa Hitler-tervehdyksestä seuraa Saksassa aina sakkoja tai vankeutta. Harmillisesti uusnatsit - nuo kekseliäät veikot - alkoivat kiertää kieltoa tekemällä tervehdyksen kämmenen sijasta peukalolla, etusormella ja keskisormella. Lainsäätäjällä ei mennyt kuitenkaan peukalo, etu- tai keskisormi suuhun. Ei aikaakaan, ennenkuin uudet eleet oli tehty laittomiksi.
Kaljupäiden oli keksittävä uusia keinoja. Ja leikki näyttää jatkuvasti monimutkaistuvan. Symboliikka on mennyt niin vaikeasti tunnistettavaksi, että "..poliisien joukossa on erikoiskoulutuksen saaneita asiantuntijoita, jotka osaavat erottaa kielletyt sallituista. Epäselvissä tilanteissa tulkinta-apua antavat poliittisia rikoksia tutkivat suojelupoliisit ja perustuslain loukkauksien selvittämiseen erikoistuneet virkamiehet."
Osa on alkanut tatuoida kiellettyjä symboleja sellaisiin paikkoihin, jotka ovat tavallisesti vaatteiden peitossa. Niinpä "poliisit riisuttavat äärioikeistolaisilta mielenosoituksissa vaatekappaleita, joissa on tai epäillään olevan kiellettyjä tunnuksia." Hävyttömimmät tatuoivat hakaristinsä kaljuun päälakeensa. Zypries ja kumppaninsa asettivat vaatimuksen, jonka mukaan moiset tunnukset on "peitettävä laastarilla".
Ei ole helppoa saksalaisella uusnatsilla. Entäpä meillä?
Jos Saksa saa tahtonsa läpi, uusien symbolikieltolakien nojalla olisi välttämätöntä kieltää kaikki sellaiset asiat, joissa kirottu hakaristi näkyy. Miten käy tällöin Vapaudenristille? Tai Mannerheim-ristille? Niissähän möllöttää ihka-aito hakaristi.
Kittilän sankarivainajien muistomerkki : kielletään. Tai ainakin laastaroidaan. Mikkelin ja Vaasan kaupunkien vaakunat: pois vaan. Hyvän tarkoituksen vuoksi. Härskeimmät hakaristin käyttäjät, eli sellaiset kuin Vapaudenristin ritarikunta tahi Suomen Presidentitär lippuineen pitäisi kait laittaa linnaan tekojaan häpeämään.
Noh, leikki sikseen.
Lait ovat ihmisten tekemiä, ja ihmiset ovat eteviä sorvaamaan lakeihin erilaisia "..toisaalta rangaistavaksi ei katsota.."-rakenteita. Näin kävisi varmasti nytkin. Mutta symbolijahti pakottaa esittämään seuraavan kysymyksen: onko tässä kissa ja hiiri -leikissä mitään järkeä?
Jostain kumman syystä Saksan lainsäädäntöpoukkoilusta tulee selkeä mielleyhtymä Panu Kailan Talotohtori-kirjaan. Panu omistaa - kelpo tohtorin tavoin - huomattavan osan kirjastaan erilaisille "talojen sairauksille". Muun muassa homeongelmille.
Panun viesti on selkeä: Pahin "sairaus", joka taloa voi kohdata on homeongelma. Kun taloon ilmestyy hometta, on aina läsnä kaksi tekijää - rakenteisiin päässyt kosteus sekä puutteellinen ilmanvaihto. Erilaisia sienityyppejä on toki monia, vaikkapa Serpula lacrymans - itkevä luikertelija sekä Coniophora - kellarisieni. Ikäviä, terveydelle vaarallisia tunkeilijoita. Ne voivat asettua taloksi tuhannen erilaisen teknisen syyn vuoksi, mutta aina homeiden synty voidaan pelkistää kahteen tekijään - kosteuteen ja ilmanvaihdon puutteeseen.
