Kummallista. Kun kirjoitan vakavamielisen blogitekstin, saan yleensä hilpeää palautetta. Ja aivan sama päinvastoin. Kirjoitin Kummeli-sketsisarjan Aziz Combat Fighteristä eli aiheesta, jota kepeämpää en oikein edes keksi, ja saan vastauksena niukkahymiöisen täsmennyspyynnön rotumielipiteistäni. Anonyymin kommentoijan asia oli hieman lyhennettynä tämä:
"Yksi asia jäi vaivaamaan: pidät ilmeisesti omaa valkoista rotuamme moraalisesti parempana ja ylevämpänä - mehän emme sorru joukkoraiskauksiin tai väkivallantekoihin siten kuin nuo pahat maahanmuuttajat, jotka eivät edes Afrikassa osaa elää sovussa keskenään."
Täsmennetään nyt sitten, kun kerran ystävällisesti pyydetään.
Olen yleensä välttänyt rotu-sanaa. Se maistuu suussa pahalta.
Lainaan erästä tuntemaani ajattelijaa - itseäni - ja kopioin tähän muutaman viikon takaisen, eräälle toiselle anonyymille kirjoittamastani kommentin: "Katso tarkasti tuota blogin isoa laiva-kuvaa. Siinä konkretisoituu aika hyvin se, mikä fiilis itselläni tästä koko aiheesta on. Suomalaiset eivät ole mikään maailmanvaltiutta tavoitteleva herrarotu vaan ihan oikeasti pienenpieni joukko sitkeiden ja jääräpäisten maanviljelijöiden lapsia. Meillä on ollut hurja tuuri tähän asti."
Hieman laajemmassa kontekstissa: myös eurooppalaisilla on ollut hurja tuuri tähän asti. Samoin Pohjois-Amerikan väestöllä. Sitten on niitä, joilla sitä tuuria on ollut vähemmän.
Mitä se tuuri sitten on ollut? Jumalaisessa aurinkokylvyssä paistatteluako vaiko jotain muuta? Mielestäni tuota jälkimmäistä. Jos lukijan käsiin sattuu joskus Jared Diamond:n kirja nimeltä Tykit, taudit ja teräs, hän voi saada hyviä ajatuksia siitä, miksi eurooppalaiset kulttuurit ovat kyenneet alistamaan muut vastaavat alleen. Ne olivat yksinkertaisesti kilpailijoitansa kehittyneempiä niillä saroilla, joita globaaliin dominanssiin vaadittiin. Jos vaakakupit olisivat olleet toisin päin, me työskentelisimme sweat-shopeissa. Ja yrittäisimme pyrkiä Fortress Asia:an tai Armour Africa:an.
Mutta kun nämä asiat nyt vain sattuvat olemaan niinkuin ne ovat. Me olemme tällä hetkellä rikkaita, meitä suurempi joukko ihmisiä sinnittelee köyhyydessä. Köyhän intressi on päästä eroon köyhyydestään, tarvittaessa rikkaan kustannuksella. Rikkaan intressi on tulla rikkaammaksi kuin muut rikkaat, tarvittaessa köyhien tai muiden rikkaiden kustannuksella. Tämän läpikotaisin kimurantin systeemin dynamiikka on synnyttänyt ympärillemme markkinatalouden näkyvät ja näkymättömät derivaatat.
Onko tämä oikein?
Ehkä ei.
Mutta mitä väliä sillä on, onko asia oikein vai ei? Sen mukaanhan ihmiset toimivat, mikä on heille itselleen hyödyksi.
Moni kamppailee hyötyajatteluun perustuvaa maailmankuvaa vastaan. Puhutaan ihmisyydestä, ihmisten hyvyydestä. Anteliaisuudesta. Sellainen puhe on viime kädessä kuitenkin aika naiivia. Minkäänlainen määrä ihmisyyttä tai hyviä tekoja ei kykene kytkemään pois syvälle ihmisiin juurrutettuja itsekkyyden ja ahneuden toimintamalleja. Toisin voi toivoa, mutta miksikään asia ei muutu. Ihmiset tappavat toisiaan täysin surutta saadakseen itselleen suhteellista etua. Niin tehdään jatkuvasti. Länsimaat ovat tässä erityisen hyviä. Parhaiten menestyy luonnollisesti se, joka saa ryöstömurhat vaikuttamaan oikeudenmukaisilta ja välttämättömiltä. Hyväksyttäviltä.
Miten nämä asiat sitten liittyvät maahanmuuttoon? Monellakin tapaa. Ensinnäkin, köyhien ja rikkaiden välisiä konflikteja ei pääse tapahtumaan, jos nämä eivät ole suorassa kosketuksissa toistensa kanssa. Lapsellisiin "maksamme velkaa"-argumenteihin perustuva rajat auki -politiikka muuttaa tämän hetkessä. Voi sitä riemun päivää, kun lapsisotilaiden maista tulleet "turvapaikanhakijat" alkavat penätä itselleen taloudellista solidaarisuutta. Siinäpä saisivat pienipalkkaiset sairaanhoitajatkin oikein crash coursen niistä tavoista, joilla palkankorostusta kannattaisi pyytää.
