Tuhon tie, osa II

Palaan vielä sananvapaus- aiheeseen. Helsingin Sanomat uutisoi Julkisen sanan neuvoston (=JSN) linjauksista. Alueviesti oli julkaissut 20. huhtikuuta 2006 uutisen otsikolla "Romaniseurue pahoinpiteli ja ryösti miehen" ja 10. kesäkuuta 2006 toisen uutisen otsikolla "Romaniseurue ryösti R-kioskin Huittisissa". Poliisi oli molemmissa tapauksissa pyytänyt yleisöltä vihjettä. Joku tuntemattomaksi jäänyt suuruus oli tästä suivaantunut ja tehnyt asiasta kantelun.

JSN kuitenkin antoi vapauttavan päätöksen seuraavin perustein:

".. rikokseen syylliseksi epäillyn henkilön etnisen alkuperän kertominen edellyttää harkintaa ja sitä, että tieto on uutisen olennaisen sisällön kannalta tarpeellinen. Sellaista tietoa voidaan tarvita esimerkiksi silloin, kun rikoksesta kaivataan silminnäkijähavaintoja".

Uutisointi meni tällä kertaa nuottien mukaan. Entä aiemmin? JSN:n sivuilta löytyy kasapäin päätöksiä. Neuvosto on ottanut kantaa ainakin seuraavien etnisyyteen liittyvien uutisten hyväntavanmukaisuuteen:

"Kuopion yliopistossa opiskeleva venäläinen insinööri on tehnyt heikon sähkövirran avulla terveysmittauksia muun muassa viidelle kehitysvammaiselle aikuiselle" ..

"..humalaisia miehiä kohteekseen valinnut kolmehenkinen pohjoisafrikkalaisten miesten ryhmä on jäänyt kiinni ja nyt myös vangittu" ..

Myös näissä neuvosto on katsonut, ettei hyvää tapaa olla rikottu.

Kaikki hyvin ja maassa sensuurivapaa lehdistö.

Vai onko?

Ikävä sivumaku jäi suuhun. Ei päätöksistä, vaan ratkaisulauselmissa käytetyistä journalistisesta ohjeesta:

"Etnisen alkuperän mainitseminen rikosuutisissa ja muissa kielteisissä yhteyksissä voi vahvistaa ennakkoluuloja ja luoda vähemmistöistä stereotyyppisiä kielteisiä mielikuvia. Siksi rikokseen syylliseksi epäillyn henkilön etnisen alkuperän kertominen edellyttää harkintaa ja sitä, että tieto on uutisen olennaisen sisällön kannalta tarpeellinen."

Joku asia on pielessä. Pelisäännöissä on virhe.

Näytämme elävän maailmassa, jossa on neljänlaisia etnisiä vähemmistöjä koskevia uutisia:

1. Vähemmistöjä positiivisessa valossa käsittelevät uutiset.
2. Vähemmistöjä neutraalissa valossa käsittelevät uutiset.
3. Vähemmistöjä kielteisessä asiayhteydessä käsittelevät rikosuutiset, joissa etninen tausta mainitaan.
4. Vähemmistöjä kielteisessä asiayhteydessä käsittelevät rikosuutiset, joissa etnistä taustaa ei mainita.

Ykkösryhmän uutisia löytyy hesarista käytännössä joka päivä. Henkilökohtaisesta perspektiivistäni katsottuna näyttäisi myös siltä, että alunperin kakkosryhmään kuuluvat neutraalit jutut kirjoitetaan säännönmukaisesti siten, että ne vaikuttavat ykkösryhmän jutuilta. Esimerkki: Etnisen ryhmä S:n edustaja kirjoittaa ylioppilaaksi. Uutisten jokavuotista peruskauraa, mutta kun kyseessä on tyhmäksi ja saamattomaksi oletettu etninen vähemmistö, tavanomainen toiminta muuttuu erityisen ansiokkaaksi.

Kolmosryhmä on nelosryhmään verrattuna varsin harvinainen tapaus. Kolmosryhmä menee JSN:n pelisääntöjen mukaan silloin läpi, kun esim. "rikoksesta kaivataan silminnäkijähavaintoja". Tässä ei ole suurta ongelmaa.

Neloskohdassa taas on.

Jos tarkastellaan neloskohdan ongelmaa lehtitalojen talousnäkökulmasta, tilanne näyttää oudolta. Lööpit janoavat draamaa, ja draamaa syntyy aina suurista ristiriitaisuuksista. Jos lakeja säätävä kansanedustaja rikkoo lakia, juttu päätyy lööppiin varmasti. Jos rovasti pettää vaimoaan prostituoidun kanssa ja jää kiinni, sama juttu. Ristiriita sanojen ja tekojen välillä myy. Ihmiset janoavat lukea sellaisista ihmisistä, jotka ovat moraaliltaan heitäkin alhaisempia.

