5.9.2006

Oikein kohdistettu sääli

Sunnuntaina ilmestyneessä Vartti-lehdessä Mohamed Gelle, 36-vuotias somalipakolainen tilittää tuntojaan [1]. Hän oleskelee Suomessa ns. B-luvalla - tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on väliaikainen oleskelulupa muttei oikeutta työntekoon tai opiskeluun. Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja, lakimies Liisa Murto kritisoi tilannetta. Hän näkee "suurena ongelmana sen, että B-lupa aiheuttaa saajalleen kohtuutonta kärsimystä".

Gelle on itsekin tilanteestaan huolissaan. Hän haluaisi "töihin vaikka MacDonaldsiin tai kenkätehtaaseen, mutta minua ei huolita mihinkään, koska minulla ei ole sosiaaliturvatunnusta".

Tilanne on Gellen kannalta niin kohtuuton, ettei Liisa Murto juuri säästele sanojaan: hänen mielestään Suomen turvapaikkapolitiikka on ankaraa ja Uvi:n tulkinta turvapaikanhakijoiden tilanteesta juridisesti väärä. Ellei tilanne muutu, Murto ennustaa väliinputoamisia ja syrjäytymistä.

Murto suositteleekin, että kaikille B-statuksella suomessa asuville irakilaisille, afganistanilaisille ja somaleille olisi myönnettävä pysyvä opiskelulupa. Näin Gelle ja hänen onnettoman kohtalonsa jakavat saisivat viimein sosiaaliturvatunnuksen ja pääsisivät töihin MacDonaldseihin tai kenkätehtaisiin.

Tilanteen epäreiluuden ja kohtuuttomuuden vuoksi Sanoma-konsernin omistama Vartti-lehti onkin uutisoinut Mohamed Gellen sekä muut vastaavassa tilanteessa olijat "B-luokan ihmisiksi".

Edelleen Vartti on muistanut velvollisuutensa rasismin vastaisessa työssä, ja otsikoinut Gellen murheellisen tarinan näin: "Mohamed ei vie työpaikkaasi". Aivan oikein. Ei hän sitä viekään. Hänellä ei ole lupaa tehdä töitä.

Kukaan ei tosin muista mainita, että Gellen elättäminen maksaa suomalaisille selvää rahaa. Aivan samoin muiden on kustannettava mitään tuottamattoman Liisa Murron palkka. Ideaalitilanne tietenkin olisi, että Gelle painaisi pitkää päivää kenkätehtaassa eikä Liisan virkaa oltaisi koskaan perustettukaan. Kaikki tekisivät töitä yhteisen hyvän eteen. Näin ei kuitenkaan olla haluttu toimia. Yhteiskunta on päätetty jakaa tavallisiin kansalaisiin, Liisa Murtoihin sekä B-luokan Mohamed Gelleihin.

Jotta saisimme vielä hieman perspektiiviä Gellen kärsimyksiin, käännetään katseemme hetkeksi Keniaan, toiseen somalipakolaisten vastaanottomaahan [2]. Siellä meidät vastaanottaa isäntämme Ahmed Noor, 33-vuotias viiden tyttären isä. Noor oleskelee Dadaab:n pakolaisleirillä, Kenian koilisosassa vain 50 kilometrin päässä Somalian rajalta.

Noor saapui leirille 18-vuotiaana. Hän on yksi leirin 130.000 pakolaisesta. Lisää virtaa sisään jatkuvasti.

Uudet tulokkaat ovat aina toiveikkaita nopean kotiinpalun suhteen. Juuri kukaan heistä ei kuitenkaan pääse leiriltä pois. Kotimaahansa he eivät uskalla palata, Kenian hallituksen mukaan somaleiden integrointi keniaan "ei ole kestävä ratkaisu".

Nemia Temporal, paikallinen UNHCR:n johtajan mukaan: "Leirin neljä kulmaa ovat ainoat paikat, jotka nämä ihmiset tuntevat". Pakolaiset asuvat pienissä, ohuista kepeistä ja kankaanpaloista kyhätyissä teltoissa. Kasvustoa on hyvin vähän, päiväntasaajan aurinko polttaa kaiken karrelle.

Leirillä 15-vuotta viettänyt 34-vuotias nainen, Qarad Ismal Sagal toteaa: "Minulla ei ole Somaliassa kotia. Yritän vain tehdä oloni paremmaksi täällä leirillä".