Jos omistat hometalon, sinulla on ongelma. Tiedät, että sinun on tehtävä ongelmalle jotain. Hometta ei voi lailla kieltää, koska home ei yksinkertaisesti välitä siitä, mitä lakikirjassa sanotaan.
Home on.
Home pysyy.
Voit yrittää myrkytystä. Kivihiilitisleet, myrkkysuolat, pentakloorifenoli eli PCP - kaikki tehty tätä tarkoitusta varten. Ja kaikki yhtä hyödyttömiä, jos homeen aiheuttavia syitä ei korjata.
Voit yrittää peittää homeen. Antaa kaikille talossa olijoille mahtikäskyn: "kun kohtaatte hometta, pitää teidän laittaman sen päälle laastari". Tästä on apua, mutta vain hetkeksi aikaa. Eräänä päivänä huomaat, että siinä, missä ennen oli laastari, on nyt huikean paksu, itiöitä kaikkialle levittävä homekasvusto.
Olet pulassa. Siihen asti, kunnes
a) selvität itsellesi ne syyt joista home johtuu sekä
b) korjaat talosi rakenteelliset viat, jotka sinut pulaan johtivat.
Rinnastan natsismin rasismiin ja edelleen rasismin homeongelmaan. Kummankaan läheisyydessä ei voi pidemmän päälle asua. Ilmeisen analogian perusteella kysymme: mitkä syyt aiheuttavat rasismin? Mistä rasismi johtuu?
Johtuuko rasismi siitä, että Presidentin lipussa on hakaristi?
No ei.
Entä johtuuko rasismi siitä, että saksalaisen uusnatsin perseeseen on tatuoitu hakaristi?
Tuskin.
Entäpä siitä, että joukko ulkomaalaisia ja kantaväestöön kuuluvia ottaa ensin kunnolla yhteen ja saa sitten aikaan koston kierteen, huipentuen kirveiden, rautaputkien ja muiden astaloiden heiluttamisen lisäksi asuntoon tunkeutumiseen? Tappouhkauksineen?
Mahdollisesti.
Jos yksi homeen aiheuttava tekijä on vesi, niin yksi rasismia aiheuttava tekijä on pelko. On merkityksetöntä, onko pelko aiheellista vai aiheetonta. Pelko on jotain, jolla ei ole konkreettista muotoa. Ja se on totta niin kauan, kun sen itse uskoo olevan totta.
Olen aikaisemmin kirjoittanut suomalaisen median harjoittamasta itsesensuurista. Monta kertaa. Ymmärrän hyvin sen, miksi media välttelee etnisten ryhmien mainitsemista rikosuutisissaan. Ymmärrän kuitenkin myös sen, että kun tämä käy lukijalle ilmi, vaikutus on alkuperäiseen tarkoitukseen nähden muuttuu päinvastaiseksi. Pelko kasvaa. Epäluottamus omiin, aikaisemmin luotettuina instituutioina pidettyihin tahoihin kasvaa. Pelkoa ei voida poistaa sillä, että jätetään kertomatta ne asioita. Pelkoa voidaan poistaa kertomalla, mitä pelkoa aiheuttaville asioille tullaan tekemään. On kuitenkin päätetty toisin. Tunnetuin seurauksin.
Ksenofobia voimistuu Euroopassa. Lähes kaikissa maissa on jo "äärioikeistolaisiksi" ja "fasistisiksi" leimattuja puolueita tai ryhmittymiä. Ruotsikaan ei ole poikkeus. Mitä enemmän muukalaisia, sitä enemmän näillä puolueilla on kannattajia. Enkä ihmettele asiantilaa lainkaan.
On vaikeaa käsittää niiden ihmisten ajatusmaailmaa, jotka kieltäytyvät näkemästä hyvin ilmeistä syy-seuraus-suhdetta: jos maahan tuodaan kantaväestön kanssa ristiriitoihin ajautuvaa ulkopuolista väestöä, maahan syntyy "äärioikeistolainen" ja "fasistinen" puolue. Mitä enemmän kyseistä väestöä tuodaan, sen suuremmaksi kasvaa kyseisen puolueen kannatus.