Entäpä rikoksia tekevä turvapaikanhakija sitten? Väkivallan uhkaa pakeneva, joka vahingoittaakin auttajaansa? Itse näkisin tämän räikeän ristiriitaisuuden niin makoisana lööppimateriaalina, ettei juuri paremmasta väliä. Ainakin astetta antoisampaa luettavaa kuin muu keltamusta päivittäisroska. Talouden lainalaisuuksien perusteella tuontyyppinen uutinen pitäisi julkaista. Niitä ei kuitenkaan näe. Toimituksellisen linjan vaatimukset ylittävät liiketaloudelliset vaatimukset.

Tämä on kuitenkin vain pieni ongelma. Pahempaa seuraa.

Jos annetaan ymmärtää, että tietty etninen ryhmä tekee vain positiivisia ykkös- tai kakkostekoja eikä lainkaan negatiivisia nelostekoja, on tällä ainakin jonkinlaista vaikutusta ihmisten mielipiteiden muodostumiseen. Syntyy vääristymä - positiivinen bias. Etnisen ryhmän edustajat näyttävät käyvän koulussa, menestyvän, hakevan innokkaasti töitä, toimivan uutterina yrittäjinä, he tuovat uusia ideoita työpaikoille, siivittävät Suomen talouden menestykseen jne. Kuin propagandaa Saudien tai Thaimaan kuningasperheestä. Ei mitään negatiivista. Eikä juuri mitään neutraalia. Pelkää positiivista naminamia. Bjurström-journalismia.

Todellisuus on jotain aivan toista. Suuri määrä neutraaleja tapahtumia. Sekä väistämättä sopeutumattomuudesta johtuvia negatiivisia asioita. Nelosryhmää. Rasistisia asenteita ja tekoja, epäonnistunutta integroitumista, ryhmän sisäistä sekä valtaväestöön kohdistuvaa väkivaltaa, marginaalinen työmarkkina-asema, ennakkoluuloja, kielteisiä asenteita, suoraa vihamielisyyttä (tässä yhteydessä ei liene tarpeen mainita, minkä etnisen ryhmän toimista esimerkit on ammennettu).

Mitä väliä tällä sitten on? Miksi etnisyyteen liittyvän tiedon piilottaminen on ongelma?

Sillä on se väli, että Suomessa ajetaan hyvin voimakkaasti maahanmuuton voimakasta kasvattamista, yllämainittuihin positiivisen biaksen perusteluihin tukeutuen. Peittäen samalla negatiiviset näkökohdat. Kaikki valtapuolueet ovat ottaneet linjakseen monikulttuurisuuden edistämisen sekä työperäisen maahanmuuton edistämisen. Työvoimapula uhkaa! Maahanmuuttajat hätiin! Kuka pesee iäkkäät, vanhainkodissa riutuvat perseemme! Suomesta loppuu talouden dynamiikka, ellemme tee mitään! Help!

Kansalaisjärjestöt - punavihersellaiset etunenässä - ovat tässä asiassa hyvin aktiivisia. On vähintäänkin erikoista, että ne, joiden pitäisi etunenässä olla vastustamassa ahneiden työnantajien pyrkimyksiä, käyttävät EVA:lta lainattua retoriikkaa.

Aikaisempi kirjoitus siteerasi erästä vihreätä, aritmeettisiin perusoperaatioihin ilmeisen kykenemätöntä maailmanparantajaa Tapio Laaksoa: "Siirtolaiset hakevat Euroopasta parempaa elämää, ja heillä on siihen täysi oikeus".

Laakso ei erottele tulijoita sen mukaan, mikä on heidän motivaationsa tai kyvykkyytensä työntekoon ja yhteisen yhteiskunnan rakentamiseen. Laakso kuuluu monine aateveljineen ja -sisarineen siihen laajaan joukkoon, joiden mielestä meillä on niin paljon omaisuutta, ettei sitä ole tuhlaamalla mahdollista loppuun kuluttaa. Lisäksi suomalaisilla on hirvittävän huonoa karmaa. Hyvän karman saavuttamiseksi meidän pitäisi tasata loppumatonta omaisuuttamme maailman surkeiden kanssa. Tällaisia mielipiteitä lausutaan yleensä sellaisten ihmisten suulla, jotka eivät itse ole päivääkään tehneet tuottavaa työtä, palkanneet työntekijöitä tai yrittäneet vetää yritystä yrittäjävihamielisessä Suomessa.

Yhteiskunnan varallisuus ja toimintakyky on hyvin tiukassa sidoksessa yksityisyritysten toimintaedellytyksiin. Jos yritykset voivat hyvin, yhteiskunnan talous voi hyvin. Tällöin myös heikommin pärjäävät voivat hyvin. Kun on ylijäämää, on mistä jakaa. Ja kääntäen.

