19.4.2007

Hirviön riivaama

Kirjoitin muutama päivä sitten ruandalaisesta baptistipapista, Francois Bazarambasta eli "porvoolaisesta".

Samasta miehestä kirjoittaa nyt myös Suomen kuvalehti. Artikkelin otsikko on "Hirviön riivaama". Tämä poikkeuksellisen ahdistava teksti käsittelee Bazarambaa ja Ruandan kansanmurhaa ruotsalaisen kirjailija Åsa Larssonin silmin.

Lue tuo teksti. Lue se ajatuksella.

Tämän jälkeen ymmärrät ehkä hieman paremmin sitä ajatuskulkua, jossa passiivisuus julmuuksien estämisessä on paljon suurempi paha kuin kansanmurhan toteuttaneiden ihmisten suunnaton julmuus itsessään. Ehkä ymmärrät myös sitä masokismia, joka pakottaa kääntämään maailman pahuuden omaksi syyksi, rangaistukseksi itselle.

Kenties alat myös vähitellen ymmärtää, että suuren maailman pahuudesta ja pahoista teoista kertominen ei auta kääntämään uskossaan vahvojen mielipiteitä. Ei auta, vaikka puolustuskyvyttömät lapset revittäisiin silmien edessä riekaleiksi. Ei auta, vaikka ne lapset olisivat omia. Mikään ei riitä muuttamaan pieniin risteihinsä tarttuvien, uskossaan vahvojen ihmisten mielipidettä siitä, että vain heissä itsessään on vika. Vain he itse ovat väärintekijöitä. Vain heidän toimillaan on merkitystä.

Sillä pahuus ei asu Ruandassa. Pahuus asuu niissä, jotka ovat vastuussa. Åsaa ja hänen sisäistä ääntään mukaillen: "Pahuus kävelee Helsingin ja Tukholman kaduilla [..] Kaikki ne, jotka niin helposti voisivat tehdä jotakin. Omaa henkeään vaarantamatta. Jotka ovat niin kuin mitään ei tapahtuisi. Vaikka he tietävät."

Sinä tiesit.

Etkä tehnyt mitään.

Vastuu on silloin sinun.

-- lot

16 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Harvinaisen vastenmielinen teksti.

Tuollaisessa kansanmurhan mitoittamisessa omaksi, henkilökohtaiseksi, moraaliseksi ongelmaksi on jotain syvästi mielenvikaista ja sellainen on valitettavan yleistä nykyään.

Kami kirjoitti...

Olen monta kertaa miettinyt samaa kuin Åsa Larsson, en vaan ole koskaan päässyt samaan loppupäätelmään.

Mikä tekee yhdessä hetkessä isästä, veljestä ja pojasta raiskaavan, murhaavan ja pahantahtoisen elukan?

Kun katselin niitä vanhoja ukkoja, mietin miksi heidän tekonsa ja näkemänsä eivät enimmäkseen näy heistä.

Kun esim. lukee tuntematonta sotilasta niin Rokkahan on kaikessa hauskuudessaan aika uskomaton tyyppi. Individualisti jolle tappaminen on itseasiassa ihan hauskaa hommaa.

Vaikka luen tuota tekstiä ja olenkin samaa mieltä että ihminen on hirviö, en ymmärrä miten eläminen ja oleminen on syyllisyyttä. Larsson menee liian pitkälle.

Lopulta tulee mieleen vaan että kyseessä on erään naisen turtunut tapa käsitellä asiaa. Hän hyväksyy sen ettei tee, eikä voi mitään, mutta säteilee kuten kunnon kristityn pitääkin että pääsee taivaaseen. Ehkä hänen on siten helpompi katsoa itseään peilistä.

Sen sijaan että ymmärtäisin ja asettuisin naisten ja lasten murhaajien kanssa samalle puolelle perustellen sen jollain apaattisella ja munattomalla syyllä (Bazaramba == Jeesus?!?!), minussa herää halu näyttää oma hirviöni niille joiden mielestä on miehekästä tuhota ja tehdä halvaksi ne asiat jotka tässä maailmassa ovat merkityksellisiä minulle. Ne asiat joita minut on kasvatettu kunnioittamaan.

