15.9.2006

Syrjintä on laissa sallittua

Syrjintä kielletään perustuslaissa (6 §), työsopimuslaissa (2 luku 2 §) ja rikoslaissa (11 luku 9 § ja 47 luku 3 §). Syrjintä kuitenkin nimenomaisesti sallitaan yhdenvertaisuuslaissa (7 §). Niinsanottua positiivista erityiskohtelua ei pidetä syrjintänä.

Yhdenvertaisuuslain kuudes ja seitsemäs pykälä ovat keskenään sekä kaikkien muiden mainittujen syrjinnän kieltävien lakien kanssa huikeassa ristiriidassa. Sanakiemuroiden taakse kätkeytyy teesi: Syrjintä on sallittua silloin, kun tavoitteena on syrjinnän ehkäiseminen.

Lukija voi vain arvata, keitä on tarkoitus positiivisesti syrjiä, ja kenen kustannuksella. Edelleen lukija voi itsekseen miettiä, mitä implikaatioita on yhdenvertaisuuslakiin nimenomaisesti kirjatulla, viranomaisten ohjenuoraksi tarkoitetulla yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuudella.

Siinä se. Eriarvoinen yhteiskunta. Eri politiikka eri ryhmille. "Samanarvoisen" yhteiskunnan tähden.

Joku totesi kerran: Tie helvettiin on viitoitettu hyvillä aikomuksilla. Hän oli viisas mies.

Luulisi, että tässä olisi jo tarpeeksi. Mutta lisää tulee. Yhdenvertaisuuslain 17 § tekee jotain, minkä ei pitäisi läntisessä oikeusjärjestelmässä olla mahdollista: kääntää todistustaakan. Oletetun syrjijän on itse todistettava syyttömyytensä. Ellei tähän kykene, seuraa jopa 15000 euron sakko.

"Yhdenvertaisuuslaista" saamme kiittää Peruspalveluministeri Liisa Hyssälää. Kiitos Liisa. Kiitokset todella paljon. Mihin surkeaan epätasa-arvoiseen infernoon me ilman sinua joutuisimmekaan ?

Yhtälailla osoitan vuolaat kiitokseni lain vahvistaneelle presidentti Tarja Haloselle. Kuudenneksi suurin suomalainen näytti kirkkaanpunaiset kyntensä. Vahvisti lain, poisti Suomesta tasa-arvon ja käänsi todistustaakan. Kiitokset, Tarja. Oikein suuret kiitokset.

Lain perusteluihin voi tutustua täällä.

-- lot

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kaunis kristallisointi, kiitos.

Miikka kirjoitti...

Luojan kiitos EYTI on prejudikaateissaan ainakin toistaiseksi noudattanut linjaa, jonka mukaan on kiellettyä esimerkiksi asettaa epäpätevämpi työnhakija pätevämmän edelle hänen edustaessaan vähemmistöä. Ainoastaan ehdokkaiden ollessa "objektiivisesti arvioiden" yhtä päteviä, voidaan suorittaa positiivinen diskriminaatio.

Viime aikoina ollaan kyllä menty tässäkin sallivampaan suuntaan. Tai kuten asia korukielellä ilmaistaan: "EYTI on ratkaisuissaan edennyt muodollisen tasa-arvosta kohti tosiasiallista tasa-arvoa!"

Nämä ratkaisut tosin koskevat vain miesten ja naisten välistä tasa-arvoa ja siihen liittyvää positiivista erityiskohtelua, mutta lienevät analogisesti sovellettavissa myös etnisiin vähemmistöihin.

Miikka kirjoitti...

äh, "EYTI on ratkaisuissaan edennyt muodollisen tasa-arvon käsitteestä kohti tosiasiallista tasa-arvoa!" piti kirjoittamani.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin..
Ensin naiset ja sen jälkeen
mustan korottaminen.
Hienoa Tarja!
Yhdistymisen ei erottamisen puolesta!

Anonyymi kirjoitti...

" Ainoastaan ehdokkaiden ollessa "objektiivisesti arvioiden" yhtä päteviä, voidaan suorittaa positiivinen diskriminaatio."

Näinhän se näyttää menevän. Todellinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kumminkin edellyttäisivät, että yhtäpätevistä hakijoista valittaisiin arvalla työpaikan saava. Silloin kaikilla olisi yhtä suuri todennäköisyys tulla valituiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon sanoja, jankutusta ja jolkutusta, en jaksanut lukeakaan loppuun, en kaikea. Saisit puhua selvemmin, ja asiaakin välillä.
Hop Hoo, la laa