Hyvää karmaa hinkuvat, epärealistisiin maailmanparannushankkeisiin itsensä sitouttaneet punaviherfilosofit eivät näytä tajuavan sitä yksinkertaista tosiasiaa, että mikään talous ei kestä määräänsä enempää yhteisiin talkoisiin osallistumattomia "paremman elämän tavoittelijoita". Ei vain yksinkertaisesti kestä. Keskiajalla oli tyypillistä, että kun kuninkaan verorasitus ylitti 50 %, alkoi kapina. Tänä päivänä tuollainen veroprosentti ei saa aikaan sotaa, mutta rajansa se on veromarginaalillakin. Kun ruuvia kiristetään liiaksi, yhä enenevä määrä ihmisiä heittää hanskat naulaan. Tai siirtää yhtiönsä kotipaikan kevyemmän verotuksen piiriin. "Miksi minä maksaisin muiden loikoilusta?", kysyy moni. Sitä kysyn minäkin.

Vaikka osalla tulijoista olisi aidosti hyvää tahtoa työntekoon, ollaan hieman erilaisten ongelmien äärellä. Valitettava tosiasia näyttää olevan, että ainakaan ensimmäisen polven tulijat eivät useinkaan kykene työpanoksellaan tuottamaan sellaista lisäarvoa, joka oikeuttaisi niin suuren palkkasumman, jolla tässä maassa itsenäisesti pärjäisi. Suomi on kehittynyt, monimutkainen yhteiskunta. Jotta täällä kykenisi toimimaan, on yksilöidenkin oltava vastaavasti kehittyneitä. Intuitioni empirian ohella kertoo, että tietyt etniset ryhmät eivät kehittyneisyyden vaatimusta täytä.

Valitettavasti empiria ei ole tekijä kaikkien ajatusmaailmassa. Faktajohtajan sijaan meillä on arvojohtaja. Faktapuolueiden sijaan arvopuolueita. Liikaa punatukkaisia arvomessiaita, jotka priorisoivat muiden ongelmat omiemme edelle. Vain muutama sopiviin yhteiskunnallisiin solmukohtiin sijoitettu maailmanparantaja lisää, niin aivan mitä tahansa voi tapahtua. Peruuttamattomia yhteiskunnallisia muutoksia. Juuri sellaisia, joihin uusista asioista innostuvat suomalaiset ovat ennenkin sankoin joukoin innolla sännänneet, ja joiden takia vuosikymmen myöhemmin katkerasti typeryyttään kironneet.

-- lot, 2006

Mutually assured destruction?

I've written about this subject before, many times. Vital question being, what's inside Mr Ahmadinejad's mind.

So now we have a stand-off. Will there be a stand-down? Or shall this incident proceed through the usual path? That is, as time passes, the military force of a hostile opponent is always assumed to increase. Never decrease. When shall Iran have a military force capable of nuclear strikes? Ten years? Five? One? Are they there yet? What happens when either Iran or Israel fires a test blast?

Reuters on the same subject:

TEL AVIV (Reuters) - In October 1973, with its forces battling to repel invasions by Egypt and Syria, Israel did what had previously been unthinkable: It briefly wheeled its nuclear-capable Jericho-1 missiles out of their secret silos.
With Israel's current arch-foe Iran seen gaining the ability to produce nuclear weapons within a few years, and preventive military options limited, some experts now anticipate another "lifting of the veil" on the assumed Israeli atomic arsenal.

Were that to happen, experts say, the objective would be to establish a more open military deterrence vis-a-vis Iran and perhaps win Israel's nuclear option formal legitimacy abroad.

Talk of a nuclear stand-off between Israel and Iran has sparked comparisons with the "mutually assured destruction" formula that reigned during the Cold War and, more recently, between India and Pakistan. [..] But those precedents assume a parity that may not exist with Israel and Iran. Militarily advanced Israel is geographically small and vulnerable. Iran's atomic ambitions are at fledgling stage but its large size could help it survive a major strike.

There is also speculation that Ahmadinejad might welcome an apocalyptic confrontation, meaning the idea of a deterrent would not work.

"Israel cannot continue to rely on it (ambiguity policy) if Iran has nuclear weapons. This is because ambiguity leaves too many grey areas. The enemy cannot know with certainty what the red lines are and when he is risking an Israeli nuclear response," (Reuven Pedatzur, defence analyst) wrote.

"There must be a deterrent policy that will leave no room for misunderstandings," he added. "Thus, for example, we would make it clear that the identification of any missile launched from Iran in a westerly direction means, as far as we are concerned, the launch of an Iranian nuclear missile at us."Declaring capabilities is one way for a nation to becomes an official nuclear power. The other is a controlled atomic blast.

"If the Israelis really have any doubt about the credibility of their deterrence, they could conduct a nuclear test, say, in the Negev desert," said Gary Samore, a former adviser on nuclear non-proliferation in the U.S. National Security Council under President Bill Clinton.