Jos se minusta olisi kiinni, herra Bazaramba olisi tällä hetkellä menossa murtunein luin ja ilman hampaita lasivillalla vuoratussa rahtilaatikossa Ruandaan vastaamaan tekosistaan. Jossittelu tosin on turhaa.

Vaikka pahuus olisikin siinä ettei tee mitään, vaikka voisikin, niin sen papin hyysääminen ja ymmärtäminen on juuri sitä. Kerrankin voisi oikeasti tehdä jotain, niin ei.
Käsittämätöntä.

"Yhtä on vajaa", sanoi piru kun kusiaisia laski.

Anonyymi kirjoitti...

Ihme kaksinais moraalia jälleen näiltä mooralisesti paremmilta ihmisiltä.

Mitä jos vaikkapa NATO olisi lähtettänyt sotilaita lopettamaan kyseiset taistelut ja puolustamaan lapsia ja naisia. Olen 100% varma että siitä olisi tullut myös sanomista, mennään toiseen kulttuuriin aseet heiluen etc etc. Jälleen moraalivajaat olisivat päässeet valittamaan kuinka pahoja me länsimaalaiset olemme.

Eikö olisi parempi yrittää Åsan kannattaisi ennemminkin kirjoitta mahdollisia toiminta tapa ohjeita tai jotain eikä vain ryöpyttää muita heikkopäisiä lukijoitaan itseinhoon (ei mikään ihme että länsimaissa ihmiset eivät ole onnellisia kun jokainen afrikan moniosaajan tekemä kansanmurhakin on meidän syytämme). Olisi todellakin kiva tietää mitä minun henkilökohtaisesti pitäisi tehdä että en olisi hirviö, kenties ostaa rynnäkkökivääri ja mennä metsästämään militantteja afrikan aroille vai ampua omat aivot pellolle saunan nurkalla!!!

Anonyymi kirjoitti...

Jumalan toimiessa linkkinä, artikkelin kirjailijalle jokainen ihminen on yhtä tärkeä. Sinä et tappaisi omaa lastasi, joka olisi massamurhaaja. Sinä katuisit ja pyytäisit armahdusta jumalalta lapsesi puolesta.

Sinällään ironista ettei blogin pitäjä, jonka kirjoituksista käy kokoajan ilmi Suomesta pikkuisena perheyhteisönä jota pahat kaukosukulaiset piinaavat, ymmärrä että ko. artikkelin kirjailija kokee ja ajaa samanlaista ryhmäidentifikaatiota, mutta globaaleissa mittasuhteissa, joissa ihmiskuntaa piinaa pahat voimat (saatana?).

Mielenkiintoinen blogi kuitenkin. Oiva esimerkki käsitteestä (psykologisessa kontekstissa) projektio ja mitä siitä seuraa ja miten se toimii luonnossa.

reino kirjoitti...

"Hirviöitä, hirviöitä. Miten voin olla muuta mieltä kuin että he ansaitsevat kuoleman. Miehet, jotka raiskaavat naisia rikkinäisillä lasipulloilla; miehet, jotka polttavat kyliä ja tappavat kaikki asukkaat, paitsi lapset, jotka he ottavat mukaansa. Miehet, jotka tappavat naapureitaan sen vuoksi, että nämä ovat etnisesti vääränlaisia."

Minä ymmärrän Åsaa täydellisesti. Ongelma ovat miehet. Rasistiset miehet. Vika on minun, koska minä en ottanut ajoissa kaikkia hutseja tänne Suomeen tutumaan. Vaikka olisin voinut. Minä en tehnyt mitään. Syyllinen olen minä.

Miten minä nyt voisin tehdä katumustyötä? Korvata rikokseni?

Ehkä sillä, että yritän tästä lähtien kaikin mahdollisin keinoin estää Åsaa ja hänen kaltaisiaan rakentamasta seuraavaa Ruandaa tänne Suomeen. Jotta kenenkään ei tarvitsisi tulla lasipullolla raiskatuksi, poltetuksi tai etnisesti puhdistetuksi.

lot kirjoitti...

kami: "Mikä tekee yhdessä hetkessä.."