Ehkä näiden vailinaisesti ajattelevien ihmisten maailmantuska on liian suuri. Ehkä he kärsivät niin paljon maailman eriarvoisuudesta, että he eivät välitä niistä seurauksista, joita heidän valintansa saavat aikaan. Ehkä he eivät näe, että he saavat toimillaan aikaan sitä, mitä he eniten pelkäävät.
Vähemmistövaltuutettumme Mikko Puumalainen on todennut: "Rasismilla on hyvin suuri räjähdyspotentiaali pienemmässäkin mittakaavassa. Eurooppalaisessa arjessa on olemassa rasistisia latauksia, jotka yksittäisetkin teot voivat räjäyttää." Jos näin todella on, niin onkin kysyttävä, miksi näin vaarallisen asian kanssa sitten oikein flirttaillaan? Jos kahden pikkunilkin "rasistinen takaa-ajo" ja sen epäonniset jälkiseuraukset sytyttävät tuleen suuren osan Pariisia, niin mitä onkaan vielä odotettavissa? Täällä meillä? Suomessa?
Ehkä syiden ja seurausten rationaalinen pohdinta on liian ahdistavaa. Quottaan yhtä vanhaa tekstiäni, sopii tähän kohtaan hyvin:
Kukaan ei jaksa olla oikeassaolijoiden seurassa. Varsinkaan, jos nämä todella ovat oikeassa. Pehmeiden tuntemusten ja "fiilismaailman" mukavuus voitaa kylmän ja loogisen maailman mennen tullen. Voi olla juuri niin positiivinen kuin huvittaa, kaikki näyttää aurinkoiselta. Loogisen ihmisen maailmankuva on synkempi. Näin siksi, koska maailma ei ole meitä varten perustettu puuhapuisto, jossa kaikilla pitäisi olla kivaa hupia koko ajan taukoamatta.
Maailma on äärimmäisen julma ja raaka paikka, jossa kaikki kilpailevat keskenään. Yksilön etu käy kaikken muiden edelle. Se, että ihmiset ovat muodostaneet ympärilleen näennäisen rauhallisia yhteiskuntia, ei juuri muuta asiaa. Me olemme yhdessä siksi, koska näin me voimme riistää muita ryhmiä enemmän. Jos jonkun pitää päästä siinä leikissä hengestään, niin mitä sitten?
Looginen ihminen tajuaa maailman raadollisuuden ennemmin tai myöhemmin. Epäonnekseen. Kun tajuaa, että maailmassa on osapuilleen yhtä monta mukavaa ja mätää asiaa, voi pettymyksen peräaalto olla aika raju.
Näin.
Kateus ja viha ovat aina ollut olemassa. Rasismi tuo näihin aivan oman ulottuvuutensa. Rasismi on vihan katalyytti. Ja sen vipuvoima suuri. Ehkä meille jopa liian suuri. Ehkä meidän ei pitäisi leikkiä tällä asialla. Ehkä meidän tulisi luopua "rusinat pullasta"-ajatusmaailmastamme ja myöntää se, että liian erilaisten ihmisten pakotettu yhteensaattaminen lisää rasismia.
Kaila toteaa vielä homeesta: "Lahottajasienet eivät ole vihollisia, joita vastaan on kamalin myrkyin taisteltava". Jos rakenne halutaan pitää homevapaana, on vain huolehdittava siitä, ettei siihen pääse vettä. Tai jos pääsee, vedestä on voitava päästävä nopeasti eroon. Ehkä meidän pitäisikin miettiä, miten saamme rakennetuksi talon, jossa hometta ei ole lailla kielletty, vaan jossa homeen synty on ennaltaehkäisty.