"The sense of stability associated with mutually assured destruction grew out of a learning curve," [Avner Cohen] said. "Israel had its learning through crisis, especially the 1973 war. Do we have time for the Iranians to learn? Will they learn?"

-- lot

Blogiavaruus ja maahanmuuttokritiikki

Blogit ovat osoittautuneet erinomaiseksi viestintävälineeksi maahanmuuttokriittisessä keskustelussa. Jussi Halla-Ahon scripta lienee blogeista luetuimpia. Laiva on täynnä jää toki vielä kauas taakse, mutta eilinen 400 päivittäisen kävijän ennätys toki kannustaa jatkamaan valitulla polulla.

Uusia blogejakin on ilmestynyt..

Uusi Viesti -blog kirjoittaa Väinö Valppaan johdolla islamista, maahanmuutosta sekä suomalaisten monikulttuuriuskovaisten pölvästöinnestä.

Kansankokonaisuus on tuore, yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä evolutiivisesta näkökulmasta tarkasteleva blogi. Ensimmäiset viestit ennustavat korkeatasoista viestintää jatkossakin. Blogia ylläpitää nimimerkki "Jukka".

.. mutta niinkuin aina, vanhan täytyy väistyä uusien tieltä.

sixteenvolts-blogin vetäjä, tekniikan tohtori Ilkka Kokkarinen meni ilmeisesti liian pitkälle yrittäessään yhtä aikaa kritisoida feminismiliikettä, homoja sekä maahanmuuttoa. Paine kasvoi liian suureksi, hän lopetti kirjoittamisen ainakin toistaiseksi sekä julkaisi laajan itsekritiikin.

Jos Kokkarisen tapauksesta voidaan sen verran ottaa oppia, että ei kannata käydä päin koko muuta maailmaa. On parempi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja tehdä sitten asiat niin hyvin kuin osaa. Kyse on kuitenkin vain tosiasioiden julkituomisesta, ei sen kummemmasta.

-- lot

Janne Virkkunen ja tuhon tie

Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja kirjoittaa lehden 24.9.06 julkaistussa pääkirjoituksessa seuraavasti:

"Olemmeko tulleet tilanteeseen, jossa länsimaissa ei todellakaan voi kohdella islamilaista maailmaa samalla tavoin kuin kohdellaan muita järjestelmiä - satiirin ja ironian keinoin? Islamilainen maailma koettelee parhaillaan länsimaisen sananvapauden rajoja, eikä länsimaisella medialla puolestaan ole varaa antaa tässä taistelussa periksi. Itsesensuuri johtaa uskottavuuden menettämiseen yleisön silmissä ja on itse valittu tuhon tie."

Näin.

Kyse on Paavi Benedictus XVI:n viikko sitten pitämästä puheesta, joka on - yllätys, yllätys - jälleen kerran pakottanut veljemme raivopäät tarttumaan miekan kahvaan.

Muslimien reaktio ei liene kenellekään yllätys.

Paavin puheen kantaaottavia kohtia voidaan pitää pienoisena yllätyksenä.

Mutta suurin yllätys tulee Helsingin Sanomien Virkkuselta, yllämainitun sitaatin vuoksi. Vaikka Virkkunen käyttää esimerkkinä sariiria ja ironiaa, kyse lienee jostain muusta. Näistä kepeistä tyylilajeista pidättäytyminen ei vielä ole itsesensuuria. Mitä se sitten on?

Pauli Aalto-Setälän, Iltalehden ex-päätoimittajan mukaan itsesensuuri on "sitä, että jättää jonkin asian julkaisematta, vaikka se olisi sen arvoinen". Aalto-Setälä jatkaa: "Tietysti teemme paljon arvovalintoja, kun eteen tulee jotain uutta. Objektiivista mediaahan ei ole olemassa, siinä on aina arvot takana."

Itsesensuuri näyttäisi olevan jotain sellaista, mistä pitäisi kirjoittaa, mutta josta ei kuitenkaan kirjoiteta. Itsesensuroiva media voi tuottaa ainoastaan valikoitua, puutteellista totuutta.

Asiaan sisältyy pieni periaatteellinen ongelma: Puutteellinen totuus ei ole totuus lainkaan. Virkkunen on aivan oikeassa lausuessaan itsesensuurin johtavan tuhon tielle. Ei yhteiskunnan tuhon tielle, vaan itsesensuuria harjoittavan mediayrityksen tuhon tielle.

On mielenkiintoista nähdä, minkä valinnan HS lopulta päätyy tekemään - pitäytyykö se pönäkkänä, itsesensuroivana kaikentietäjänä vai voittaako journalististen arvojen mukainen politiikka lopulta. Puhtaana liikeyrityksenä HS:n tulisi edetä johdonmukaisesti tiellä, joka palvelee voitontuottamistavoitetta. Näin toimittaessa ollaan kuitenkin ristiriitaisella polulla lehden ääneenlausumattomien "arvojen" kanssa. Sillä Ideaalimaailman maalaamisessa lehden toimituksella ja muilla taustahahmoilla ei ole juuri muuta keinoa kuin valikoiva uutisointi sekä itsesensuuri.