Tuskin yhdessä hetkessä mikään. Olen Jukan kanssa ristiinlinkannut genocidewatch:n erästä artikkelia, siinä on kuvattu varsin kattavasti ruandan tapaisten surumarssien alkunuotit. Kts varsinkin kohta 3: "One group denies the humanity of the other group. Members of it are equated with animals, vermin, insects or diseases. Dehumanization overcomes the normal human revulsion against murder. "

Tuon kolmoskohdan perusteella ihmiset perustelevat pahat tekonsa sillä, että "toiset" ovat jotain muuta kuin ihmisiä.

Ajatuskulku menee ilmeisesti seuraavia polkuja: Koska ne "toiset" ovat hirviöitä, meidän on muutettava itsemme hetkellisesti hirviöiksi, jotta voimme torjua nuo toiset hirviöt. "Me" olemme kykeneviä muuttamaan itsemme takaisin ihmisiksi, nuo "toiset" eivät siihen koskaan pysty. Tai näin ihmiset asian itselleen selittävät.

Kami kirjoitti...

Pistetäänpäs lukuun tuo artikkeli.

Vaikuttaa melko hyvältä välineeltä kun vaaditaan toimintaa. Luultavasti on myös yhtä vanha kuin ihmiskunta.

Kami kirjoitti...

"Hyvä" on väärä sana. "Käytännöllinen" oikea.

Kami kirjoitti...

Niin, aivan. Tuo on nimenomaan kansanmurhan 8 kohtaa. Ilmankos tiedostavat tahot näkevät kaasukammiot ja polttohaudat niin herkästi.

Kolme ensimmäistä kohtaa (Ainakin 1 ja 3.) ovat varmasti käytettynä melkein minkä tahansa aggression saapuessa/luomisessa.

Toisaalta tulee mieleen esim. Suomen historiasta venäläistäminen, jossa ei pyritty tuhoamaan ihmisiä, vaan kieli ja kulttuuri.

lot kirjoitti...

Kami: oletan, että "käytännöllisellä välineellä" tarkoitat sitä, että tuo lista on kelpo työkalu kansanmurhien estämiseen. Jos tarkoitit sitä toista, niin saat osaksesi paheksuvaa mulkoilua ja sormenheristystä.

Hymiö.

Eilistä kommenttia kirjoittaessani minun piti vielä kirjoittaa yhdestä asiasta, mutta olin niin unisen töttöröö, etteivät kirjaimet ooikein asettuneet paikoilleen. Yritän nyt virkeämpänä uudelleen:

En ole täysin varma siitä, mitä termi ihmisyys oikeastaan tarkoittaa. Ilmeisesti sillä pyritään kuvaamaan ihmisten hyviä puolia. Samalla unohtaen ihmisiin väkisinkin kuuluvan ikävän puolen. Ihmisyyden käsite lienee jonkinlainen moraalisen ja hyveellisen ihmisen tavoitekuva.

Sanan voisi ymmärtää toisinkin. Jos ihmisyys on kaikkea sitä, mitä ihminen todella on, sana saa hyvin erilaisen merkityksen.

Jos ihmisyyden käsitteeseen kuuluu ylläkuvattu hirviöksi muuttuminen, niin eikö ole omituista, että Ruandan tapaisten sekamelskojen syntyketjuun kuuluu nimenomaisesti se, että vihollistaholta pyritään propagandan keinoin riistämään ihmisyys? Jos (ja kun) ihmiset näyttävät tietyissä olosuhteissa muuttuvan toisiaan lahtaaviksi sekopäiksi, niin mitä hyötyä on käyttää animals, vermin, insects, diseases -rinnastuksia? Eikö päättelyketju menisi mielummin näin:

"Me" olemme ihmisiä, siis kykeneviä/taipuvaisia pahaan. "Nuo" ovat myös ihmisiä, sama koskee heitä. Näin ollen "meidän" etumme mukaista on toimia ihmismäisellä tavalla X ennenkuin nuo muut ehtivät tehdä saman meille. Täysin hyveellisiä emme voi olla, täysin paheellisiksi emme halua tulle, olkaamme siis osa-aikapaskiaisia.

..

PsykologikontekstiAnonyymille lisäisin vielä tämän: saatan todella pitää Suomea pikkuisena perheyhteisönä. Lintukoko-sana käy ihan hyvin. Suomi on vapaa monista maailman ongelmista. Ja niin saisi olla jatkossakin.