-- lot
ps: Todettakoon nyt tässä vaiheessa selvyyden vuoksi, että lot ei sympatiseeraa natsismia. Lot yrittää ymmärtää niitä syitä, joiden takia natsismi nousi silloin ja miksi se nousee taas. Jos me emme ymmärrä silloisia syitä synkkien ideologioiden läpimurtoon, emme ymmärrä myöskään tule käsittämään vastausta tulevaan kysymykseen "miksi tässä taas kävi näin?".
ps2: suositeltavaa jatkolukemista: Tuuliblogin Kansallissosialismia vai Jihadia? - Ei kumpaakaan, kiitos.
Kirjoittanut
lot
klo
14:59
8
kommenttia
Luokat: maahanmuutto, media, rasismi, yhteiskunta
22.1.2007
Lisää blogeja
Tässäpä näitä:
jaketsu82 - monikulttuuria kauhisteleva suomalaisuuden puolustaja.
Tämän postaamista joutuin hetken pohtimaan, koska en koe asiakseni käsitellä rotuasioita. Mutta menköön: Rotuerot.
Izrailit, Veran englanninkielinen blogi.
Hämmentäväniminen Hätäpäiden kalinaa-blogi Ida:lta.
Kirjoittanut
lot
klo
21:55
16
kommenttia
Luokat: blogi
19.1.2007
Vastuussa: Minna Sirnö
Minna Sirnö: "Taloudellista siirtolaisuutta on ollut aina ja tulee olemaan niin kauan kuin äärimmäistä köyhyyttä ja rajuja elintasoeroja esiintyy maailmassa .. raudan lyöminen rajalle sekä rajavartioinnin ja pikakäännytysten tehostaminen eivät ole kestäviä ratkaisuja laittomaksi leimattuun maahanmuuttoon."
"Laittomaksi leimattu maahanmuutto on monisyinen ongelma, jota ei voida ratkaista vain EU:n eduksi .. Siksi meidän onkin kysyttävä itseltämme, eikö tehostetun rajavalvonnan rinnalle pitäisi kehittää edes rajoitettuja keinoja lailliseen maahanmuuttoon."
"Monikulttuuristuva Suomi on jo rikkaus. Meidän on vain opittava arvostamaan sitä."
Lähteet: 1, 2
Kirjoittanut
lot
klo
14:01
3
kommenttia
Luokat: maahanmuutto, vastuussa
Vastuussa: Tapio Laakso
Tapio Laakso (kirjoitus julkaistu HS:ssä): "Kontrollin lisäämisen sijasta laillista maahanmuuttoa on helpotettava. Lisäksi kaikillle jo Euroopan unionin alueella eläville ihmisille on myönnettävä laillinen status. Tämä on ainut keino lopettaa heidän työvoimansa sumeilematon riistäminen ja taata heidän ihmisoikeuksiensa toteutuminen. Siirtolaiset hakevat Euroopasta parempaa elämää ja heillä on siihen täysi oikeus."
Lähde: tapiolaakso.net
Kirjoittanut
lot
klo
13:58
5
kommenttia
Luokat: maahanmuutto, vastuussa, vihreät
18.1.2007
"Oletko rasisti"-gallup
Kaleva.fi kysyy gallupissaan: "Oletko rasisti". Tulokset:
Kyllä: 49 %
Ei: 51 %
Vastaajia: 726 kpl. Tässä muutamia kommentteja:
EI-puoli:
16.1.2007
Olen ollut usein Afrikassa pitkiä aikoja lähetyslääkärin työtä seuraamassa. Venäjällä olevat kielisukulaiset ovat tulleet tutuiksi opintomatkoillani. Jossain voidaan olla meitäkin kohtaan rasisteja. Älkäämme olko rasisteja, ettemme saisi rasistista kohtelua!
Ope
16.1.2007
Suomeen on tullut joku ihmeen rasismihysteria. Ulkomaalaistaustaisista ei enää saa sanoa minkäänlaista poikkinaista sanaa saamatta rasistin leimaa. Eikö tämä juuri ole rasismia suomalaissyntyisiä kohtaan?