Ei hyvältä näytä.

Virkkusen pääkirjoituksen sanomaa oltaisiin voitu helposti tukea julkaisemalla samassa 24.9 lehdessä edes yksi islamkriittinen kirjoitus.

Lienee turha edes sanoa, löytyikö sellaista.

Samat naamat, samat sitaatit. Professori Jaakko Hämeen-Anttilan kootut sloganit:

"Maltillisen islamin kannalta väkivalta on kuitenkin puolustautumista hyökkääjää vastaan."

"Muslimien hallitsema valtakunta on levinnyt sotaisestikin, mutta islamia ei uskontona ole levitetty väkivaltaisesti"

Ja mikä parasta, Hämeen-Anttilan varmasti todeksi muuttuvien toiveiden mukaan: "väkivaltaa korostavat lausunnot voivat H-A:n mukaan jäädä islamissa taustalle muutamassa vuosikymmenessä".

Tapio Laakso, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja säestää: "Kontrollin lisäämisen sijasta laillista maahanmuuttoa on helpotettava. [..] Siirtolaiset hakevat Euroopasta parempaa elämää, ja heillä on siihen täysi oikeus."

Hmm.

Mitähän tästä nyt pitäisi olla mieltä?

Ainakin sen verran, että yhden Hesarin sunnuntailäystäkkeen riveiltä ja rivien välistä oli mahdollista luoda maailmankuvaa seuraavasti:

1) Media ei kerro totuutta.
2) Media ei ole kuitenkaan huolissaan totuusvajeesta vaan siitä, että valheellisesti uutisoivan mediayrityksen liiketoiminta saattaa kärsiä.
3) Muslimit antavat väkivaltaisia lausumia..
4 .. joita meille itsesensuurin vuoksi ei uutisoida.
5) Mutta jos oikein kovasti toivomme, väkivalta voi joskus poistua..
6) .. tai sitten ei. Mutta joka tapauksessa muslimeilla on oikeus tehdä sitä, mitä he nyt sitten ovatkaan tekemässä.

Meidän osamme on ymmärtää.

Ja maksaa muiden oikeuksien toteutus.

Janne Virkkusen osa on päättää, mitä hän haluaa meille tulevaisuudessa totuutena syöttää.

Sinun osasi on miettiä itseksesi, kuinka paksua potaskaa jaksat nyt ja tulevaisuudessa niellä.

-- lot, 2006

Syrjintä on laissa sallittua

Syrjintä kielletään perustuslaissa (6 §), työsopimuslaissa (2 luku 2 §) ja rikoslaissa (11 luku 9 § ja 47 luku 3 §). Syrjintä kuitenkin nimenomaisesti sallitaan yhdenvertaisuuslaissa (7 §). Niinsanottua positiivista erityiskohtelua ei pidetä syrjintänä.

Yhdenvertaisuuslain kuudes ja seitsemäs pykälä ovat keskenään sekä kaikkien muiden mainittujen syrjinnän kieltävien lakien kanssa huikeassa ristiriidassa. Sanakiemuroiden taakse kätkeytyy teesi: Syrjintä on sallittua silloin, kun tavoitteena on syrjinnän ehkäiseminen.

Lukija voi vain arvata, keitä on tarkoitus positiivisesti syrjiä, ja kenen kustannuksella. Edelleen lukija voi itsekseen miettiä, mitä implikaatioita on yhdenvertaisuuslakiin nimenomaisesti kirjatulla, viranomaisten ohjenuoraksi tarkoitetulla yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuudella.

Siinä se. Eriarvoinen yhteiskunta. Eri politiikka eri ryhmille. "Samanarvoisen" yhteiskunnan tähden.

Joku totesi kerran: Tie helvettiin on viitoitettu hyvillä aikomuksilla. Hän oli viisas mies.

Luulisi, että tässä olisi jo tarpeeksi. Mutta lisää tulee. Yhdenvertaisuuslain 17 § tekee jotain, minkä ei pitäisi läntisessä oikeusjärjestelmässä olla mahdollista: kääntää todistustaakan. Oletetun syrjijän on itse todistettava syyttömyytensä. Ellei tähän kykene, seuraa jopa 15000 euron sakko.

"Yhdenvertaisuuslaista" saamme kiittää Peruspalveluministeri Liisa Hyssälää. Kiitos Liisa. Kiitokset todella paljon. Mihin surkeaan epätasa-arvoiseen infernoon me ilman sinua joutuisimmekaan ?