Olen itsekin pohtinut projektion merkitystä omassa ajattelussani. Lienee selvää, että ihmisillä on todella taipumus pahan ulkoistukseen. Kirjoitin asiasta aiemmin. Jotta (sinänsä tervetullut) kallonkutistuksesi säilyttäisi tarkkuutensa, lisäisin taudinkuvan vielä seuraavan kommentin: en pidä tämän lintukodon asukkeja sen väkivallattomampana tai pasifistisempana kuin sen ulkopuolella kierteleviä naapureitakaan. Ehkä jopa päinvastoin. Veli Viulu ja Veli Huilu eivät ole rakentaneet tätä lintukotoa. Koto on isojen pahojen susien tekemä.

Åsan ryhmäidentifikaation ymmärtämättäjättämiskommenttisi menee Ankkalinnan metsään sekin. Kai nyt on päivänselvää, että Åsa ja kaltaisensa identifioituvat ryhmään "kaikki maailman kansat"? Vähemmän selvää näyttää olevan se, että minkälaisia vaikutuksia tällaisella ryhmähali-toiminnalla on. En väitä, että vaikutukset olisivat itsellenikään selvillä. Mutta siksipä minä näitä tekstejä kirjoitankin. Auttaa jäsentämään asioita.

Reinolle vielä: voi todella olla niin, että pahat rasistiset miehet ovat ylimpiä syyllisiä. Mikä silloin neuvoksi?

Kami kirjoitti...

Lähinnä viittasin työkaluna noihin ilmiöihin jotka edeltävät kansanmurhaa. Ikäänkuin vastauksena kysymykseen:

"Kuinka on mahdollista että ihminen tekee tällaista toiselle, mitä tarvitaan?"

Hain yhdistävää tekijää inhimilliselle aggressiolle.

Kuvatut ilmiöt selittävät paljon. Esimerkiksi sen miksi ne aiemmin mainitsemani vanhat ukot eivät olleet sen häiriintyneempiä. He tosiaan olivat hyvän puolella pahaa vastaan ja vihollinen ei ollut ihminen. Samankaltainen prosessi joka kerta, eri kontekstissa vaan.

Ja kontekstihan on lopulta se mikä erottaa oikean ja väärän.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Haluan polvistua Jumalan eteen muiden ihmisten kanssa ja tunnustaa syntini. Sen täytyy olla ensimmäinen askel. Kun opin sietämään sen tiedon, että olen osasyyllinen - ja ehkä siihen pystyy vain kun armo on lähellä - silloin voin kantaa vastuuni.

Hyi saatana. Miten kukaan voi kirjoittaa mitään noin sairasta?! Me eurooppalaiset olemme syyllisiä siihen, että afrikkalaiset tappavat toisiaan?! Meidän pitäisi "kantaa vastuumme" murhista, joita jotkut muut ovat tehneet?! Miksi helvetissä?! Miksi meillä olisi vastuuta toisten tekemistä rikoksista?!

On pääsiäinen. En aio osoittaa sormella Porvoossa vangittua miestä ja huutaa: "Ristiinnaulitse!"

Nyt tämä ämmä siis vertaa afrikkalaista massamurhaajaa Jeesukseen. Hyi vittu. Onko tuollainen ajattelu yleistäkin suomalaisten ja ruotsalaisten kristittyjen keskuudessa? Näkevätkö kristityt yleensä kaikki murhaajat Kristus-hahmoina vai mahdollisesti vain neekerit? Eikö kristittyjen mielisairaudella ole mitään äärtä eikä rajaa?

Kekke kirjoitti...

Minä olin tulkitsevinani Åsan tekstistä sen punaisen langan että ihmiset ovat pahoja kaikkialla ja tekevät pahoja juttuja kaikkialla, joten meillä ei ole oikeutta nostaa itseämme kansanmurhaajan yläpuolelle koska olemme ihmisiä.

Henkilökohtaisesti minä uskon olevani parempi ihminen kuin yksikään kansanmurhaaja ja murhaaja. Mutta Åsan pointti ei välttämättä sisältänyt etnistä tekijää (so. musta on hyvä ihminen, musta vain välillä hairahtuu, mustaa pitää ymmärtää aina), hän ehkä voisi sanoa samaa bosnialaisesta kansanmurhaan osallistujasta mikä istuu nyt jossakin Suomen vankiloista

reino kirjoitti...