Haloo
16.1.2007
Tämän gallupin antama tulos on erinomaisen pelottava. Nykyajan aatut lienevät mielissään.
homo homini lupus
16.1.2007
Enemmän huomaan puolustavani vähemmistöjä kuin moittivani niitä.
Irkku
KYLLÄ-puoli:
16.1.2007
Eiköhän me kaikki olla ainakin jonkinlaisia rasisteja.
eräs
16.1.2007
Pakolaisjengi ryösti yksin yöllä liikkuneen serkkuni lyömällä häntä pullolla takaraivoon. Hän vammautui pysyvästi ja joutui sairaseläkkeelle. Syyttäjä ei ottanut asiaa käsittelyyn, koska hän rasismisyytöstä pelätessään väitti, että serkkuni oli itse provosoinut oman ryöstönsä. Hän kuoli myöhemmin vamman aiheuttamiin jälkikomplikaatioihin.
Vääräuskoinen
Kirjoittanut
lot
klo
13:03
0
kommenttia
15.1.2007
Kellon aika
Tuomiopäivän kello symboloi ydinsodan uhan läheisyyttä. Kelloa on siirretty viimeksi vuonna 2002, siitä lähtien kellonaika on ollut seitsemän minuuttia ydinkeskiyöstä. The Bulletin tulee ilmoittamaan uuden kellonajan tämän viikon keskiviikkona. Iranin kriisin eskaloituessa on helppo arvata, kumpaan suuntaan kello siirtyy.
-- lot
Kirjoittanut
lot
klo
23:20
0
kommenttia
11.1.2007
Hyvä valta
BBC:ssä George Bush:n puhe Irakin tilanteen vakauttamiseksi. By waging war thou shall create peace..
Succeeding in Iraq also requires defending its territorial integrity - and stabilizing the region in the face of the extremist challenge.
This begins with addressing Iran and Syria. These two regimes are allowing terrorists and insurgents to use their territory to move in and out of Iraq.
Iran is providing material support for attacks on American troops. We will disrupt the attacks on our forces. We will interrupt the flow of support from Iran and Syria.
And we will work with others to prevent Iran from gaining nuclear weapons and dominating the region.
The challenge playing out across the broader Middle East is more than a military conflict. It is the decisive ideological struggle of our time. There will be no surrender ceremony on the deck of a battleship.
Pian Iran saa ultimaatumin. Lopettakaa tukenne terroristeille tai muuten.. Ehtojen täyttäminen tulee olemaan yhtä mahdotonta kuin Afganistanin tai Irakin tapauksessa. Tämä on luonnollisesti tarkoituskin.
Ultimaatumi tarkoittaa viimeistä vaatimusta. Sen tarkoitus on vierittää vastuu ikävistä asioista kuten pommituksista ja siviilien tappamisesta ultimaatumin vastaanottajalle.
Bush jatkaa: "These young Americans understand that our cause in Iraq is noble and necessary..". Niinpä. "Noble cause" voidaan tosin ymmärtää monella eri tavalla. Noble voi merkitä jotain absoluuttisen hyvää ja ylevää. Tai vaihtoehtoisesti se voi tarkoittaa Nobility:n - siis aatelin - asiaa. Tämän semantiikan valossa näyttää siltä, että se, mikä on aatelille hyväksi, on absoluuttisen hyvää ja ylevää. Määritelmällisesti.
En osaa nähdä hyvien tai pahojen voimia Yhdysvaltojen ja lähi-idän maiden vastakkainasettelussa. On vain voimia. Voimia, joilla on keskenään ristiriitaiset intressit. Uskonnot ovat tässä pelissä vain haalea sivujuonne.
Bushin "pahan akseli" on totta. Bushille. Hänelle "paha" ei lopultakaan tarkoita helvetin syövereistä kumpuavaa suurta synkeyttä vaan yksinkertaisesti jotain sellaista, mistä on hänelle haittaa. Bushin "hyvä" taas on jotain, mistä on hänelle etua. Sama pätee Ahmadinejad:iin. Mielikuva Yhdysvalloista suurena saatanana on hänelle totta.