Yhtälailla osoitan vuolaat kiitokseni lain vahvistaneelle presidentti Tarja Haloselle. Kuudenneksi suurin suomalainen näytti kirkkaanpunaiset kyntensä. Vahvisti lain, poisti Suomesta tasa-arvon ja käänsi todistustaakan. Kiitokset, Tarja. Oikein suuret kiitokset.

Lain perusteluihin voi tutustua täällä.

-- lot

SMASH ASEM 2006

Pakkohan sinne oli mennä. Anarkistien mielenosoitukseen, jonne odotettiin "tuhansia ihmisiä", ja jossa oli tarkoitus järjestää "edes hieman sekasortoa". Sekasortoa hyvää tarkoitusta varten, eli Kiinan pienviljeliöiden tukemiseksi.

Puoli kuudelta paikalla. Siellä täällä poliiseja, toimittajia sekä varsinaisia mielenosoittajia. Hyvin rauhallinen, odottava tunnelma. Ei yhteishuutoa, ei punamustia vaatimuskylttejä, ei oikein mitään. Missä kaikki olivat? Ei näin pienellä porukalla sekasortoa kylvetä.

Odotetaan hetki, siis.

Lisäjoukot saapuivatkin pian. Mielenosoittajien harmiksi joukot olivatkin jouha-varusteisia poliiseja ja rajavartiolaitoksen edustajia. Heitä oli paljon.

Liian paljon.

..

En kertaa illan kulkua tämän tarkemmin, koska tapahtumat on dokumentoitu muualla paremmin kuin hyvin. Otan kuitenkin kantaa muutamaan hyvin ilmeiseen yksityiskohtaan, joita paikalla ollessani ihmettelin.

1. Anarkisteilta puuttui johto.
Johtuiko tämä anarkistien saamattomuudesta, poliisin taktiikasta vai sattumasta? Omien sanojensa mukaan ainakin Steen yritti päästä paikalle. Hän epäonnistui.

Muutamat pidemmän linjan aatteenharjoittajat (hän, hän ja hän) olisivat ehkä voineet paikata. Tilaisuutta ei koskaan tullut.

2. Johdon puuttuessa puuttui myös yhteinen tahto
Kun kukaan ei toimi kapellimestarina, orkesterin musiikki muuttuu kakofoniaksi. Tai loppuu kokonaan.

Kun ei ollut puheiden pitäjiä eikä musiikkia eikä julkilausumia eikä ylipäätään mitään, taistelutahtoa ei voi syntyä. Kun kukaan ei huuda "kyttä on natsisika":a, kenenkään mieli ei virity eikä taistelutahtoa synny. Iskee lamaannus ja toivottomuuden tila.

Anarkistit olisivat voineet järjestää mielenilmauksensa saarrosta huolimatta, sillä paikalla oli runsaasti niin toimittajia kuin videokuvaajiakin. Niin ei tehty. Typeryyttä.

3. Poliisien ylivoima oli rusentava
Johtajien kaikotessa tilanne näytti pian tältä. Eikä pikkutytöistä ollut vastusta jouhalaisille. Pitäisi tajuta, milloin ylivoima on liian suuri.

Jo Sun Tzu opetti: "It is the rule in war, if our forces are ten to the enemy's one, to surround him". Näin tehtiin. Täydellinen saartorengas. Joukkojen epäsuhta oli niin ilmeinen, että voidaan hyvin puhua kymmenkertaisesta taistelukapasiteetista.

Jos anarkistit olisivat koonneet voimansa, he olisivat voineet ehkä murtaa piirityksen yksinkertaisesti läpi juoksemalla. Sanomatalon kohdalla tämä olisi saattanut onnistuakin. Nuoret löivät asian kuitenkin leikiksi, he pysähtyivät juuri ennen muuria.

Hyvä niin. Pamppu sattuu.

4. Mediasodan avaimet
Riehumista yrittäneet tuomittiin kansalaisten keskuudessa yksimielisesti. Ainoat anarkisteja kannustavat tai ymmärtävät kommentit, jotka olen viime päivinä anarkisteista lukenut, ovat tulleet anarkisteilta itseltään.

Poliisin toimia on toki kritisoitu. En ihmettele. Lauantai-illalla käyskentelevät nousuhumalaiset mielihyvämetsästäjät ovat lyhytpinnaisia ja kärkkäitä kritiikkiin. Maijoihin vietiin monta ihmistä, niin miehiä kuin naisiakin. Ikää tai sukupuolta ei katsottu. Tämäkin nainen olisi päässyt nippusiteisiin ja putkaan hyvin helposti - olisi vain tarvinnut ojentaa kättä ja tarttua mellakkakilpeen.

Poliisin kritisointi ei kuitenkaan tuo gloriaa anarkisteille. Poliisin käytös päinvastoin ymmärrettiin johtuneeksi yhteiskuntarauhaa tarkoituksella rikkovien tahojen aiotuista toimista. Poliisi teki sen, mitä oli pakko tehdä. Pakko siksi, koska tekemättä jättäminen olisi johtanut vakaviin seurauksiin.