"Voi todella olla niin, että pahat rasistiset miehet ovat ylimpiä syyllisiä. Mikä silloin neuvoksi?"

No ei päästetä niitä pahoja rasistisia miehiä tänne Suomeen. Pidetään lintukoto lintukotona. Ei päästetä tänne sellaisia ihmisiä, jotka vihaavat suomalaisia heidän ihonvärinsä, etnisen taustansa tai kielensä takia.

Se on valitettavasti näin.

Ja jos joku haluaa nähdä asian niin, että myös suomalaisissa on pahoja rasistisia miehiä, niin sama lääke auttaa siihenkin. Pidetään lintukoto lintukotona. Etninen puhdistus ei voi alkaa, jos ei ole mitään puhdistettavaa.

Se on onneksi näin.

lot kirjoitti...

Reino, kuten khrrmm.. muussa yhteydessä tulikin mainittua, asioiden todennäköinen kulkusuunta ei johda meidän oloissamme etniseen puhdistukseen. Historiahan opettaa meille ainakin sen verran, että höntit ihmiset saavat aina riidan aikaiseksi, ja keksivät kyllä tarkoitukseen sopivat rintamalinjat. Etniset erot eivät ole mikään välttämättömyys toraisuuksille.

Jos kaikki ovat peräisin samasta kantaemästä, voidaan vaikka sopia, että köyhät tappelevat rikkaita vastaan.

Tai tytöt poikia vastaan.

Tai sitten niin, että kuunjumalaan uskovat tappelevat auringonjumalaan uskovia vastaan.

Tai siten, että työläisparatiisiin uskovat tappelevat kapitalistiparatiisiin uskovia vastaan.

Tai .. [keksi itse lisää].

Alkaakin näyttää enemmän kuin todennäköiseltä, että tulossa oleva puhdistus ei ole etninen sellainen. Ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa meitä odottaa monikulttuurinen puhdistus. Se on itse asiassa jo käynnissä. Eurooppa on tällä hetkellä sotimassa omia "rasisteiksi" olettamiaan mielipideryhmiään vastaan. Olemme tällä hetkellä The 8 Stages of Genocide kohdassa kaksi, ja parhaillaan siirtymässä kohtaan kolme.

Hymiö.

Parempia / pahempia aikoja odotellessa.

lot kirjoitti...

Kekke, etninen tekijä ei tosiaan ole tässä yhteydessä merkityksellinen. Ja kaikki toki voivat olla pahoja. Åsan järkeily ei ole silti osuvaa.

Åsa kirjoittaa Ruandan murhaajista, mutta käyttää heti perään Samuelin kirjan vertausta. Viesti on selvä: ei saa syyttää näitä pahantekijöitä. Syyllisyys pestään heiltä pois. Samoin tehdään baptistipapin tapauksessa.

Sitten Åsa sanoo: "Mutta hirviö olen minä. Minä, joka käännän katseeni pois enkä tee mitään." ja "..olen osasyyllinen.." Samoin hän syyttää kanssakansalaisiaan Pentikäistä lainaamalla: "Mutta pahuus kävelee Helsingin ja Tukholman kaduilla".

Hän ei vastaavasti poispese itsensä, helsinkiläisten tai tukholmalaisten syyllisyyttä. Syyllisyys jää. Todellinen syyllinen on Åsa itse. Suora syyllinen tekemättömyytensä vuoksi mutta myös epäsuora syyllinen siksi, koska hän kuuluu yhteiskuntaan, joka ei tehnyt mitään.

Syyllisyydessään Åsa jää sitten piehtaroimaan ja itseään ruoskimaan. Tietenkin.

Hyväksi ihmiseksi tuleminen kun tapahtuu pahuudesta luopumisen kautta. Åsa tuskin on luonnostaan paha, joten hänelle ei taida jäädä juuri muita vaihtoehtoja kuin ottaa maailman syntejä omalle kontolleen ja yrittää sitten luopua niistä.

Myötäsyyllisyyttä, itsekkäiden syiden tähden.