On sikäli aika kuvaavaa, että Afrikan miehet ovat valmiita vaarantamaan oman henkensä pyrkiessään lihapatojen ääreen Kanarialle. Jos ex-sisäministeri Kari Rajamäen kommentit 70 % perusteettomista turvapaikkahakemuksista pitävät paikkansa, niin silloin näyttää siltä, että kyseiset tahot eivät vaaranna henkeään mitään erityistä uhkaa paetakseen vaan ainoastaan saavuttaakseen taloudellista hyötyä. Kysymys: jos ihminen ei välitä omasta hengestään hyötyä tavoitellessaan, niin välittääkö hän sen hengestä, jolta hän on sen hyödyn ajatellut itselleen ottaa? Toivottavasti, koska muuten meillä on kohta aika kusiset paikat.
Kaikki olisi erinomaisen hyvin, jos taloudellista materiaa riittäisi kaikille nyt, aina ja ikuisesti. Mutta kun sitä ei riitä. Kylmäfuusiota ei ole keksitty. Antimateriareaktoria ei ole keksitty. Meillä on vain muutama kasa energianlähteitä - yhdessä uraania toisissa kivihiiltä ja öljyä. Vähän jotain muuta. Mistään niitä ei ole tulossa lisää. Me olemme huikealla nopeudella juoksemassa kohti resurssi-itsemurhaa. Samoin ekologista sellaista. On aika tyyperryttävän samantekevää, päättävätkö Annan tai Cosmopolitan-lehden lukijat pitää yhden vai kahden viikon mittainen shoppailulakon, kun samaan aikaan heidän valintojensa takia, alati suppenevien energialähteiden vuoksi käydään suuren mittakaavan sotia.
On ihmisten onni ja kirous, että he kykenevät yhtä aikaa olemaan hämmästyttävän nerokkaita ja silti aivan täysiä pässinpäitä. Onnellisia siksi, koska he pääsevät nauttimaan nerokkaiden konstruktioidensa tuottamista hedelmistä. Kirottuja siksi, koska he typeryyksissään ja välinpitämättömyydessään päästävät hienot konstruktionsa luhistumaan. Niin tulee nytkin käymään, jos nykyinen meno jatkuu.
Yhteistoimintaan perustuvaa järjestelmää ei voi kuormittaa vapaamatkustajilla. Vapaamatkustajien elättäminen ei ole hyvinvointivaltion aiottu käyttötarkoitus. Jos hyvinvointivaltiota käyttää väärin, se menee rikki. Kun se on mennyt riittävän pahasti rikki, sitä ei enää ole.
Aikaamme kuvaa hyvin ajatus siitä, että varas ansaitsisi sääliä. Vaikka nähdään ilmiselvää varkautta, käännetään katse silti pois. Tai puolustellaan: "Sen oli pakko". Suvaitaan toimintaa, jonka ei milloinkaan pitäisi olla suvaitsevaisuuden piirissä. Vaikken mikään tunnettu raamatunsiteeraaja olekaan, niin todetaan kuitenkin, ettei edes Jeesus suvainnut varkaita: "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan". Miten voi olla mahdollista, että suvaitaan enemmän kuin maailman suvaitsevimman uskonnon perustaja? Vai onko tämä pelkkää selkärangattomuutta? Onko selkärankakeiju käynyt yön aikana nyhtämässä suvaitsevaisten selkärangat irti ja jättänyt Amnestyn jäsenkortin tyynyn alle?
Ja vaikka ne "eri rotuiset" tulisivatkin tänne puhtain sydämin ja altruistisin aikein vailla eduntavoittelua, niin asia ei siltikään muuttuisi miksikään. Mitä enemmän ihmisiä astuu länsimaalaisen kulutusidiotismin pariin, sen nopeammin vääjäämätön on edessä.
Palaan takaisin alkuperäiseen kysymykseen. Vastaan näin: en pidä omaa "valkoista rotua" moraalisesti parempana ja ylevämpänä. Tässä asiassa ei ole kyse melamiinin määrästä eikä snipin tai kahden eroista. Olivat "rotuerot" todellisia tai kuviteltuja, ihmiset joka tapauksessa aina jakavat itsensä erilaisiin ryhmiin. Joko ulkonäöllisiin, taloudellisiin tai uskonnollisiin. Tai ties mihin. Ja aina ne ryhmät toisiaan vasten joutuvat. Pidän omaa viiteryhmääni myooppisena, ahneuden ajamana järjettömänä rynnistelijänä joka on juoksemassa pää edellä vasten toisia, aivan yhtä järjettömiä otuksia.
Rynnistelijöiden lomassa on ollut vain muutama järjen ääni. Heidän ääntään on mylvinnän seasta hyvin vaikea kuulla.
-- lot