Poliisi voitti. Kari Rajamäki voitti. Jopa Chiracin nollaksi haukkuma Erkki Tuomioja voitti. Suomen maine EU-puheenjohtajamaana säilyi tahriutumattomana.

Hyvä niin, sillä tahriutumaton maine on tärkeätä säilyttää.

Ylipäätään kaikenlainen maine on syytä säilyttää.

Oli maineen haltija sitten anarkisti, poliisi tai joku muu, on välttämätöntä pitää kiinni maineestaan. On oltava sitä, mitä sanoo edustavansa. Toimittava niiden arvojen mukaisesti, joiden varaan oman elämänsä perustaa.

En halveksu anarkisteja. Enkä vihaa poliiseja. Yritän oppia molemmista.

Poliisien voitto johtui siitä, että he tekivät poliisin työnsä paremmin kuin anarkistit anarkistin työnsä. He olivat ymmärtäneet sodan lait paremmin.

Seuraavalla kerralla voi käydä toisin. Heikkokin joukko voi saavuttaa paljon, jos hallussa on paikallinen ylivoima. Paikallinen ylivoima syntyy, kun ratkaisupisteeseen keskitetyt voimat ylittävät vastustajan voimat.

Taisteleminen on ihmisille inherenttiä toimintaa. Me olemme aina taistelleet, enemmän tai vähemmän sivistynein keinoin. Mikään ei todista sen puolesta, ettemme tule jatkossakin samoin toimimaan. Kyse on vain siitä, kuka tekee taistelutyönsä muita paremmin. Kuka laskee voiton kaavan oikein.

Eräs kaavan osatekijä siinä muodossa kuin Maanpuolustuskorkeakoulun Sotatekniikan laitos sen meille kertoo:

Voiton kaava on panostaa sotatieteisiin ja käydä koko ajan pieniä sotia. Perustelu: Voittaminen perustuu innovaatioihin, jotka usein ovat teknisiä, mutta voivat myös olla taktisia ja joissain tapauksissa pedagogisia. Innovointi perustuu osin ajatteluun. Jos lisätään ajattelua esimerkiksi lisäämällä tutkimuspanosta, niin innovaatioiden määrä nousee. Innovaatiot liittyvät myös ongelmiin. Jos ongelmia ei tiedetä, niin niitä ei voi ratkaista. Näin ollen innovatiivisuus kasvaa, mikäli käydään sotaa. Siis pienen sodan käynti koko ajan lisää innovaatioiden määrää.

Ikuista, rajoitettua sotaa käyvät yksilöt, yhteisöt ja maat tulevat ylläsanotun perusteella lopulta voittamattomiksi. Siinä, mitä usein tekee, tulee hyväksi. Muiden osa on joko alistuminen tai tuhoutuminen.

Alistujat voivat saada pientä lohtua siitä, että myös alistumisessa tulee lopulta hyväksi.

-- lot

Kuvat: Olli Salo, Tarmo Pekola, Juha Blomberg, Ai Design.

Oikein kohdistettu sääli

Sunnuntaina ilmestyneessä Vartti-lehdessä Mohamed Gelle, 36-vuotias somalipakolainen tilittää tuntojaan [1]. Hän oleskelee Suomessa ns. B-luvalla - tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on väliaikainen oleskelulupa muttei oikeutta työntekoon tai opiskeluun. Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja, lakimies Liisa Murto kritisoi tilannetta. Hän näkee "suurena ongelmana sen, että B-lupa aiheuttaa saajalleen kohtuutonta kärsimystä".

Gelle on itsekin tilanteestaan huolissaan. Hän haluaisi "töihin vaikka MacDonaldsiin tai kenkätehtaaseen, mutta minua ei huolita mihinkään, koska minulla ei ole sosiaaliturvatunnusta".

Tilanne on Gellen kannalta niin kohtuuton, ettei Liisa Murto juuri säästele sanojaan: hänen mielestään Suomen turvapaikkapolitiikka on ankaraa ja Uvi:n tulkinta turvapaikanhakijoiden tilanteesta juridisesti väärä. Ellei tilanne muutu, Murto ennustaa väliinputoamisia ja syrjäytymistä.

Murto suositteleekin, että kaikille B-statuksella suomessa asuville irakilaisille, afganistanilaisille ja somaleille olisi myönnettävä pysyvä opiskelulupa. Näin Gelle ja hänen onnettoman kohtalonsa jakavat saisivat viimein sosiaaliturvatunnuksen ja pääsisivät töihin MacDonaldseihin tai kenkätehtaisiin.

Tilanteen epäreiluuden ja kohtuuttomuuden vuoksi Sanoma-konsernin omistama Vartti-lehti onkin uutisoinut Mohamed Gellen sekä muut vastaavassa tilanteessa olijat "B-luokan ihmisiksi".