Hyvä ja paha näyttävät olevan voimakkaasti suhteellisia käsitteitä. Ja yin&yang-filosofiaa mukaillen: toista ei voi olla ilman toista. Hyvyys syntyy pahuudesta. Ja päinvastoin.
Mutta mitä hyvä lopulta on?
Onko käsitys hyvästä vain jokin peitelty evolutiivinen käskysarja, joka ruokkii meihin kovakoodattua valtaan pyrkimisen pakkoa? Ja jos on, niin miksi tällainen käskysarja on olemassa?
Ehkä evoluutiolla on jotain osuutta asiaan. Ja vaikka vääntäisimme itsemme minkälaiseen eksistentiaalisen itsetiedostavuuden kiemuraan, olemme edelleen laumaeläimiä.
Lauma voi olla lauma vain silloin, kun eläimiä on enemmän kuin yksi.
Jos eläimiä on enemmän kuin yksi, yhden pitää olla johtaja.
Muiden pitää alistua johtajalle. Sekä määritellä arvojärjestyksensä, paikkansa laumassa.
Mitä parempi arvo ja suurempi valta muihin nähden, sen paremmat elinolosuhteet eläimellä on.
Mitä paremmat elinolosuhteet, sen varmemmin eläin tuottaa jälkikasvua.
Mitä enemmän jälkikasvua, sen varmemmin valtaanpyrkimispiirre välittyy evoluution ketjussa eteenpäin.
Tämä "valtaimperatiivi" istuu meissä kiinni kuin tauti. Mutta toisin kuin tauti, se ei meistä poistu. Päinvastoin. Tauti kehittyy. Mitä pidemmälle ihmisen sekä tämän jälkeen tulevien lajien historia etenee, sitä hienostuneemmiksi valtaimperatiivin piirteet muodostuvat.
Ehkä tulevaisuuden maailma on yhdistynyt maapallo. Ja jos mukavasti käy, jokunen lähiplaneettakin voidaan saada samaan kompukseen. Ylläsanottu huomioiden ennustan kuitenkin, että yhdistyminen ei tapahtu sen vuoksi, koska rauhantahtoiset ihmiset ajattelivat rajattomuuden ja "no-borders"-fiilistelyjen olevan lopulta kaikille parhaaksi.
Jos maapallon kaikki kansat yhdistyvät, se tulee johtumaan siitä, että yksi despootti, tulevaisuuden Aleksanteri Suuri, alistaa kaikki maat valtansa alle. Ja kun näin käy, yhteiskunnan valta yksilöön nähden tulee olemaan voimakas.
Pientä esimakua saadaan jo tänään. Yhdysvalloissa kansalaisten on noudatettava lakeja, joiden sisältöä ei heille kerrota. Hämmentävää.
Mitä se vanha Platon sanoikaan? Kun tyranni nousee valtaan, hän tulee esiintymään kansan suojelijana.
"Our enemies would have a safe haven from which to plan and launch attacks on the American people.. For the safety of our people, America must succeed.." -- GWB
Niin silloin. Niin tänään. Niin huomenna. Niin aina.
-- lot
Kuva: Mark Bryan, "The Man with two Heads"
[EDIT pe 0:50] Salaliittoteorioiden ystäville: Tässä tekstissä mainittiin nimi "George Bush". Teksti julkaistiin torstaina klo 12:29. Noh, klo 22:34 saapui sivuhaku ip:stä 150.177.81.#. Ip:n DNS-nimi on army.mil ja sen omistaa Yhdysvaltain armeija.
Kirjoittanut
lot
klo
12:29
5
kommenttia
Luokat: elämän tarkoitus, evoluutio, sota, yhteiskunta

















Some texts in English also - please click 