..

Niin.

On B-luokan ihmisiä ja on B-luokan ihmisiä.

Kenenkään ei pidä erehtyä väittämään, että Suomessa B-luvalla Suomessa kyhjöttävän Mohamed Gellen tilanne olisi mitään muuta kuin ahdistava, epäinhimillinen, väliinputoamiseen ja syrjäytymiseen väkisin runnova totalitaarinen automaatti.

Muistakaa siis kohdistaa säälinne oikein.

-- lot, 2006


LÄHTEET:

[1] Ida Riekko. Kaupunkilehti Vartti, 3.9.2006, ESPOO-versio. B-luokan ihmisiä. http://www.vartti.fi/static/kl/vartti/nakoislehti/2006/09/03/ES/index.html sivut 4-5

[2] CbsNews, 5.9.2006. Somalia Refugees Lose Hope of Going Home. http://www.cbsnews.com/stories/2006/09/02/ap/world/mainD8JSR1MO0.shtml

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein kohdistettu sääli?
Sellaista ei ole.

"Misery - a necessary evil
Sympathy - a tool for fools
Death - the ultimate function
Mercy - a waste of grace"

"Every man is therefore guilty of all the good he did."

RK

lot kirjoitti...

Tämä postaus on lähinnä mediakritiikkiä. Murto ja viitatun Vartti-artikkelin kirjoittanut Iida Riekko aivopesevät meitä tyhmiä pieniä muurahaisia.

Ehkä emme muuta ansaitsekaan.

En tiedä, mitä kritiikkiä Chaos Deathcult esittää, mutta näyttää olevan vanhan kunnon Voltairen kanssa eri mieltä. Hän näet sanoi: "Every man is guilty of all the good he did not do.".

Molemmissa on totuutta.

-- lot

Anonyymi kirjoitti...

Etkä!
Et sinä voi?
Kuinka on mahdollista...
Kuuntelet zyklonia?

RK

Anonyymi kirjoitti...

Mihin yhteiskunta- ja ihmiskunta lopulta sortuu?

Sympatiaan ja armoon.
"Every man is therefore guilty of all the good he did."-Bård Faust Eithun

Ehkä me kurjat emme muuta ansaitsekaan.

Niinkuin sanoit.
Molemmissa on totuutta.

Ehkä näidenkin "aatteiden" menestys
ihmiskunnan hyväksi riippuu siitä, kuinka hyvin ne integroidaan toisiinsa?

Verisetäpärät

Anonyymi kirjoitti...

netti sekoili.
Prkl.
kuitenkin, armo ja sympatia on ne ainekset joita nietzsche kristinuskossa halveksi ja väitti sen olevan näin ollen rappiota.
vanha kunnon "ääripäät pois" menetelmä:

*ääripää
"Every man is therefore guilty of all the good he did."

*ääripää
"Every man is guilty of all the good he did not do.".

Joten mitä jää keskelle?
ehdotan:
"Every man is guilty for all the good he did and didn`t do"

rk

Miikka kirjoitti...

Tuli tuossa mieleen että yläreunan uppoava laivahan on kuin terrori-iskusta kärsivä ruotsinristeilijä. Sellaisen upottaminenhan olisi melkoinen temppu. Toivottavasti eivät nyt tästä innnostu.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jos haluamme säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan, vapaa maahanpääsy tulee lopettaa.

Tulisi siirtyä käytäntöön, jossa asiaton maahantulija siirretään turvaleirille Suomen ja mieluiten EU-rajojen ulkopuolelle. Turvaleirillä olisi turvallista ja hyvä olla. Sieltä käsin maahanpyrkijä voisi hakea siirtolaisviisumia haluamiinsa maihin.

Tällainen ratkaisu estäisi laittomasti maahan pyrkivien tulvan. Jokainen maahanpäästetty asiaton on houkutin tuhannelle muulle, jotka päättävät yrittää samaa. Siis tuhat maahanpäästettyä merkitsee miljoonaa uutta maahan laittomasti yrittävää.

Väinö Valpas kirjoitti...

Tervetuloa mukaan kirjoittajakaartiin, tai ainakin tutustumaan ideaan ja kommentoimaan:
Uusi viesti

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa tässä postauksessa tarkoitettu pitkä päivä olla se alemman kerroksen maiden 16 tuntia, ja vessatauot vähennetään palkasta. Nauti tossuistasi.