Edelleen Vartti on muistanut velvollisuutensa rasismin vastaisessa työssä, ja otsikoinut Gellen murheellisen tarinan näin: "Mohamed ei vie työpaikkaasi". Aivan oikein. Ei hän sitä viekään. Hänellä ei ole lupaa tehdä töitä.

Kukaan ei tosin muista mainita, että Gellen elättäminen maksaa suomalaisille selvää rahaa. Aivan samoin muiden on kustannettava mitään tuottamattoman Liisa Murron palkka. Ideaalitilanne tietenkin olisi, että Gelle painaisi pitkää päivää kenkätehtaassa eikä Liisan virkaa oltaisi koskaan perustettukaan. Kaikki tekisivät töitä yhteisen hyvän eteen. Näin ei kuitenkaan olla haluttu toimia. Yhteiskunta on päätetty jakaa tavallisiin kansalaisiin, Liisa Murtoihin sekä B-luokan Mohamed Gelleihin.

Jotta saisimme vielä hieman perspektiiviä Gellen kärsimyksiin, käännetään katseemme hetkeksi Keniaan, toiseen somalipakolaisten vastaanottomaahan [2]. Siellä meidät vastaanottaa isäntämme Ahmed Noor, 33-vuotias viiden tyttären isä. Noor oleskelee Dadaab:n pakolaisleirillä, Kenian koilisosassa vain 50 kilometrin päässä Somalian rajalta.

Noor saapui leirille 18-vuotiaana. Hän on yksi leirin 130.000 pakolaisesta. Lisää virtaa sisään jatkuvasti.

Uudet tulokkaat ovat aina toiveikkaita nopean kotiinpalun suhteen. Juuri kukaan heistä ei kuitenkaan pääse leiriltä pois. Kotimaahansa he eivät uskalla palata, Kenian hallituksen mukaan somaleiden integrointi keniaan "ei ole kestävä ratkaisu".

Nemia Temporal, paikallinen UNHCR:n johtajan mukaan: "Leirin neljä kulmaa ovat ainoat paikat, jotka nämä ihmiset tuntevat". Pakolaiset asuvat pienissä, ohuista kepeistä ja kankaanpaloista kyhätyissä teltoissa. Kasvustoa on hyvin vähän, päiväntasaajan aurinko polttaa kaiken karrelle.

Leirillä 15-vuotta viettänyt 34-vuotias nainen, Qarad Ismal Sagal toteaa: "Minulla ei ole Somaliassa kotia. Yritän vain tehdä oloni paremmaksi täällä leirillä".

..

Niin.

On B-luokan ihmisiä ja on B-luokan ihmisiä.

Kenenkään ei pidä erehtyä väittämään, että Suomessa B-luvalla Suomessa kyhjöttävän Mohamed Gellen tilanne olisi mitään muuta kuin ahdistava, epäinhimillinen, väliinputoamiseen ja syrjäytymiseen väkisin runnova totalitaarinen automaatti.

Muistakaa siis kohdistaa säälinne oikein.

-- lot, 2006


LÄHTEET:

[1] Ida Riekko. Kaupunkilehti Vartti, 3.9.2006, ESPOO-versio. B-luokan ihmisiä. http://www.vartti.fi/static/kl/vartti/nakoislehti/2006/09/03/ES/index.html sivut 4-5

[2] CbsNews, 5.9.2006. Somalia Refugees Lose Hope of Going Home. http://www.cbsnews.com/stories/2006/09/02/ap/world/mainD8JSR1MO0.shtml

Israelin sota Irania ja Syyriaa vastaan väistämätön?

"The challenge from Iran and Syria is now top of the Israeli defence agenda, higher than the Palestinian one," said an Israeli defence source. Shortly before the war in Lebanon Major-General Eliezer Shkedi, the commander of the air force, was placed in charge of the "Iranian front", a new position in the Israeli Defence Forces. His job will be to command any future strikes on Iran and Syria.

The Israeli defence establishment believes that Iran’s pursuit of a nuclear programme means war is likely to become unavoidable.

"In the past we prepared for a possible military strike against Iran’s nuclear facilities," said one insider, "but Iran’s growing confidence after the war in Lebanon means we have to prepare for a full-scale war, in which Syria will be an important player."

In Washington, the military hawks believe that an airstrike against Iranian nuclear bunkers remains a more straightforward, if risky, operation than chasing Hezbollah fighters and their mobile rocket launchers in Lebanon.

"Fixed targets are hopelessly vulnerable to precision bombing, and with stealth bombers even a robust air defence system doesn’t make much difference," said Richard Perle, a leading neoconservative.

The option of an eventual attack remains on the table after President George Bush warned on Friday that Iran must not be allowed to develop nuclear weapons.

Advocates of political engagement believe a war with Syria could unleash Islamic fundamentalist terror in what has hitherto been a stable dictatorship.

Lähde: Sunday Times, 3.9.2006